sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen neljän seinän sisällä - hätshii


Pääsiäistä on vietetty letkeissä tunnelmissa. Viikon vaivannut flunssa on - toivottavasti - pikkuhiljaa väistymässä. Siispä aika on pitkälti mennyt sisätiloissa. Äsken tosin käytiin navetalla parantelemassa kyyttöjen kotikoloa: levitettiin parsien kumimattojen alle hiekkaa, jotta saatiin suurimmat kuopat tasaisemmiksi. Lisäksi hilattiin yksi aita toiseen paikkaan, jotta kyyttöjen alue saatiin isommaksi. Ja huomennahan ne kyyttöneidit saapuvat kera Jaakko Kullan!


Tuvan remontoiminen on edennyt. Pöytälevyt on nyt laitettu paikoilleen. Koivuiset levyt käsiteltiin parafiiniöljyllä. Pitänee käsitellä vielä pari kolme kertaa, jotta pinnasta tulee kestävä.


Pöytätaso ei ainakaan lopu kesken, eikä kaappitila. Marko Paananen paasasi sisustusohjelmassaan tällä viikolla, että suomalaiset ovat liian käytännönläheisiä sisustajia. Pitäisi rohkeasti valita valkoista sohvaa, ja keittiöön voisi laittaa muutakin kuin kaappeja. Noh, me halusimme niitä kaappeja ja vetolaatikoita.


Alalaatikoihin tulee leveät vetimet ja yläkaappeihin pienemmät nupit. Seuraavaksi voisi vaikkapa laitella hyllytasoja ja ovia paikoilleen. Opin myös uuden sanan: huuva. Liesituulettimena olen moista pitänyt, mutta huuvaksi sitä nyt kutsun. Saarekkeen päälle tulee huuva ja toinen laitetaan leivinuunin keittotason ylle. 


Ja koska kaikki kevään lehdet pursuavat joko laihdutus- ja puutarhajuttuja, on pakko osallistua ainakin toiseen. Eli hommasin muutamia siemeniä, istutuskippoja ja multaa. Isännällä on huomattavasti vihreämpi peukalo, joten luotan häneen. En tiedä puutarhan hoidosta oikeastaan yhtään mitään. Saan kaikki sisäkasvit kuolemaan - jopa kaktukset. Mutta siitä olen ylpeä, että viime kesänä sain köynnöskrassit kasvamaan, wuhuu! Niitä on jälleen muutama pussillinen. Nekin pitää kuulemma laittaa kohta itämään. Häh? Viime vuonna tuikkasin ne suoraan ulos siinä kesäkuun korvilla.

Muuten, isäntä löysi aivan mahtavan kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta: Kierrätyspuutarha. Joka on näköjään kymmenen euroa edullisempi täällä verkkokaupassa. Kirja sisältää aivan mahtavia vinkkejä, kuinka käyttää romua ja vanhaa tavaraa puutarhassa.

Mekin poistimme vanhat sälekaihtimet tuvasta ja ne ovat menossa hävitykseen. Mutta pitääkin käydä nappaamassa säleitä talteen, sillä niitä voi käyttää esim. kun haluaa merkata istutuksia. Kirjoittaa säleeseen nimen vaikkapa kynsilakalla ja tökkää sen taimen luokse tai penkin päähän.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Rotupuhtaita karvapalleroita

Sydän suli eilen, kun kävimme ohikulkumatkallamme alkuperäiskarjatilalla Pohjois-Karjalan puolella. Tilalla on mm. kyyttöjä ja lapinlehmiä. Kyytöt ovat itäsuomenkarjaa. Uhanalainen rotu tietääkseni. Maailmassa on tällä hetkellä noin 800 kyyttöä, mikäli muistan oikein isännän juttuja.

Viikon päästä maanantaina reilut kymmenen kyyttöä muuttaa Kainuun puolelle. Niiden piti tulla jo tänään, mutta pääsiäinen sotki aikatauluja. Lisää kyyttöjä tulee jahka saamme tehtyä tilaa. Tämä on taas näitä byrokraattisia juttuja. Navettaa ei voi noin vain tyhjentää ja sen jälkeen täyttää uusilla asukkailla. Koska on sitoutunut tukien kautta tuottamaan maitoa, pitää tuotantoeläimiä olla jonkun verran, vaikka maitoa ei tuottaisikaan. Toisin sanoen lehmiä on toistaiseksi jätettävä tietty määrä kävelemään navettaan. Toki niistä huoli pidetään.

Mutta voi että minkälaisia karvapalleroita nämä kyytöt ovatkaan! Ja rotupuhtauden oikein aisti - eläimet ovat puhtaita, eivät jalostettuja. Ja todella kauniita. En ollut ennen nähnyt kyyttöjä kuin kuvissa. Tunnetuin kyyttöilijä taitaa olla Miina Äkkijyrkkä. 
Jaakko Kultamme. Sonni, jolla on duunia 12 tyttökaverinsa kanssa.
Neitikyyttöjä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Vasikat pakettiautoon - itku tuli äidin puolesta

Kaksi vasikkaa vietiin tänään uuteen kotiin noin kymmenen kilometrin päähän meiltä. Kyytöille tehdään edelleenkin tilaa. Ja kyllä siinä taisi olla joku byrokraattinen pointti, joka unohtui alta aikayksikön.

Joka tapauksessa pakettiauton takaosa pedattiin oljilla. Isäntä vei jo eilen yhden vasikan ystävälleen, joka oli apuna vasikan kiinniottamisessa. Oli ollut kahdella miehellä tekemistä, jotta saivat "pikkuisen" kiinni.

Kyyti pedattiin oljilla.

Toinen kohteistamme majaili vapaana pihaton puolella. Se sattui pötköttämään parrella, joten isäntä käveli muina miehinä sen luokse ja hyppäsi sitten sen päälle. Taisi siinä vähän isännän käteen sattua pienen painiottelun myötä. Minä olisin lentänyt vasikan selästä kaaressa paskakasaan. Ison lehmänkään kun ei tarvitse kuin heilauttaa turpaansa, niin minä olen melkein kumossa. Toistaiseksi mansikit ovat kohdelleet minua ihan siististi. Hiehojen seassa pelottaa joskus, kun ne kiimoissaan hyppivät toistensa selässä - ja ovat muutenkin riehakkaampia kuin lehmät.

Lehmät tajusivat oitis, että nyt on jotain tekeillä, kun isäntä ähräsi aikansa vasikan kimpussa. Yksi lehmistä kävi nappaamassa pipon miehen päästä ja mutusteli sitä aikansa. Sen jälkeen ryhdyttiin nuolemaan hiuksia ja muutenkin kyseltiin, että mitäs oikein olet tekemässä.

Hihnaa vasikan turvan ja kaulan ympärille, jotta kuljettaminen onnistuisi.

Minulta pääsi itku siinä vaiheessa, kun toisen vasikan äiti tajusi lastaan vietävän. Se ammui, ulvoi ja oli selvästi hermostunut. Kun vasikka oli autossa, se etsi lastaan. Empatia iskee olipa kyseessä ihmis- tai eläinäiti. Isäntä totesikin, ettei työtä voi tehdä pelkästään tunteella. En tiedä. Kotieläimiin syntyy välittömästä tunneside ja hoitosuhde. Sitten yhtenä päivänä ne lähtevät pois.

Äiti (valko-ruskea) tajusi, että nyt hänen lastaan viedään.

Molemmat vasikoista olivat alle kolmekuisia. Kokoeroa oli kuitenkin valtavasti. Toinen oli saanut elää pihaton puolella vapaalla syötöllä. Toista oli puolestaan juotettu tuttisankon kautta. Pienempi meni helposti isännän sylissä pakettiautoon, mutta tämän jyntsäkämmän kaverin kanssa sai tehdä töitä. Ensin isäntä veti ja minä työnsin. Olin ihan varma, että saan hätäpaskat päälleni. Lopulta minä olin vetopuolella ja isäntä peräpäässä. Vasikka kun laittoi vastaan sen minkä kintuistaan jaksoi. Pakettiautoon jouduttuaan se lysähti olkien päälle ja näytteli kuollutta. Taisi lamaantua järkytyksestä tai sitten osoitti vain mieltään.

Uudessa kodissa.
Uudessa kodissa sankarit pääsivät oitis syömään. Pienempi popsi sapuskaa, mutta isompi osoitti vielä mieltään, eikä suostunut yhteistyöhön. Lopulta sekin ryhtyi syömäpuuhiin.

Samalla tilalla on muitakin meiltä menneitä elukoita. Ja kyllähän ne isännän tunnistivat, ihan selvästi.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ristus mikä reissu

Paketti poikineen. Lasti tuotiin Caddyn ja peräkärryn voimin.
No niin. Haaparannan Ikea-keikka heitetty. Ajeltiin lauantaina Ouluun ja käytiin katsomassa Jean S:n keikka Tähdessä. Me vanhukset jaksoimme kreisibailata puoli kolmeen asti. Viinapää on nykyisin sellainen, että pitäisi juoda jatkuvasti, että saisi pidettyä edes jonkinlaisen huppelin päällä. Mutta koska alkoholi on baarissa kallista, ei moiseen ole varaa. Ja kyllä krapulattomaan aamuun on mukava herätä - sitä osaa nauttia myös hotelliaamiaisesta.

Sunnuntain majailimme isännän sukulaismiehen mökillä. Olin varautunut henkisesti vedettömään ja sähköttömään torppaan, mutta kyseessä olikin lähes omakotitalon veroinen pienhuvila lähes meren rannalla.

Maanantaiaamuna isäntä herätti seitsemältä. Katsoimme sunnuntai-iltana elokuvan puolilleöin, joten yöuneni jäivät vähäisiksi. Olin kuulemma tietoinen aamuseitsemän herätyksestä. Siitäpä saimmekin pienen kärhämän aikaiseksi. Minä kun en olisi töllöttänyt televisiota, vaan olisin siinä tapauksessa mennyt kiltisti nukkumaan hyvissä ajoin.

Joka tapauksessa starttasimme kahdeksalta ja Haaparannassa olimme puoli kymmenen maissa. Suomen aikaan. Daa. Ruotsissa kello oli vasta puoli yhdeksän. Ja Ikea aukaisi ovensa kymmeneltä. Jotta näin.

--------------------------------

Ikea-turnee alkoi kiertelyllä ja kaartelulla. Isännälle kerta Ikeassa oli ensimmäinen; minä olen asioinut Espoon Ikeassa kerran jos toisenkin. Asuin Etelä-Suomessa kolmisen vuotta 2000-luvun alkupuolella.

Keittiösuunnitelman kera painelimme keittiöosastolle. Siellä vetelä miesmyyjä auttoi sen minkä jaksoi. Lopulta saimme käteemme yhdeksän aanelosta, joissa oli lista ostoksistamme. Lista oli tietenkin ruotsinkielinen. Onneksi numerot ovat samat sekä Ruotsissa että Suomessa. Siispä itsepalveluhyllyt odottivat, jei!

Jokainen nippeli, nuppi, lista, kisko, hylly, runko........ piti kerätä omin kätösin. Tähän olimme kyllä jo varautuneet. Onneksi hyllyt ja tuotteet on merkattu selkeästi, joten keräämiseen ei mennyt kuin muutama tunti. Hah.

Kaikkiaan saimme kasaan seitsemän kärryllistä tavaraa - ja kassalla aikaiseksi ruuhkaa. Kolmesta kassasta tämä yksi kassa palveli meitä noin parin tunnin ajan. Ja ai sitä riemua, kun jokainen paketti oli vedetty viivakoodeinen kassan läpi ja kun kävi selväksi, ettei kaikki mennytkään ihan putkeen. Yritysasiakkaana tuotteet olisi pitänyt lyödä toisin kassaan. Siispä saimme käteemme liput kahvioon ja toinen kassaneiti ryhtyi naputtamaan tuotteita uudestaan kassaan. Onneksi tämä kävi kuitista käsin. Ehdin jo ajatella pakettien röijäämisen uudestaan kassan läpi, plääh.

Kaikki siistissä pikku kasassa.

Kotimatkalle lähdimme seitsemän tunnin Ikeassa asioimisen jälkeen. Leppoisaa yhdessä puuhaamista ilman hampaiden kiristelyä. Oikeasti. Olin ihan yllättynyt, kuinka helposti päivä lopulta meni. Sain myös jumitella osastoilla ja huokailla tuotteiden ja ideoiden äärellä. Mukaan tarttui mm. pyyhkeitä, säilytystavaraa, ja pari Expedit-hyllyä yläkerran käsityöpuuhastelunurkkaukseen. Perheen teinille tuotiin työpöytä.

Ja päivän päätteeksi taskussamme oli 6000 kruunun lahjakortti. Jokaista 10000 kruunua kohti sai 2000 kruunun lahjakortin. Toisin sanoen uusi Haaparannan keikka heitetään tässä kevään aikana. Todennäköisesti tuolla summalla saadaan uuni ja mikro sekä muuta käyttötavaraa yllin kyllin.


Naps auton ikkunasta käsin. Aurinko lämmitti ihanasti.
Lasti kotona.


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tuunausta ja puunausta

Laattojen saumausta isännän kanssa.
Tassuttelua.
Viime vuonna aloitettu myllerrys on nyt tullut siihen pisteeseen, että keittiösuunnitelma on tehty ja jos kaikki menee putkeen, ensi viikolla täällä kasataan keittiötä. Tässä muutaman päivän sisällä on tarkoitus suunnata Haaparannan Ikeaan.

Ikean sivuilta löytyy keittiönsuunnitteluohjelma, jolla olen leikkinyt jo muutaman päivän. Jotain tällaista tavoitellaan. Vetimet ovat erilaiset, mutta nuo kaapit sopisivat tupaamme kuin nenä päähän.

Vanha keltainen sänky sai uuden maalipinnan.
Yläkerran perukoilta löytyi isännän vanha sänky. Ja ovatpa hänen vanhempansakin tainneet nukkua tuossa sängyssä vuosikymmeniä sitten.

Sänky oli alun perin keltainen. Nyt se maalattiin vanhan ajan vihreällä. Vielä kun saisi hommattua siihen patjan ja isoja tyynyjä, niin teen siitä kivan laiskanlinnan tuvan nurkkaan.


Suloinen löytö kirpparilta. Hiomapaperia ja maalia = uusi.
Puun väri piiloon valkoisella maalilla.

Kirppareilla kiertäminen ja nettikirppareiden tarjonnan seuraaminen on kutkuttavan palkitsevaa. Joensuun seudulla, mistä olen kotoisin, on lukuisia kirppareita, joiden kiertämiseen saa varata päivän jos toisen.

Romuritarista löysin ihanat jakkarat. Tupaan tulee työtaso, johon oli tarkoitus hommata jakkarat. Nämä osuivat kohdalle kuin tilauksesta. Ja päälliset valkoista nahkaa, wuhuu!

Käytetyissä huonekaluissa ja tavaroissa on oma tunnelmansa ja energiansa. Mieluummin kierrätän kuin ostan uutta. Keittiökalusteitakin olisi tarjolla, mutta suuntaamme nyt kuitenkin sinne Ikeaan.

Uuuh, niin ihanan kasaria.

Tuvan komeus on vanha leivinuuni. Hopea lakka (maali?) hiottiin pois ja alta paljastui kaunis kivipinta.  Tunnen jo nenässäni ruisleivän ja karjalanpiirakoiden tuoksun. Onneksi isännällä on kokemusta paistamisesta. Minä en ole koskenut muuhun kuin sähköuuniin ja mikroon.

Ja hei, nuo makuuhuoneeseen johtavat lasiovetkin on hommattu nettikirpparilta. Suosittelen lämpimästi tori.fi-palvelua. Viime viikolla bongasin sohvan tuolta sivustolta. Nyt se taitaakin kutsua luokseen yläkertaan...

Tuvan leivinuuni.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tilaa uusille asukkaille


Navetalle tehtiin tilaa kyytöille, jotka saapuvat todennäköisesti maaliskuun loppuun mennessä. Hiehoja siirrettiin toiseen aitaukseen, ja muutenkin navetalta on lähtenyt mansikkeja joko teuraaksi tai uusiin koteihin.

Matot otettiin pois parsien päältä. Uutta hiekkaa levitettiin "monttuihin" ja matot laitettiin takaisin paikoilleen. Isäntä ruuvasi reikiä ja minä laitoin naula------t paikoilleen. Painoin sanan mieleeni mutta unohtui. Joka tapauksessa sellainen valkoinen muovitötterö piti työntää ensin reikään ja sitten hakata vasaralla naula (ruuvi?!?) mattojen läpi sinne tötteröön.

Pitkät kynnet ja paska eivät sovi yhteen.
Navetalla on muutenkin ihana tunnelma. Kevätaurinko paistaa ikkunoista sisään, ja linnut visertävät katonrajassa. Lintuja on valtavasti - ne asuvat siellä ympäri vuoden. Harmi, että navetan ilmankosteus on laskenut sen jälkeen, kun lypsäminen lopetettiin. Lypsyasemalla läträttiin sen verran paljon veden kanssa. Toivottavasti ilma ei mene tuon kuivemmaksi, köh köh.

------------------------

Poikanikin uskaltautuivat tässä muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa navetalle. Ovat aiemmin käyneet eteisessä; 4 vuotias tuumasi, että "uuh haisee ällöttävälle nuo lehmien tissit". Se siitä sitten. No, nyt sain houkuteltua heidät ihan pihaton puolelle. Ja viihtyivät lopulta niin hyvin, etteivät olisi halunneet pois. Näkemistä ja ihmeteltävää oli sen verran paljon.

Yhdessä karsinassa makasi kuollut Kalle-vasikkamme. Isäntä ei ollut vielä ehtinyt siirtää sitä pois. Pojat kyselivät, että mitä se tekee. Minä söpersin jotain että se taitaa pötkötellä. Kun se ei vähään aikaan liikahtanut minnekään, totesi 4-vuotiaani, että se taitaa olla kuollut ja lähti pois. Aivan. Taas tajusin, että olisihan sen totuuden voinut heti sanoa.

------------------------

Isäntä on opetellut uutta arkea. Lypsäminen loppui, joten työtunteja on teoriassa pudonnut pois päivästä. Aamunavetalla menee noin tunti aiemman 3-4 tunnin sijaan ja iltanavetallakaan ei tarvitse kuin käydä - ellei nyt satu olemaan poikimisia tms. poikkeavaa. Rehuakaan ei mene niin paljon, joten sitä tarvitse hakea kuin kerran viikossa. Myös paperihommat ovat vähentyneet jo nyt.

Kun on tehnyt 20 vuoden ajan 12-tuntisia työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa, ei uudenlainen arki astu kehiin ihan noin vain. Vapaa-ajan antaminen itselleen ja levähtäminen tuntuu syylliseltä. Olen yrittänyt markkinoida ajatusta työpäivän lopettamisesta iltaneljältä tai -viideltä. Mies aikoo kuulemma yrittää.

Vaikka lypsäminen loppui, tekemistä riittää. Jos ei muuta, niin kaikenlaista kunnostamista on. Ja suunnittelemista. Mutta elämä on muutakin kuin työtekoa. Lenkkeilyharrastus aloitettiin tällä viikolla ja paritanssejakin on tarkoitus ryhtyä veivaamaan. Itse olen tanssinut enemmän, mutta onneksi isäntäkin on lajista kiinnostunut, jes!

Kylällä käymässä.