Ranta- ja grillikausi avattu

Jäällä voi vielä liikuskella turvallisin mielin jopa mönkijällä.

Biitsi- ja grillikausi on nyt avattu. Suuntasimme isännän toimesta eilen lähimmälle uimarannalle parin kilometrin päähän. Ja voi mitä onnenhetkiä retki tarjosikaan! Kuopukseni kysyi heti alkajaisiksi tänään, että mennäänkö taas sinne rannalle. Kaikkein makeimmat naurut kirvoitti nuotion sammuttaminen järvivedellä. Lisäksi rannalta ja metsästä löytyi kaikenlaista katsottavaa, nakerrettavaa ja kerättävää. Leikin aiheita oli vaikka millä mitalla. Oli hiekkaa, vettä ja jäätä, keppejä, kiviä, käpyjä ja jopa tulta.

Tuli taas mieleeni, että voi kun voisi tuoda kaikki maailman lapset ja aikuiset kokemaan tuon saman. Hetki oli suorastaan täydellinen: aurinko paistoi, ympärillä oli tuulenhuminaa ja lasten iloisia ääniä, nuotiossa käristyi makkaraa ja kupissa höyrysi kuumaa kahvia. Ja oma kulta makasi hietikolla nirvanassa. Just perfect. Ja voitte vain arvata, miten hyvältä yöuni maistui meille kaikille viiden tunnin ulkoilun ansiosta.

Partiolaispoika tulenteossa.

Parasta herraseuraa.

Kesällä rannalla on ihana käydä uimassa. Matalaa hiekkarantaa riittää.

Aivan löhöilyksi ei tämäkään retki mennyt, vaan isäntä intoutui siivoamaan rantaa. Roipetta kertyi muutaman sylillisen verran. Ajoimme mönkijällä rantaviivaa pitkin ja keräsimme lavalle muovipusseja, tyhjiä mehupulloja, naruja ja muuta, mikä ei luontoon kuulu. Nyt joku tietysti kiroaa, että ne olivat tärkeitä kalastustarvikkeita. No, ne löytyvät siitä rannalta peltitynnyristä, jos joku niitä kaipailee.

Retkemme lopuksi jätimme vielä loput pitsapalaset metsänhenkien syötäväksi. Maahiset taisivat käydä napsimassa herkut suihinsa. Metsänväki tykkää vierailijoista; siellä ollaan suorastaan riehakkaita, kun heidän luonaan käydään - mutta vain silloin, kun ihmiset osaavat käyttäytyä heidän kotiaan kunnioittaen.

Olin muutama vuosi sitten Kolilla Pyhä Koli -tapahtumassa, missä oli luennoimassa keravalainen Helge Salo. Luento on aivan liian kuiva sana kuvaamaan hänen tarinointiaan. Lumoutuneena istuin parituntisen salin lattialla ja kuuntelin. Haaveenani on saada Helge käymään täällä Sotkamossa luonamme. Kenties saan joskus järjestettyä jonkun kurssin...

Ranta siistiksi.

Evästä metsänhengille.

Kostea kuivakakku

Harvoin jaan mitään reseptiä, mutta tätä suosittelen. Ystäväni toi minulle lahjaksi kakun, joka vei kielen mennessään. Sonjan tekemä kakku valkosuklaakuorrutuksin oli huomattavasti paremman näköinen kuin tämä minun räpellykseni, mutta maku on kutakuinkin sama. Kesäkurpitsa tekee kakusta ihanan kostean!

Itselläni on pienempi kuin 2 litran kakkuvuoka, joten tein puolikkaalla ohjeella. Ja myönnän: laitoin öljyn sijaan voita...

Isännän ja pässin parturointia

Tästä se lähtee.

Tänään ryhdyimme tuumasta toimeen: oli aika keritä lampaita. Ja säähän oli kuin maajussin (heh) morsian eli aurinkoinen, lämmin, leppoisa ja raikas, muutamia mainitakseni.

Isäntä viritteli systeemit ulos navetan vierustalle. Keritsin saatiin tulille kaverini lahjoittaman adapterin ansiosta; englantilaista pistoketta ei tarvinnut lähteä sen kummemmin operoimaan. Lisäksi ulkona oli pressun päällä Kiuruvedeltä saatu kerintäteline. Parhaimmat villat laitoimme jätesäkkiin.

Järjestelyjä.

Ensimmäinen uhri haettiin pässien joukosta. Iso ruskea sai luvan tulla koekaniiniksemme. Isännällä oli hieman kokemusta keritsemisestä opiskeluajoilta, mutta minä olin puhdas untuvikko. Tai no, olenhan minä jo puolentoista vuoden ajan parturoinut isännän hiukset käytöstä poistetulla utarekarvaleikkurilla. Laskettakoon se jonkinlaiseksi kokemukseksi.

Kukas se lähtee ensimmäisenä?

Menepäs nyt siitä, mene mene mene.

Alkusäätämistä.

Isännälle tuli kuuma heti alkuunsa, joten turhat vaatteet joutivat pois.

Maajussi työnsä äärellä.

Timmy ei suinkaan odota vuoroaan, vaan se paimentaa ja vahtii kuten aina.

Isäntä suristeli ensimmäisen kandidaatin varttitunnissa. Kone pelitti hyvin. Mitään posliinista jälkeä ei tullut - en tiedä pitäsikö tullakaan - mutta jostakinhan se on aloitettava. Ja aika monina palasina villat tippuivat pois. Mutta hyvät naurut me ainakin saimme, kun "ihastelimme" lopputuloksia läheltä ja kaukaa. Isännän tuttava 4H:sta kävi myös tutustumassa keritsemiseen ja hänkin pääsi ihan tositoimiin!

Kovin rauhallisesti pässit olivat paikoillaan. Jotkut suorastaan nauttivat käsittelystä - tai sitten ne olivat hurmioituneita päästyään ulos. Pari haavat sain aikaiseksi lampaalle, vaikka surruuttelin hyvin varovaisesti. Onneksi ei sentään tullut pääsiäispaistia. Nivuset ovat se herkin kohta, kun ne ovat ihan paljaat. Myös häntä, pallit ja pippeli piti paikantaa.

Lampaita keritään pihallamme lähipäivien aikana, joten tervetuloa kokeilemaan. Tänään saimme parturoitua kuusi pässiä. Enempään ei ollut voimia. Työasento on aika hurja: pää alaspäin ja selkä könköllään, olitpa sitten maassa tai lavan päällä. Parikiloinen vehje on sekin aikamoinen pyöriteltävä näin heikot käsivoimat omaavalle naisimmeiselle.

Kahvitauko. 

Ja lepohetki.

Oppia ja intoa seminaarista

Ohjelmaa.

Olimme viime viikolla pari päivää Kuusamossa seminaarissa. Osallistujia oli kuudesta eri maakunnasta. Mitä kylille kuuluu? Minkälaisia toiveita ja tarpeita kyläläisillä on? Mitä yhteistyötä voitaisiin tehdä yli maakuntien rajojen? Miten kylien ja maakuntien välistä viestintää parannetaan, jotta pyörää ei tarvitsisi keksiä joka kerta uudestaan. Muun muassa noita asioita käsiteltiin sekä luennoimalla, keskustelemalla että ryhmätöillä.

Itse olen taajaman kasvatti. Asumiskokemusta minulla on myös kaupungeista sekä aivan korvesta, Nuuksiosta. Maaseudulla elän nyt ensimmäistä kertaa. Maalikylälle, Sotkamoon, on matkaa parikymmentä kilometriä, lähin kaupunki, Kajaani, sijaitsee 65 kilometrin päässä.

Seminaariväen kanssa keskustellessa tuli esille muutama erityisen mielenkiintoinen väittämä, joita viljellään edelleen. Miten maaseudusta saa vetovoimaisemman? Miten nuoret saadaan pysymään kotiseudullaan? Miten maaseudulle saadaan työpaikkoja? Tulimme joidenkin kanssa siihen lopputulokseen, että näihin asioihin ei kerta kaikkiaan kannata käyttää energiaa yhtään, ainakaan tällä hetkellä.

Eräs vanhempi herrasmies totesi tuohon vetovoimaisuuteen liittyen: keskitytään mieluummin pitämään huoli nykyisistä kyläläisistä - ja jos joku tahtoo muuttaa kylälle niin tervetuloa. Se on ihan totta, että maaseudulle muutetaan yleensä silloin, kun halutaan rauhaa ja yksityisyyttä; sitä ettei naapureita ole näköpiirissä.

Ryhmätöiden purkamista.

Sitten on tuo nuorten jääminen kylälle. Käykää hyvät ihmiset kernaasti muualla asumassa ja tulkaa sitten takaisin. Jos lapsille ja nuorille annetaan kotona kasvatus, että maalla asumista ei tarvitse hävetä, niin se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kenties nuoret sitten joskus muuttavat takaisin, tai levittävät ilosanomaa muille.

No, pitääkö siihen omalle kylälle saada työpaikkoja? Ei tarvitse. Mutta jos niitä tulee, niin se on ihan mahtavaa. Nykyisin ihmiset ovat valmiita käymään töissä taajamissa ja kaupungeissa. Lappilainen nainen totesi, että hän käy aivan mielellään muualla töissä; mutta asua hän tahtoo maalla. Myös tietoliikenneyhteydet ovat tänä päivänä huippuluokkaa - eivät tosin kaikkialla. Tekniikka tarjoaa joka tapauksessa hyvät mahdollisuudet sekä arkeen että työntekoon maalla.

Keskittymistä.

Noista aiheista voisi keskustella enemmänkin. Ainakin meillä keskustelu jatkuu täällä kotona. Ja sen huomasimme jälleen kerran, että jo parin päivän poissaolo kotoa antoi uutta virtaa, uusia ajatuksia ja intoa. Tuohon tuumasin isännälle, että kannattaa ehdottomasti tavata muita ihmisiä - mutta ei muita maanviljelijöitä. Nyt ei tarvinnut voivotella maanviljelijöiden asioita - sen sijaan voivottelimme kylien asioita... 

Meidän kylällämme Tipasojalla toimii sekä kyläyhdistys että osuuskunta Hopeahiisi. Tätä kuviota on tarkoitus lähteä nyt toden teolla kehittämään ja hyödyntämään. Perinteisen kylätoiminnan ohelle ollaan valtakunnallisestikin tuomassa liiketoimintaa, jonka tarkoituksena ei ole suinkaan köyhdyttää kylää vaan päinvastoin. Tästä toiminnasta kerron lisää hieman myöhemmin.

Keittiö korkattiin käyttöön

Herkkua leipäpitäjästä, Liperistä.

Heti alkuun pitää sanoa, ettei tuo leipä ole minun tekemääni. Liperiläinen ystäväni Sonja kävi perheineen viikonloppuna kylässä ja toi tuliaisiksi tekemiään herkkuja. Tuomisena oli myös leivänjuuri eli kyllä se nyt vahvasti siltä näyttää, että leipää on ryhdyttävä tekemään. Tai ainakin yritettävä tehdä.

Korkkasimme viikonloppuna käyttöön uuden keittiön. Vielähän siellä on sipisteltävää ja aseteltavaa ja laitettavaa, mutta ihan toimivalta se tuntuu näin ensialkuun. Remontti kesti kaikkiaan puolitoista vuotta. Siitä on sitten hyvä jatkaa ruokasalin puolelle: seiniä maalataan ja putkia laitetaan piiloon.

Kokkailua uudessa keittiössä.

Induktioliesi on naurattanut jo monet kerrat. Meinasin jo virittää tulet puuhellalle, kun liesi ei suostunut lämmittämään soppaani. Valitti ja valitti, piippasi ja työnsi F-kirjainta. Sitten tajusin, että kattila ei käy induktioliedelle; se ei tunnista sitä. Onneksi meiltä löytyy myös näitä hifistelykattiloita ja -pannuja, joten ruuanlaitto onnistuu myös tällä uudella liedellä. Kiertoilmauunissa on sitten oma opettelunsa...

Tehoja liedessä tuntuu olevan. Vanha hellanrohjomme oli niin hidas, että veden kiehumista sai odotella. Siinä ehti sillä välin siivota huushollin ja melkein pestä vielä ikkunatkin ennen kuin vesi kiehui. Nyt vesi kiehuu parissa minuutissa.

Induktioliesi.

Tällaisen huoneen tahdon meille.

Sunnuntaina kävimme ystäväperheen kanssa Angry birds -puistossa Vuokatissa. Kuvassa oleva pieni palikkamerihuone löytyy sieltä. Muutenhan paikka on valtaisi halli, mistä löytyy aktiviteettia jos jonkinlaista. Kolme neljä tuntia menee lapsilla ihan heittämällä.

Kerintäteline.

Ja niinhän siinä kävi, että edellisen postauksen yhteydessä saatu vinkki kerintätelineestä poiki tulosta: teline on nyt meillä! Kiuruvedeltä se matkasi Valtimon kautta lopulta pihaamme - monien mukavien sattumusten saattelemana. Kiitos kovasti apujoukoille! Nyt on siis kaikki valmiina kerintäpuuhiin. Ensi viikolla ryhdytään tositoimiin... Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua isännälle!

Postia Englannista

Salkku.

Ryhdyimme isännän kanssa vallan kansainvälisiksi ja tilasimme keritsimet Fane Valley Storesta. Eilen tuli paketti Englannista ihan tänne kotipihaan asti.

Kuin lapsi lahjapaketin kimpussa. Jämerä vehje paketista lopulta paljastui.

Yritimme löytää keritsimiä käytettyinä, mutta ei vain löytynyt. Vaikka Englannin tilaukseen tuli postimaksu päälle, niin se tuli maksamaan vähemmän kuin Suomesta ostettuna. Postimaksuksi taisi tulla noin 30 euroa.

Kävin muutamat sähköpostikeskustelut englanniksi ja sitten jäimme jännityksellä odottamaan, miten taxfreenä ostaminen onnistuu. Vaikka verkkomaksu näytti täyttä hintaa, lupasivat he poistaa alv:n laskutuksen yhteydessä. Laskua odotellaan yhä.

Öööö, ei käy meidän seinäämme.

Tuote näyttää hyvältä. Ainoa pieni(!) miinus on tuo pistoke. Isäntä meinasi eilen täräyttää koneen käyntiin, mutta tuohonhan se tössäsi. No eipä mitä, tällaisia adaptoreita on olemassa. Ja kuinkas sattuikaan: kaverillani, jonka mies on englantilainen, on joutavana tällainen adaptori, joten sitä ei tarvitse ryhtyä tilaamaan. Ajattelin kuitenkin laittaa sähköpostia Fane Valley Storeen ja ehdottaa, että jos jatkossa joku tilaa Suomesta laitteita, niin kannattaa tarjota tuota adaptoria mukaan. Ja eihän sitä tiedä josko heillä olisi ollut näitä laitteita tuolla meille käypäisellä pistokkeella - tuskin.

Joskin isäntä oli jo aikeissa vaihtaa pääksi kaksipäisen pistokkeen leikkaa-liimaa-systeemillä. Äh, en tiedä, miten se käytännössä menee, mutta kuulemma sen olisi saanut helposti vaihdettuakin. Isäntä yritti viikonloppuna sivistää minua näyttämällä sähkösysteemejä tuvan puolelta: "maajohto on aina vihreäkeltainen ja n-johto on aina sininen". Siihen väliin jäi sitten kolme muuta johtoa, joiden järjestystä muuttamalla pystyi virrankulkua(?) muuttamaan. Tai jotain.

Toisen romu, minun aarteeni

"Äitiliini-astiastoni".

Arvostan suuresti kaikkea vanhaa. Olipa se sitten rakennus, paikka, esine, asia, valokuva tai tarina - ihmisestä puhumattakaan. En tiedä, mistä tämä viehtymys juontaa juurensa.

Vuosien mittaan asioihin kertyy tietynlaista energiaa, henkeä. Energioita voi myös puhdistaa. Yksinkertainen keino on siivoaminen ja tavaroiden järjestäminen. Muutoksen huomaa heti. Olo on paljon mukavampi touhuamisen jälkeen. Mitä vähemmän on tavaraa ympärillä, sitä kevyempi on olo. Sitä kohti mennään isännän kanssa koko ajan!

Tavaroihin, joilla ei tee mitään ja varsinkaan niihin, joista ei edes tykkää, kertyy negatiivista energiaa. Joskus tulee suorastaan pakottava tarve tyhjentää kaappeja ja varastoja tai jopa remontoida.

Me olemme puolentoista vuoden ajan touhunneet enemmän ja vähemmän tuvan puolella. Remontti alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Keittiö on kasattu pala palalta. Materiaaleja on löydetty edullisesti uutena sekä käytettynä, suurin osa työvaiheista on tehty itse. Isäntä tekee vielä viimeisiä sähkötöitä. Lisäksi palomuuri odottaa laattoja ja maalia päälleen. 

Olen kerännyt 15 vuoden aikana kirpputoreilta kaikenlaisia sydän- ja pilkkukuvioisia tavaroita. Nyt ne pääsevät oikeuksiinsa; niitä on ilo katsella ja ennen kaikkea käyttää. Muuten, Joensuu on varsinainen kirpputori-ihmisen paratiisi. Sieltä löytyy jättimäisiä kirpputorihalleja sekä pienempiä aarreaittoja. SPR:n Kontti on tavaratalo, jossa tavarat on laitettu esille osastoittain ja jopa väreittäin.

Nettikirppareilta tekee myös löytöjä. Muutama viikko sitten haimme Naapurinvaaralta leipäorren. Nyt se on omalla paikallaan uunin päällä. Joensuusta on tuotu mukanamme tuvan pariovet, Laihialta haettu haitariovet...

Leipäorsi.

Perjantai-illan pöljäilyjä navetalla

Kumpi voittaa taistelun? Kalevala vai minä?

No sonnipoikahan sen matsin voitti. Ei kuitenkaan selättänyt.

Olipas hyväntuulinen iltanavetta tänään. Elukat olivat niin rauhallisella tuulella, että pihatossa vallitsi suorastaan zenmäinen tunnelma. Eläinten kanssa pätee sanonta "sitä saa mitä tilaa". Jos kohtelet eläimiä hyvin, ne toimivat samoin ihmistä kohtaan. 

Pikkuhiljaa minulle ja eläimille on alkanut muodostua hoitaja-suhde - eläimet tietävät, että minäkin osaan hoitaa heitä. Mikäs päivä se nyt olikaan, kun minä tein iltanavetan ihan itsekseni, kun isännällä oli jotain menoa. Tai no, oli minulla Timmy apulaisena. Koira on oikeasti mainio apulainen. Jos jonkun elukan kanssa on ongelmia, niin ei tarvitse kuin kutsua koira paikalle, niin se murisee tai tokkasee sorkasta. Leppoisaa väkeä navetalla on; ainoastaan Jaakko Kulta on pari kertaa lähennellyt voimakkaammin.

Pikkuinen Kaisa-vasikka veti viikkoja sitten herneet nenään, kun laitoimme sille korvamerkit. Ei tykännyt moisesta toimenpiteestä yhtään. Ja oli muuten vasikoista se kaikkein voimakkain herefordtaustansa ansiosta. Oli isännällä työ pitää tyttö paikoillaan, kun minä iskin merkkejä korviin. Vasta nyt se on alkanut leppyä. Enää ei juokse karkuun meidät nähdessään. Tänään se jopa tuli isännän juttusille äitinsä kanssa. Kamalan varovasti mutta niin uteliaana.

Kaisa-vasikka tuli juttusille äitinsä kanssa.

Kyytöillä on tapana hieroa pääkakkulaansa meitä vasten. Etenkin Julia on ottanut tämän tavan ihan harrastuksekseen. Tänäänkin se seurasi minua parrelta toiselle ja halusi välttämättä ängetä viereen kyhnyttämään. Kyytöillä on keskellä päätä kyhmy - ne ovat vähän kuin yksisarvisia! Siinä pitää oikeasti olla varovainen, etteivät omat kädet jää parsiputkien ja kyytön pään väliin. Tai ettei eläin puske polvilumpioita sijoiltaan. Näillä eläimillä on valtavat voimat - jos on tarpeen, ne menevät läpi harmaan kiven.

Vielä minulla ei ole sellaista luottamusta kuin isännällä, joka asettui työpäivän päätteksi pötkölleen puhtaille lakanoille parrelle. Siihen olisi kuulemma voinut nukahtaa.

Julia antaa hierontaa. 

Mene siitä kuvaamasta, tahdon olla rauhassa, tuumaa Janika.

Toistaiseksi nuorin vasikkamme. Karoliina alias Tuppurainen.

Kalle-sonni kävi ensin ottamassa iltamaidot tissillä ja asettui sitten parrelle iltapesulle.

Päivät työt on tehty. Kroooooh.

Renki Pesonenko se siellä soittelee?

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Pääsin eilen illalla käymään navetassa viikon tauon jälkeen. Poikani olivat kipeinä, joten aika meni heitä hoivatessa. Navettajengiä ehti tulla jo ikävä. 

Kalevala-sonnipoika oli vastassa ensimmäisenä, kun menin eteisestä navetan puolelle. Se oli pistänyt vesisaavinsa päreiksi. Kävin noukkimassa muovinpalaset karsinasta. Sonni kaipasi leikki- ja puskukaveria, joten aikamme me siinä nujusimme.

 Isäntä ajoi sillä aikaa rehua pöydälle ja pikkuhiljaa elukat asettuivat aterioimaan. Nokkimisjärjestys on yleensä se, että isot rouvat - joita on kuusi - asettuvat ensimmäiselle paalille. Kyytöt menevät niiden jälkeen ja hiehot toiseen laitaan. 

Lapinlehmä Ella, tuo rauhallisuuden perikuva, ei perusta kilpailemisesta, vaan liikuskelee yksin pihaton puolella ja syö sitten, kun on enemmän tilaa. Nytkin se kävi moikkaamassa ja hieromassa pääkakkulaansa minua vasten. Harjasin sen yhtenä päivänä ja lieneekö taas ollut hemmotteluhoitoa vailla.

Karoliina, tuo pieni tuppuraisemme, laittoi nokkimisjärjestyksen tällä kertaa uusiksi ja asettui rohkeasti kärkeen, kuten kuvassa näkyy. Kukaan ei käynyt sitä siitä puskemassa pois. Siinä se veteli heinätupsuja suuhunsa muiden tavoin. Ruokintapöydän äärellähän käydään koko ajan pientä vääntöä parhaimmista paikoista. Jos näyttää siltä, että vierustoverilla on paremmat apilat edessään, niin siihen vääntäydytään vaikka väkisin.

Myös lampaat odottivat murkinaa laareihinsa. Pässien osastolla on yksi iso ruskea sankari, joka nousee aina ensitöikseen jonkun nähdessään seistä torottamaan aitaa vasten. Kun sitä halaa ja rapsuttaa kaulan alta, sen kasvoille leviää ihana hymy ja sen silmät nauravat.

Näiden pienten arjen ihmeiden lisäksi isäntä sai taas soiton mystiseltä mieheltä. Naurahdin, että taitaa renki Pesosemme siellä soitella. Yhtenä päivänä havahduin siihen, kun navetalla tuoksui tupakka. Kumpikaan meistä ei polta. Tuoksu tuli uudemman kerran toisena päivänä. Näen niin sieluni silmin Pesosen kulkevan navetalla piippu suussa Milli-kissa olkapäällään. 

Mutta siis pari kolme vuotta isäntä oli saanut puhelun, jossa tämä mies oli kertonut isännän ihmissuhteista. Kuukautta myöhemmin hän soitti uudestaan ja sanoi lähettäneensä apua. Voimat alkavat palautua pikkuhiljaa, hän oli todennut. Siitä alkoikin prosessi, jota on kestänyt näihin päiviin asti.

Eilen tuli puhelu, joka alkoi kysymyksellä "viljeletkö sinä ruista?". Isäntä jutteli aikansa ja kuuntelin vieressä, että taitaa joku kysellä, että olisiko meillä myydä viljaa. Mies oli todennut, että kannattaa ryhtyä viljelemään viljaa. Jos ennustukset pitävät paikkansa, ruuasta on vielä pulaa. Jotenkin näin hän oli sanonut. Keskustelu kääntyi maailmantalouteen, kunnes isäntä tuumasi, että "minä varmasti vielä kuulen sinusta". Sitten puhelu päättyi. Kuka tämä mies on? Sitä ei tarina kerro. Koskaan hän ei ole itseään esitellyt. Mutta hyvä, kun pitää isännästä huolta. Kiitos siitä.

Nyt kelpaa kuvata

Kyyttöjä navetan takana.

Bongasimme huuto.netistä Canonin järjestelmäkameran muutamalla kympillä. Vähän kyllä pelotti ostaa laite näkemättä sitä etukäteen muuten kuin kuvasta, mutta kamerahan on osoittautunut kelpo peliksi. 

Nyt kun vielä löytyi maalikylän kaupasta muistikortinlukija, niin saa siirrettyä kuvat kamerasta koneelle. Olisi kiva oppia kuvaamaan. Toimittajana työskennellessäni sain monia hyviä vinkkejä kokeneemmilta kuvaajilta. 

Hei me ollaan metsäretkellä - aidan väärällä puolella.

Karkulaiset tulevat jonossa kotia kohti.

Timmy (vas.) ajaa karjaa sisälle navettaan.

Kaikkialla se kaivaa, kaiken se puree ja järsii. Juri. 

Ulkona syömässä. Karoliina äitinsä tissillä.

Ylämaankarjalaiset lapsukaisineen ja pari holsteinia.

Navettakissa Milli tervehtii tuttuun tapaansa ja hyppää pian olkapäälle.

Viiru ja Pesonen. 

Nelli unikippurassa.