Eläinperheemme täydentyi hevosilla

Tämä päivä on ollut hyvin tunteikas. Uudet perheenjäsenemme saapuivat. Itku tuli hevosten entisten omistajien puolesta. Miltä tuntuukaan jättää jäähyväiset rakkailleen yhteisten vuosien jälkeen. Samalla iloitsin siitä, että mieheni ja etenkin hänen tyttärensä haave omista hevosista toteutui.

Näille eläimille on annettu rakkautta ja huolenpitoa sylikaupalla. Ne tulivat meille hyvästä kodista. Jo ensitapaamisella kaikki meni hienosti - sikäli kun jotain ymmärrän hevosten kanssa olemisesta. Omistajat toivoivat, että ne pääsisivät asumaan samaan kotiin. Meille se sopi oikein mainiosti. Tilavassa pihatossa ne saavat asustaa turvallisesti kahdestaan.

19-vuotias Mister ja 15-vuotias Alli.

Tutustumista pihattoon.

Tänään hevosia kävelytettiin pihalla ja lähimaastossa. Jopa minä uskalsin ottaa riimunarusta (kysyin tämän talutushihnan nimen isännän tyttäreltä) kiinni. Myöhemmin harjasin Misteriä ja selvittelin puruja sen "hiuksista". Molemmat hevoset ovat hyvin rauhallisia. Toivottavasti se piirre säilyy.

Hassun hetken koimme, kun isännän isä kävi katsomassa hevosia. Mister pyöri useamman kerran akselinsa ympäri kuin esitellen itseään. Sitten se kellahti purujen päälle, nosti kavionsa kohti kattoa ja pyöritteli pyllyään puruissa. Aivan samalla tavalla kuin koiramme tekevät milloin missäkin.

Tämä vaati minulta rohkeutta.

Minulla on kaksi ei niin rentouttavaa kokemusta hevosista; kaksi vaellusratsastusta, joista ensimmäinen oli Nuuksiossa. Yhtä kauhuissani olen ollut hypätessäni laskuvarjolla. Toisella kerralla Tahkolla kaksi kanssaratsastajaa putosi hevosen selästä.

Jokin hevosissa pelottaa. Ehkä ne ovat nuo aiemmat kokemukset. Tai sitten eläinten suuri koko, vaiko korkeanpaikankammoni. Tai se, etten minä tiedä hevosista mitään muuta kuin mitä Merja Jalon kirjoista lapsena luin.

Mutta olen oppinut olemaan vuoden aikana koirien, kissojen ja nautojen kanssa. En ole lukenut kirjoja, vaan ollut eläinten kanssa. Isäntä on myös opettanut paljon. Sen olen huomannut, että eläinten kanssa saa opetella luottamaan intuitioonsa. Eläimille ei voi valehdella. Etenkin koirilla ja naudoilla on merkillinen kyky lohduttaa. Ne myös osoittavat selvästi, milloin luottamus on syntynyt. Eläimille on ihana jutella - uskon, että ne ymmärtävät puhetta. Ja mikä ehkä parasta, eläimiä on aivan mahtava koskettaa, rapsuttaa, silittää, halata ja paijata; niistä välittyvä energia ja lämpö on jotain, mitä ei voi sanoin kuvata.

En tiedä, milloin uskallan ratsastamaan. Ehkä käyn ensin asiasta muutamat keskustelut hevosista pienemmän eli Misterin kanssa.

Mööööö, kuului kuorolaulantana aidan takaa,
kun mansikit huomasivat hevosia kävelytettävän pihalla.