En ole koskaan ollut erityisen eläinrakas. Lapsena meillä oli kissa, joka sitten annettiin pois siskoni syntymän myötä. Tosiasiassa se taidettiin lähettää kissojen taivaaseen.
Sittemmin puhkesivat allergiat. Heinä- ja eläinallergiat. Kesäaikaa piti vetää allergialääkkeitä nassuun; kutitti silmiä ja kurkkua, henkeä ahdisti, aivastutti... Muistan yhden ainoan kesän, jolloin allergialääkkeet tehosivat niin hyvin, ettei ollut mitään oireita. Sitten lääke vedettiin pois markkinoilta, eikä vastaavaa löytynyt. Kaikki allergialääkkeet väsyttivät, vaikka toisin niiden seloisteissa ja mainoksissa luvattiin.
Tavattuani maajussini kävi mielessäni aatos, että kuinka ihmeessä pystyisin olemaan keskellä eläintarhaa. No, ihmeellistä kyllä, täällä maalla oireet eivät puhjenneet. Miksi? Sitä en tiedä.
 |
| Linda. |
Kissoista, joita on neljä, Milli istuu mielellään olkapäällä tai tulee rintakehän päälle nukkumaan. Silkkaa siedätyshoitoa! Linda on puolestaan kova puskemaan - työntää kuonoaan vasten kasvojani ja kehrää kehräämistään. Lindan kanssa minulla on viha-rakkaus-suhde. Misu pomppi vielä vuodenvaihteessa keittiön pöydillä, mistä suutuin sille muutamaan otteeseen. Minut nähdessään se usein luikkiikin pakoon. Toisena päivä se sitten viihtyy lähelläni.
Kissojen sanotaan viihtyvän siellä, missä on hyvät energiat. Täällä ne usein köllöttävät joko tietokoneen tai telkkarin takana. Todella hyvissä energioissa siis, hah!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti