maanantai 30. joulukuuta 2013

Syventävä oppitunti

Lehmien laidunmaita.
Tea kyseli tuolla edellisen postauksen yhteydessä tällaista: Tässä kirjotuksessa pisti silmään tuo että ette kynnä? Mitenkä hoituu rikkatorjunta? En tiedä yhtään luomutilaa täältä etelästä jolla ei kynnettäisi. Kiinnostaisi kovasti kuulla lisää tästä asiasta :) Mitenkä tuo pintamuokkaus riittää? Käytättekö lautasmuokkainta, kultivaattoria tai jonkunlaista jankkuria? Minkälaisia viljasatoja saatte?

 Kiitos Tea kommentistasi! Pyynnöstäsi otin eilen illalla nukkumaan mennessä syventävän oppitunnin aiheesta, heh. Juolavehnän rakenteen kohdalla meinasi uni tulla ihan väistämättä...

Eli meillä a) ei tällä hetkellä ole tarvetta viljalle (kaikki eläimet syövät heinää), b) sen tuottaminen ei ole kannattavaa tässä tilanteessa ja c) viljan viljelyyn ei ole nyt aikaa (perinnebiotooppien hoitaminen vie sen ajan). Eli viljaa ei tällä hetkellä viljellä. Ja vaikka viljeltäisiin, niin siinäkin tapauksessa isäntä kuulemma käyttäisi kultivaattoria.


Tällä hetkellä maat ovat nurmena (mm. apilaa), ja maa käsitellään lautasmuokkarilla. Apilansiemen tulee omasta takaa. Apilansiemenen kylvämisessäkään maata ei aina muokata perusteellisesti, vaan pinta viilletään vain auki. Siemen kylvetään sitten jyräyksen yhteydessä.


Tällä tilalla maat ovat hiekkahiesua ja toinen puoli hiesusavia. Ainakin tuon hiekkahiesun kohdalla lautasmuokkarin käyttö toimii hyvin.


Rikkakasveille isännällä oli joku oma nimitys, mutta pointti oli se, että ennen kuin niistä haluaa päästä eroon, pitää kuunnella, mitä ne kertovat maan tilasta. Esimerkiksi nokkonen ja pihasaunio kertovat maan ravinteikkuudesta, peltokorte maan happamuudesta, piharatamo maan liiasta tiiviydestä (kirjoitin nämä ylös isännän luetellessa). Eli ensin pitää auttaa maata ja sen myötä häviävät rikkakasvit. Ehkä tämä on tuttua juttua sinulle Tea, mutta kerronpa nyt kuitenkin. Minulle ihan uutta asiaa.


Juolavehnäistä maata ei sitten kannata missään nimessä kyntää. Juolavehnän juurimatto kulkee noin viiden sentin syvyydessä. Kyntämisen yhteydessä se menee vielä syvemmälle. Lautasmuokkarilla juuret nostetaan pintaan. Juolavehnä häviää kuulemma vuoden avokesannolla.

Ja kaiken kaikkiaan isännällä on kokemusta tästä luomuviljelystä 20 vuotta. Kyntämistä ei ole harrastettu viimeiseen kuuteen vuoteen.

Toivottavasti tämä tiivistelmä vastasi kysymyksiisi edes jollain tavalla.

ps. Kuvia hevosista on tilattu ja niitä on tulossa!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Biologian oppitunti kylpyammeessa

Bioenergiaa. Navetalla on ihanan lämmin, kun koko seurakunta on paikalla.
Yhdestä lehmästä lähtee lämpöenergiaa satojen wattien verran.
Kylpyamme on paikka, missä puimme asioita. Tänä iltana tuli sellainen tietopaukku biologiasta, että menee tovi sulatellessa - tai paremminkin poltellessa, jos illan aihepiirin käsitteillä puhutaan. Olin jo koulussa kerta kaikkisen surkea biologiassa, että ihan naurattaa tämä tuleva teksti. Mutta yritän parhaani mukaan tiivistää isännän luomuluennon ydinkohdat.

Keskustelu lähti hevosenpaskasta. Mietin, että eikö sitä voisi myydä, kun sitä tulee niin paljon. Näin joku kuulemma tekeekin, ja menekki on hyvä. Ja nyt kun katselin puutarha.netin keskustelupalstoilta, niin sitä todellakin käytetään vaikka mihin! Joko ihan suoraan sellaisenaan tai sitten palaneena. Palaminen tarkoittaa tässä yhteydessä kompostoitumista. Isäntä tuumasi jo eilen, että tuolla nykyisellä paikallaan navetan päädyssä paskaläjät eivät pala. Minä näin jo sieluni silmin, kuinka läjiä yritetään sytyttää. Miten noloa... 

Isäntä osasi kertoa jotain hienouksia liittyen hevosenpaskan koostumukseen, mutta en todellakaan muista, että miten se meni. Siinä on kuitenkin ainesosat kohdallaan, joten pieneliöiden ja kasvien on helppo ottaa ne heti käyttöönsä. Hevosenpaska on siis mitä mainiointa lannoitetta esimerkiksi kasvimaalle.

Siitä pääsimme etenemään pikkuhiljaa itse luomuviljelyyn. Karrikoidusti sanottuna luomuviljelijä viljelee maata, "tavan" maajussi puolestaan kasvia. Sitä on kuulkaas olemassa jos jonkinlaista korrenkovettajaa, millä kasveja yritetään saada mahdollisimman tehokkaasti kasvamaan. Luomuviljelijä puolestaan uskoo, että kasvi kyllä osaa itse ottaa maasta tarvitsemansa ravinnon, jos vain maata hoidetaan oikein.

Tuli väistämättä mieleen, että miten näiden buustaajien ja torjujien vaikutusta ihmiseen tai eläimeen on testattu? Pieneliöiden kohtalo on toki selvä ja kyllä ihmiskuntakin on aika sairas, joten lienee turhaa käyttää paukkuja testaamiseen. Voisin itsekin kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä suuhuni laitan. Vaikka elämmekin luomutilalla, niin kaapeistamme löytyy muitakin kuin luomutuotteita.

Luomuviljelijä hoitaa ja ruokkii siis maata ja sen pieneliöstöä. Esimerkiksi meillä peltoja ei kynnetä, koska se vahingoittaa maan omaa luontaista rakennetta. Maata käsitellään vain pinnasta, noin viiden sentin syvyydeltä. Näin esimerkiksi kastematojen tekemä duuni ei mene hukkaan.

Nykyistä mansikkamaata, jonne istutettiin loppukesästä taimia, lannoitettiin parina vuonna ennen penkkien tekoa. Penkkien väleihin jäi nurmikkoa ja kun sitä jatkossa ajaa, niin nurmisilppu saa jäädä muhimaan maahan. Madot ja muut pieneliöt käyttävät sen hyväkseen ja tuottavat sitten itse sitä parhainta lannoitekakkaa, mitä nämä mansikantaimet käyttävät hyväkseen. Eli kakasta tulee kakkaa.

Asiaa tuli myös apilansiemenistä ja rehevistä lepikoista ja typestä ja lehtivihreästä ja siitä, miten lietelannan lima tukkii maan huokoset. Mutta niistä sitten seuraavalla oppitunnilla lisää.

Meitä pelottaa vieläkin.
Lopuksi terveisiä navetalta. Olemme kovasti odottaneet, että nämä puolivuosikkaina meille tulleet kyyttönuoret reipastuisivat. Ihan jo ensi kesää ajatellen. Ajatuksena on laittaa nämäkin kesätöihin Naapurinvaaralle. Pientä edistymistä on sentään tapahtunut. Enää ei hypitä seinille, paitsi silloin, kun paikalle tulee joku vieras.

Vuodenvaihteen jälkeen meille tulee lisää kyyttöjä Valtimolta, mistä ensimmäiset kyyttömme tulivat viime keväänä. Uudet tulokkaat on ilmeisesti jo erotettu emoistaan. Tämä arka kuusikko oli erotettu edellisenä päivänä, kun ne tulivat meille. En tiedä, onko sillä jotain tekemistä tuon arkuuden kanssa.

Mutta ihanan suloisia pystytukkia nämä ovat. Yksi niistä on oikea kyyttökääpiö. Se ei ole kasvanut oikein yhtään. Olen ristinyt sen Irmaksi. Irma on näistä kuudesta kaikkein arin ja se lymyää aina toisten varjoissa. Vielä on siis matkaa siihen, että joku näistä antaisi ratsastaa itsellään.

 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Siellä se myysää

Portti valmistuu.
Meillä on ollut hyvin erilainen joulu. Ei mitään perinteistä. Edes joulusaunaa emme kehdanneet lämmittää. Vaahtokylpy ja sohva veivät voiton. Yle Areenalta katsoimme Love Connectionia ja kippistelimme lonkerolla ja oluttörpöllä hyvät joulut toisillemme. Sitten tallustimme alakerran sohvalle ja katsoimme Hyvät ja huonot uutiset. Ja olimme hyvin onnellisia.

Sen verran piti sentään panostaa ruokaan, että keitin eilen riisipuuron. Tälle päivälle piti jo kaivaa pakastimesta jauhelihaa, jotta saamme väännettyä tortillat iltaruuaksi. Suklaata sentään on vielä jäljellä. Ja glögiä.

En siirry tästä yhtään minnekään, tuumaa Kalle-vasikka.
Navetalla oli vietetty kunnon joulujuhlaa. Sen verran sottaista oli pihaton puolella tänään. Ulkoa oli yritetty kaataa aitaa, mutta se oli onneksi jäänyt vain yritykseksi. Isäntä haki eilen rehua eläimille, ja laittoi pari paalia ulos. Eläimet ovat olleet suurimman osan ajasta pihalla; navetassa on sen verran lämmintä, että ei mikään ihme.

Isäntä myysää parhaillaan ulkona portin parissa. Poltteli taas niin kamalasti mennä puuhaamaan jotain käsitöitä. Itsekin mietin eilen joulurauhan julistusta kuunnellessani, että voinko ryhtyä siivoamaan ja pyykkäämään. Sitten mietin, että miksi minä oikeastaan edes mietin semmoista. Niinpä siivosin ja pyykkäsin. 

Poikani ovat jatkaneet joulun viettoa isänsä kanssa. Myös isännän tyttäret ovat äitinsä luona. Onneksi vietimme jouluisia hetkiä nuorimpien lasten kanssa jo etukäteen, joten suuri suru ja haikeus ei ole tullut puseroon tänä jouluna.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kuule Isä taivaan pyyntö tää

Maajussin jouluvalo. Tervapata.
Tein äsken lumipalloista lyhdyn ja laitoin sinne kynttilän palamaan. Lähetän sen myötä lämpimiä ajatuksia niille sukulaisille, jotka ovat jo poistuneet keskuudestamme. Isännän äitiä en koskaan ehtinyt tavata, mutta etenkin näin jouluna hänen läsnäolonsa tuntuu tässä talossa. 

Lopuksi liitän käteni yhteen ja rukoilen kahden pienen potilaan puolesta, jotka taistelevat parhaillaan ehec-bakteeria vastaan Oulun suunnalla. "Kuule Isä Taivaan pyyntö tää, auta ettei kukaan yksin jää, katso Isä lasta kärsivää, siunaa koko maailmaa".

Maajustiinan jouluvalo.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Koska meillä on joulu

Kuusenhakumatkalla.
Nyt alkaa jo minunkin turnauskestävyyteni olla koetuksella. Sen verran on juhlittu tällä viikolla, ja yöunet ovat olleet aika huteria. Kuopus täyttää vuosia jouluaattona, mutta kavereiden kanssa otettiin sokerihumalat Pohjois-Karjalan puolella jo kuluneella viikolla. Sotkamon kotonakin on kakuteltu lähes joka päivä.

Synttärilahja.
Tänään meillä on sitten joulu. Kuusi käytiin hakemassa harjun päältä. Traktorikyydillä mentiin kera lasten ja koirien. Pojat nököttivät lähelläni ja lauloimme yhdessä joululauluja - ihana hetki ja mukava muisto. Kuusia löytyi useampi. Yksi niistä vietiin isännän tädille. Se kaunein koristaa nyt olohuonettamme. Jos vain kissat ja koirat antavat sen olla rauhassa, kuusi saa olla sisällä loppiaiseen asti.

Nyt löytyi meillekin.
Kinkku paistettiin viime yönä. Hyvää luomukinkkua! Nuorin koiristamme oli löytänyt kinkun paistorippeet - myös sen verkon - tunkiolta ja syönyt ne. Ihmettelin kuusenhakureissulta tullessamme, että mistä olkien päälle on ilmestynyt kinkun verkko. Oli sitten onneksi oksentanut roippeet pois kyydin aikana.

Hyvää oli.
Äsken söimme jouluaterian. Laatikoita, salaattia, piirakoita ja sitä kinkkua. Yksinkertaista ja hyvää. Torttuja paistoin esikoisen kanssa jo päivällä. Hän tuumasi tekevänsä niitä isänsäkin kanssa, koska se oli niin helppoa.

Postilaatikkoomme oli tuotu kirje joulupukilta! Kainuulainen tiedustelutonttu Taavi oli vienyt viestiä Korvatunturille, että lapset ovat joulun muualla. Niinpä pukki oli laittanut asialle nopeimman tonttunsa, Tuukka Turbojalan, joka oli toimittanut lahjat saunallemme jo tänään. Oli siinä ihmettä ja kummaa, kun kolmikko paineli pimeässä ulkosaunalle. Ja niin vain sieltä löytyi muutama lahja jokaiselle. 

Pukki toi jotain, mitä pojat toivoivat kirjeissään. Esikoinen tuumasi, että "pukki on jo sen verran vanha, ettei se muista kaikkea, mitä he olivat toivoneet". Tosin pukki taitaa vierailla poikien luona jouluaattonakin.


Pukki oli muistanut myös Nelliä.
Se sai ihan gourmeta.
Ihan oikean joulun olemmekin sitten isännän kanssa ihan kahdestaan. Luvassa on ainakin näillä näkymin ihan yhdessä olemista. Mutta koskaan ei tiedä, mitä tuolla navetalla tapahtuu. Yleensä käy niin, että kun on jonnekin menoa, niin joko lantakoneen köysi katkeaa, paskapumppu menee tukkoon tai tapahtuu jotain muuta akuuttia. Mutta kaikesta huolimatta yritämme viettää rauhallisen joulun ilman hötkyilyjä. Ja onneksi pukki muisti meitä pleikkarilla! Tiedä vaikka pelaamme joulunpyhät...

maanantai 16. joulukuuta 2013

Töitä työttömälle työnarkomaanille

Vahti.
Paimenkoiristamme vanhin, Timmy, on oikea työnarkomaani. Lienee tullut isäntäänsä. Onneksi isäntä on jo vähän hellittänyt otettaan, mutta koiralle muutos helpompaan arkeen ei ole ollut lainkaan helppo. Sitä ottaa suorastaan päähän!

Lypsykarjan aikana Timmy toi lehmiä lypsypaikalle ja ajoi ne sieltä pois. Kesällä se haki karjan harjulta ja toi sen navetalle. Nyt navetalla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä. Koira oikein kihisee ja tärisee virran paljoudesta. Se on aina hyvin valppaana odottaen työkäskyä korviinsa. Kotioloissa sen paimennusvietti menee herkästi yli ja se kyttää pienimpiä kisuleitamme. Minun ei tarvitse kuin vähän hymähtää, niin se tajuaa oitis lopettaa tuijottamisen.

Niin paljon kävi koiravanhus sääliksi, että töitä piti ryhtyä keksimään. Siispä, kun esimerkiksi lampaille tai pikkukyytöille viedään vettä tai kuivikkeita, niin portti jätetään auki ja Timmy käsketään portinvartijaksi. Ei tarvitse sanoa kuin, että "Timmy, vahti", niin siihen portille se asettuu. Ja jos joku lähestyy oviaukkoa, niin koira näyttää ikenensä ja murisee. Ihan kamalan pelottavan näköinen, oikeasti. Oikea ärjy. Jos joku tekee vielä lähempää tuttavuutta, niin koira louskauttaa hampaitaan tai tokkaisee turvasta.

Älkää kuvitelkokaan pakenevanne tästä aukosta.
Timi pikkukyyttöjen luona vahdissa sillä välin, kun isäntä haki kuivikkeita kyytöille.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Nyt hössötetään!

Poikien vauva-ajan joulumyssy löysi tiensä Nellin pieneen päähän.
Joulu on tullut meille kertarysäyksellä. Vuosi sitten olin niin väsynyt, etten jaksanut laittaa tai viettää joulua oikeastaan yhtään. Nyt hössötän niin paljon kuin sielu sietää!

Todennäköisesti olemme varsinaisen joulun isännän kanssa ihan kahdestaan (jos eläinlaumaa ei oteta lukuun), joten joulua vietetään lasten kanssa pitkin joulukuuta. Joulukuusi saa odottaa hakua vielä muutaman päivän, mutta luultavasti sekin kannetaan sisään ja koristellaan muutamaa päivää ennen aattoa. Ja jos olen oikein tulkinnut tonttujen merkkejä, saatetaan lahjat tuoda jo aatonaatonaattona. Siinä olen pyytänyt Korvatunturin väkeä pitämään edes jonkun tolkun - pukki tai tontut tuokoon jotain, mitä lasten lahjatoivekirjeissä oli.

Valoja on viritelty lähes kaikkialle. Todennäköisesti niitä laitetaan vielä navetalle lehmien ja lampaiden iloksi. Parina päivänä on paistettu pipareita. Olen muutamana vuonna tehnyt muumitalon, mutta sekin jäi viime vuonna välistä. Nyt paistoin osat ja koristelin niistä seinät. Kokoamiseen pyysin isännältä apua. Ja kun annoin pikkusormen, se vei koko käden! Talokokonaisuus taisi lopulta imeä kolme pussillista karkkeja. Katolle tuli parempi piippu - minun laittamani mustan nysän kautta ei taloa voi millään lämmittää. Pihalle kurvasi traktori ja sen viereen mies asetteli vararenkaat. Ja sokerisiimojen perusteella valokuituyhteydetkin ovat muumeilla kunnossa.

Nyt perjantaina paistetaan piirakoita isännän tädin kanssa. Tiedä vaikka isäntäkin innostuu heiluttamaan piirakkapulikkaa. Sain oman piirakkapulikkani lahjaksi lapsena. Se taisi olla mummoni, joka sen minulle antoi.

Namuja. Toivottavasti jähmettyvät jouluun mennessä.
Pikku isäntä viihtyi koristelukarkkien äärellä.
Vielä jos muutaman karkin laittaisi koristeeksi.
Sitten Nellille tuli uni...
Jouluhöperyys iskee.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Eläimet näyttävät hyvän elämän mallia


Sotkamossa on pakkasta lähemmäs 30 astetta. Hevoset möllöttävät toppaloimissaan ulkona, vaikka avointa ovea lämpimälle tallille on tarjottu. Myös kyyttöjen kellon kilkatus kuuluu pihalta. Päivällä ne olivat syömässä navetan takana.

Isäntä täytti tänään ruokintapöydän rehulla (traktori lähti käyntiin!), joten huomenna navetalta löytyy taas parsissaan puhaltelevia ahmatteja. On huvittavaa katsoa, kun pötsinsä piukeaksi syönyt lehmä köllöttää pitkin pituuttaan silmät kiinni ja korvat taaksepäin lörpöllään. Suu käy märehtien. Silmäkulmasta saattaa valua onnenkyynel. Hetki on niin täydellisen nautinnollinen. Maailmassa ei ole tuolloin mitään pahuutta.

Eläimet elävät hyvin yksinkertaista elämää. Päivät täyttyvät syömisellä, nukkumisella ja ulkoilemisella. Täällä meillä lehmillä ja hiehoilla on myös mahdollisuus nauttia Jaakko-sonnin palveluksista. Ja eläimet ovat hyvin onnellisia ja tyytyväisiä. Olisiko meillä ihmisillä tässäkin oppimisen paikka?

Neljältä iltapäivällä pakkanen paukkui ja taivaalla loisti kuu.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Salonki palvelee

Tämä rouva oli ensimmäistä kertaa salongissa.
Kuulen jo jonkun sanovan, että jo on aikoihin eletty. Mutta voi kun nautaeläimetkin tykkäävät harjaamisesta ja hieronnasta!

Lainasin hevosten tarvikkeista harjoja ja sukia ja testasin niitä Ellalla. Lapinlehmämme Ella on rauhallisuuden perikuva, oikea pyhä lehmä. Se kulkee aavemaisen hiljaa ja jos joskus tuntee jonkun katselevan navetalla meidän ihmisten touhuja, niin se on Ella. Se ei liikoja edes märehdi, vaan seisoo yleensä varsin eleettömänä. Ja sen ympärillä on suuri rauha, iso aura.

Ella "pelastettiin" Pelson vankilasta meille viime keväänä. Sillä on epämuodostuneet utareet, joten sitä ei voinut lypsää. Aluksi se oli äärettömän arka, mutta nyt kaikki on toisin. Tiedä vaikka Jaakko-sonni olisi pannut tämänkin tiineeksi.

Sen olen jo huomannut, että lehmän pää painuu alaspäin harjaushoidon aikana - seisoipa se tai makasi. Lienee rentoutumisen merkki, tiedä häntä. Eräs kyytöistä oli makuullaan ja oikaisi sorkkansa ja painoi päänsä syliini, kun harjasin sitä selkärankaa pitkin. Kyytöillä on ihana, oma harjas, joka kulkee selkärankaa pitkin. Ja se nousee ihan törrölleen harjauksen myötä. 

Myös kaulan alue on tykättyä rapsutusaluetta. Leuka nostetaan kohti kattoa, jotta harjaa pääsee kuljettamaan mahdollisimman laajalla alueella. Myös peräpäästä löytyvät hyvät kohdat sieltä hännän tyvestä. Ne semmoiset kuopat, jotka ovat lonkkien(?) kohdalla.

Nämä asiakkaat antavat herkästi palautetta, jos hoito loppuu liian pian. Erityisesti Jasmin-kyyttö pukkaa hoitajaansa ja vaatii lempeästi lisähoitoa. Hyvin usein kyytöt ovat kietoneet kaulansa ympärilleni, jos ovat olleet seisaallaan. Siinä saa lämpöhoitoa ja rakkautta itsekin!

Lapinlehmä Ella on jo kanta-asiakas.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kiitorata laitumelle

Nyt mahtuu vaikka juoksemaan pitemmän pätkän jos siltä tuntuu.
Tänään tuli puuhasteltua hevosille kiitorata. Tai no, kuja kumminkin. Hevosilla on ratsastettu nyt talvisaikaan vähemmän kuin syksyllä. Isännän tyttären tullessa koulusta on ulkona jo aivan pimeää. Valaistusta ei laitumella ole, joten turvallisuussyistäkin on parempi pysyä poissa hevosten selästä iltaisin. Ja me vanhukset kun emme vielä uskalla ratsastaa ihan omin neuvoin. Kyllä sekin päivä vielä koittaa. Ehkä jo ensi kesänä ratsastamme käsi kädessä auringonlaskuun tuolla läheisellä rantahietikolla... Tässä kohdassa saa nauraa!

Alli ja Mister ovat päässeet ulkoilemaan halutessaan tallin edustalla olevassa aitauksessa. Sieltä ne pääsevät halutessaan myös sisätiloihin. Allilla on paha tapa käydä kakkaamassa sisätiloihin, mutta suotakoon se tälle leidille. Muuten hevoset viihtyvät vallan mainiosti ulkona - kunhan syömistä riittää.

Tänään teimme kujan, jotta hevoset pääsevät itsenäisesti isolle laitumelle. Tätä ennen ne on pitänyt taluttaa sinne kahden veräjän kautta. Ja eipä siinä mennyt kauaakaan, kun ne huomasivat tämän mahdollisuuden. Alli kävi ensin pyörähtämässä kujalla ja palasi takaisin ruuan äärelle. Sen sijaan Mister tajusi kujan jatkuvan, ja se kävikin piehtaroimassa lumisella laitumella. Päivän ja illan aikana trafiikkia oli edes takaisin, joten voisin kuvitella, että hevoset tykkäsivät tästä ratkaisusta.


Ensikäynnin jälkeen takaisin ruokailemaan tallin edustalle.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Sormulan isännän erikoinen


No niin. Muistaakseni joskus aikoja sitten suunnittelin opettelevani laittamaan ruokaa leivinuunissa. Isäntä on nyt innostunut asiasta, enkä pane ollenkaan pahakseni!

Uunia lämmitetään lähes päivittäin tuvan puolella. Illalla sinne on helppo tuikata ruoka yöksi muhimaan. Eilen illalla vuokaan meni hirvenlihaa, keittovihanneksia, tomaattia, valkosipulia, yrttejä, suolaa ja öljyä. Jotain tästä nyt jäi varmasti puuttumaan, kun en koko aikaa seurannut kokin puuhasteluja.

Aamupäivän navettakäynnin jälkeen ruoka oli tänäänkin lähes valmiina. Perunat piti vain keittää seuraksi. Ja hyvää oli! Lihasta tulee todella mureaa - aivan erilaista kuin sähköuunissa. Lieneekö pitkällä hautumisajalla vaikutusta asiaan? Haluan myös uskoa, että kiviuuni säteilee terveellisempää lämpöä kuin sähköhella, mikroaaltouunista puhumattakaan.

Sitten ei kun syömään.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pakkasukko pysyköön poissa navetalta

Eläimet viihtyvät ulkona.
Lunta tulee tällä hetkellä taivaan täydeltä. Yllä oleva kuva on otettu toissapäivänä - tuolloin lunta ei ollut kuin nimeksi. Isäntä teki perjantaina paranteluja navetalle, ettei pakkanen pääsisi niin purevasti sisätiloihin. Oviaukkoa pienennettiin, eikä siihen jätetty kuin 80 sentin levyinen aukko.

Oviaukkoa pienemmäksi.
Eläimet pääsevät nyt kulkemaan ulos muoviläpyskäverhon läpi. Ylämaankarjalainen Rusina oli kuin mikäkin lumimies, kun se ilmestyi navettaan tuolta lumisateesta yltä päältä lumen peitossa. Rusina on pärjännyt hyvin sarviensa kanssa. Etukäteen ajattelimme, ettei se pysty syömään ruokintapöydältä, mutta sinne se pujottaa päänsä putkien välistä. Muutenkin se on osannut olla "ihmisiksi" sarviensa kanssa.

Perjantain pakkaskukkaset navetan ikkunassa.
Ylämaankarjalaisten vasikat, Kerttu ja Karoliina, ovat kasvaneet kovasti. Samoin ovat kyllä tehneet neljä muutakin. Vasikoita on hauska seurata. Ne pääsevät vapaasti liikkumaan myös ruokintapöydän puolella sekä muilla käytävillä. Muutaman kerran navetan ovella on ollut vastassa joku näistä pienistä sankareista.

Etenkin sonnipojat ovat seikkailijoita. Niiden äidit, Alma ja Yrtti, ovat monet kerrat komentaneet poikiaan olemaan riehumatta. Vasikoiden yhteinen ilonaihe on pomppia ruokintapöydällä rehumöykkyjen päällä navetan päästä päähän. Hännät ja pyllykät vain heiluvat kun ne mennä pompottavat! Heinien päällä on myös mukava nukkua ja monesti koko kuusikko siellä makoileekin yhdessä.

Vasikat asettumassa päiväunille. Oikealla Kippari, keskellä Kaisa (takana) ja Karkki, vasemmalla ruskea Kerttu ja edessä Kalle. Karoliina kipittää muiden luokse keskikäytävää pitkin.
Kalle-sonni Yrtti-äidin maitobaarissa.
Johanna-kyyttö halusi leikkiä poikani kanssa.
Eläimistä tulee yllättävän paljon lämpöä navetalle. Ilma on siellä kostea. Ja kuumahan siellä tulee huhkiessa. Toisinaan niin kuuma, että on pärjännyt ihan pitkähihaisessa paidassa näin talvellakin. Rehun kärrääminen hamsterilla lampaille ja nuorisokyytöille antaa alkulämmöt. Lampaille on myös kannettava vettä. 

Parsien putsaaminen paskoista on sitten sitä varsinaista treeniä. Parsia on nelisenkymmentä ja kokkareiden ja läjien määrä ja koostumus vaihtelee. Toisinaan parsien päällä on riehuttu kiitettävästi, joskus jätökset on osattu pudottaa lantakäytävälle. Mutta tämä on ihan mukavaa ja meditatiivista hommaa! En ehkä sanoisi näin, jos olisin joutunut tekemään tätä vuodesta toiseen.

Loppulämmöt voi sitten hakea tallin puolelta. Minä olen porukastamme se, joka jaksaa seuloa hevosten lihapullapallot nätisti kottikärryyn muhan ja purujen joukosta. Muilla tuntuu olevan vähän ronskimpi ote.

Parret ennen paskojen kolaamista.
Parret kolaamisen ja kuivittamisen jälkeen.
Kiitos puhtaista "lakanoista".

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Herran kukkarossa

Aurinko pilkahti aamulla.
Olen asunut taajamassa, kaupungissa, korvessa, ja nyt maaseudulla. Tähän aikaan vuodesta maalla ollaan kuin herran kukkarossa, ihan omassa pienessä maailmassa. Valoisaa on muutama tunti päivässä. Hiljaisuuden rikkovat vain lasten ja eläinten äänet, päiväkahville lenkkeilevät naapurit, sekä tilan ohi ajavat rekka-autot.

Pelkäsin kesällä tätä tulevaa syksyä ja talvea. Pimeyttä ja kylmyyttä. Syksy meni onneksi lähes huomaamatta. Maatilalla kun riittää tekemistä koko ajan. Itselleni varsinaiset tilan työt ovat vapaaehtoisia; ne on mitoitettu niin, että mies pystyy tekemään ne yksin. Minä olen parhaillaan vuorotteluvapaalla omasta työstäni.

Mutta löydän itseni hyvin usein navetalta tai tallilta. Eläinten kanssa on mukavaa. Niitä on hauska seurata. Ja se vaan on niin hienoa, kun saa yhteyden eläimeen. Iltaisin saatamme olla eläinten luona porukalla, minä, isäntä ja kolme lasta.

Navetalla ja tallilla touhutessa saa myös hyvän annoksen liikuntaa ja "raitista" ilmaa. Isännällä oli viime viikolla selkä kipeänä, joten "sain" mättää paskaista heinää lantakäytävän päädyistä pois. Aivan tappohommaa selälle. Ehdin jo katsella käytettyjä pienkuormaajia netistä. Kuin sattumalta isäntä keksi kuitenkin laittaa rehupaalit hieman kauemmaksi ruokintapöydälle, jolloin mansikit repivät syödessään heinää ruokintapöydälle, eivätkä lantakäytävän puolelle.

Sininen hetki iltapäivällä.
 Havahduin eräänä päivänä ajatukseen, ettei minun tee tällä hetkellä mieli lähteä säännöllisesti harrastamaan mitään kodin ulkopuolelle. Esimerkiksi kuntosalille lähteminen tuntuu nyt aivan naurettavalta. Kotona voin leipoa, maalata, ommella, remontoida, siivota, neuloa, katsoa televisiota, tai vain nauttia olostani isännän kainalossa. Siellä, missä on rakkautta, on hyvä olla.

Yksi inhokkiasioistani on polttopuiden hakeminen. Se kehtuuttaa. Mutta taloa pitää lämmittää, joten puita (jotka on siis valmiiksi pilkottu - kiitos siitä) on haettava metsästä tai naapurin liiteristä - ja sieltä jälkimmäisestäkin ihan luvan kanssa. Leivinuunin lämmittäminen sitten sitä mukavaa puuhaa. Pari kertaa olemme laittaneet lihan paistumaan jälkilämmöille ja voi miten mureaa siitä on tullut! Uunia pitäisi käyttää enemmän ruuanlaittoon, ehdottomasti. Piirakkatalkoitakin ehdimme jo suunnitella isännän tädin kanssa.

Sitten on se kaupassa käyminen. Olen ennenkin asunut näin kaukana lähikaupasta. Sotkamon kylällä, minne on matkaa 20 kilometriä, tulee käytyä yleensä valoisan aikaan, mutta ei suinkaan joka päivä. Matkan varrella liikkuu niin paljon peuroja ja ne näkee paremmin päiväsaikaan. Eilenkin naapurin pellolla käyskenteli kaksi peuraa. Mutta minkään mieliteon takia ei tule lähdettyä kauppaan. Siksi kaapeista löytyy aina tarvikkeita vaikkapa lettuihin tai muffinsseihin.

Musta pantteri, Laku, painaa varmasti ainakin 10 kiloa.
Kissatkin alkavat viihtyä sisätiloissa pakkasten saapuessa. Eilen illalla kaikki viisi olivat sisällä. Hätshii, sanoin minä, kissa-allergikko. Pikku pantteri, Laku, tuli autokyydillä kotiin naapurista, noin kilometrin päästä, missä se on ollut jo useampana kesänä kesäkissana. Siellä vain taitaa olla sen verran paremmat sapuskat, kun se ei nyt näytä viihtyvän yhtään kotona.

Pari kuukautta sitten pureman niskaansa saanut Nelli, 6 kk, on meidän kulkukissamme. Se kulkee edelleen päivät pitkät huoneesta toiseen. Näkökyky ei ole ihan täydellinen, mutta ihan hyvin se pärjää; syö, nukkuu ja on sisäsiisti. Nelli on tottunut olemaan sylissä, joten sitä saa ihan rauhassa vanuttaa.

Nelli lempipaikallaan kameralaukun päällä.
Harmi viihtyy hyvin navetan ylisillä. Olenkin ristinyt navetan yläkerran Harmin paikaksi. Se käy useamman kerran syömässä sisällä, mutta pyrkiytyy heti ulos. Eilen illalla se viihtyi poikkeuksellisesti tovin olohuoneen sohvalla. Syliin sitä ei oikein saa; on enemmän erakko luonteeltaan.

Harvinainen vieras sisätiloissa - Harmi.
Milli remonttipapereiden päällä.
Milli on kissoista toiseksi nuorin. Se viihtyy sekä sisällä että ulkona. Milli on taitava metsästämään hiiriä. Se kyttää niitä navetan nurkilla. Milli tykkää kulkea olkapäällä ja sinne se hyvin usein hyppääkin.

Lindasta en onneksi saanut napattua kuvaa. Siihen kissaan minulla on viha-rakkaus-suhde. Se on oikea sottapytty. Hyppii pöydillä ja syö kaiken, mitä sattuu pöydiltä löytymään. Vanhaa kissaa on ihan turha yrittää opettaa uusille tavoille. Siksi se saakin usein lähdöt ulos. Monet kerrat olen antanut sille ruuan kuistille, mutta senkin jälkeen se jää mouruamaan oven taakse. Navetalta ei ole vielä löytynyt niin hyvää nukkumapaikkaa kuin kodinhoitohuoneessa oleva villasukkalaatikko.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Talvi lomaillaan ja levätään

Talvella levätään ja keväällä mennään taas maisemointitöihin Naapurinvaaralle. Kuvassa Johanna.
Kyytöt olivat viime kesänä maisemointitöissä Naapurinvaaralla. Syksyllä saatiin valmiiksi toisen laidunalueen aitaus, minne kyytöt pääsivät loppuajasta. Samalla laitumella ehtivät olla myös Lindgrenin Marikon lampaat.

Vaikka kyytöt kotiutuivat tilalle lomailemaan lokakuun alkupuolella, on Naapurinvaaralla tehty töitä syksyn ja alkutalven aikana, varsinkin parin viime viikon ajan. Piikkilanka-aitoja on poistettu ja polkuja on raivattu. Keväällä töitä jatketaan aitoja tekemällä. Uusi, noin 30 hehtaaria käsittävä laidunalue sijaitsee Naapurinvaaran lomakylän vastapäätä tien toisella puolella.

Kesällä 2014 kyytöt - sekä vanhemmat että kuusi nuorikkoa - ovat ensin Naapurinvaaran koulun yläpuolella olevalla laitumella. Ja tietysti mukana kulkevat vasikat sekä niiden isä, sonni Jaakko Kulta. Loppukesäksi porukka siirretään uudelle laitumelle, joka on siis vielä työn alla.

Yhdessä päivälevolla.