lauantai 21. joulukuuta 2013

Koska meillä on joulu

Kuusenhakumatkalla.
Nyt alkaa jo minunkin turnauskestävyyteni olla koetuksella. Sen verran on juhlittu tällä viikolla, ja yöunet ovat olleet aika huteria. Kuopus täyttää vuosia jouluaattona, mutta kavereiden kanssa otettiin sokerihumalat Pohjois-Karjalan puolella jo kuluneella viikolla. Sotkamon kotonakin on kakuteltu lähes joka päivä.

Synttärilahja.
Tänään meillä on sitten joulu. Kuusi käytiin hakemassa harjun päältä. Traktorikyydillä mentiin kera lasten ja koirien. Pojat nököttivät lähelläni ja lauloimme yhdessä joululauluja - ihana hetki ja mukava muisto. Kuusia löytyi useampi. Yksi niistä vietiin isännän tädille. Se kaunein koristaa nyt olohuonettamme. Jos vain kissat ja koirat antavat sen olla rauhassa, kuusi saa olla sisällä loppiaiseen asti.

Nyt löytyi meillekin.
Kinkku paistettiin viime yönä. Hyvää luomukinkkua! Nuorin koiristamme oli löytänyt kinkun paistorippeet - myös sen verkon - tunkiolta ja syönyt ne. Ihmettelin kuusenhakureissulta tullessamme, että mistä olkien päälle on ilmestynyt kinkun verkko. Oli sitten onneksi oksentanut roippeet pois kyydin aikana.

Hyvää oli.
Äsken söimme jouluaterian. Laatikoita, salaattia, piirakoita ja sitä kinkkua. Yksinkertaista ja hyvää. Torttuja paistoin esikoisen kanssa jo päivällä. Hän tuumasi tekevänsä niitä isänsäkin kanssa, koska se oli niin helppoa.

Postilaatikkoomme oli tuotu kirje joulupukilta! Kainuulainen tiedustelutonttu Taavi oli vienyt viestiä Korvatunturille, että lapset ovat joulun muualla. Niinpä pukki oli laittanut asialle nopeimman tonttunsa, Tuukka Turbojalan, joka oli toimittanut lahjat saunallemme jo tänään. Oli siinä ihmettä ja kummaa, kun kolmikko paineli pimeässä ulkosaunalle. Ja niin vain sieltä löytyi muutama lahja jokaiselle. 

Pukki toi jotain, mitä pojat toivoivat kirjeissään. Esikoinen tuumasi, että "pukki on jo sen verran vanha, ettei se muista kaikkea, mitä he olivat toivoneet". Tosin pukki taitaa vierailla poikien luona jouluaattonakin.


Pukki oli muistanut myös Nelliä.
Se sai ihan gourmeta.
Ihan oikean joulun olemmekin sitten isännän kanssa ihan kahdestaan. Luvassa on ainakin näillä näkymin ihan yhdessä olemista. Mutta koskaan ei tiedä, mitä tuolla navetalla tapahtuu. Yleensä käy niin, että kun on jonnekin menoa, niin joko lantakoneen köysi katkeaa, paskapumppu menee tukkoon tai tapahtuu jotain muuta akuuttia. Mutta kaikesta huolimatta yritämme viettää rauhallisen joulun ilman hötkyilyjä. Ja onneksi pukki muisti meitä pleikkarilla! Tiedä vaikka pelaamme joulunpyhät...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti