maanantai 16. joulukuuta 2013

Töitä työttömälle työnarkomaanille

Vahti.
Paimenkoiristamme vanhin, Timmy, on oikea työnarkomaani. Lienee tullut isäntäänsä. Onneksi isäntä on jo vähän hellittänyt otettaan, mutta koiralle muutos helpompaan arkeen ei ole ollut lainkaan helppo. Sitä ottaa suorastaan päähän!

Lypsykarjan aikana Timmy toi lehmiä lypsypaikalle ja ajoi ne sieltä pois. Kesällä se haki karjan harjulta ja toi sen navetalle. Nyt navetalla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä. Koira oikein kihisee ja tärisee virran paljoudesta. Se on aina hyvin valppaana odottaen työkäskyä korviinsa. Kotioloissa sen paimennusvietti menee herkästi yli ja se kyttää pienimpiä kisuleitamme. Minun ei tarvitse kuin vähän hymähtää, niin se tajuaa oitis lopettaa tuijottamisen.

Niin paljon kävi koiravanhus sääliksi, että töitä piti ryhtyä keksimään. Siispä, kun esimerkiksi lampaille tai pikkukyytöille viedään vettä tai kuivikkeita, niin portti jätetään auki ja Timmy käsketään portinvartijaksi. Ei tarvitse sanoa kuin, että "Timmy, vahti", niin siihen portille se asettuu. Ja jos joku lähestyy oviaukkoa, niin koira näyttää ikenensä ja murisee. Ihan kamalan pelottavan näköinen, oikeasti. Oikea ärjy. Jos joku tekee vielä lähempää tuttavuutta, niin koira louskauttaa hampaitaan tai tokkaisee turvasta.

Älkää kuvitelkokaan pakenevanne tästä aukosta.
Timi pikkukyyttöjen luona vahdissa sillä välin, kun isäntä haki kuivikkeita kyytöille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti