sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen

"Mitä suurempi tarve sinulla on tuomita toinen, sitä vähemmän tunnet omaa varjoasi".

Tämä Tommy Hellstenin ajatus pyöri päässäni tänään, kun teimme navetalla syyssiivousta. Tuomitseminen, pahan puhuminen ja lannistaminen on välillä yhtä tiukassa kuin tuo kuivanut paska navetan käytävillä ja parsilla. Eikä auta, vaikka kuinka tönkää ja puhdistaa, aina sitä tulee lisää.


Navetta kesän jäljiltä kuntoon mansikeille.
Joskus asioiden täytyy antaa olla. Välillä se on tavattoman vaikeaa. Tärkeintä on, että itse tietää totuuden - ja pystyy elämään sen kanssa. Toisinaan totuuden tahtoisi huutaa ääneen koko maailmalle. Mutta auttaisiko sekään? Ei. Osa uskoisi, osa ei.

Mielikuvan voima pääsi tällä viikolla valloilleen, kun netissä levisi kuva koirastamme, joka oli karannut pihastamme. Marjaturistit olivat huolestuneet ja sitoneet koiran lopulta lähikodan sisälle sieltä löytämällään hihnalla. Koiran kerrottiin olevan nälkiintynyt, laiha ja huonokuntoinen. Oliko se kenties hylätty kotaan, mistä se oli karannut, kysyttiin tekstissä. Sen nenään oli pistänyt ötökkä, ja kynnetkin olivat katkeilleet.

Palstat kadonneista ja löydetyistä kotieläimistä ovat hyvä juttu, mutta mikä mielikuva koirasta - tai paremminkin sen hoitajista - olisi tullut, jos sen olisi vain yksinkertaisesti todettu löytyneen. Tai kysytty, että onko koira kenties karkuteillä. Kaikkea - mitä mieleen juolahtaa - ei tarvitse sanoa ääneen.

Tarinoilla ja asioilla on aina toinen puolensa. Itse paistattelemme mieluummin valoisalla puolellamme, emmekä tutustu varjoomme. Olen ottanut oman varjopuoleni käsittelyyn etenkin silloin, kun ärsyynnyn jostakin asiasta. Esimerkiksi silloin, kun pojat käyvät kierroksilla, eikä mikään mene jakeluun. Siinä kohdassa, ennen hermostumistani, pysähdyn ja mietin: olenko itse väsynyt tai nälkäinen? Olenko pitänyt huolen, että pojat ovat syöneet ja nukkuneet hyvin? Ärsyttääkö minua todellisuudessa se, etten ole saanut tehtyä itse jotain sen asian eteen, jotta asiat menisivät paremmin jakeluun. Hyvin usein minä itse ärsytän itseäni.

Toisista ihmisistäkin voi nähdä vain varjopuolen. Hämmästyin todella paljon, ja olin jopa häpeissäni, kun katsoin Julkkis BB -ohjelmaa ja siellä ollutta Andy McCoyta. Olin luonut hänestä mielikuvan julkisuuden perusteella. Mikä virhe! Tuo ihminen näytti BB-talossa sydämellisen puolensa. Mielikuva muuttui, mutta tunnenko minä todellisuudessa tuota ihmistä ja voinko minä arvostella häntä. En tunne, enkä voi.

Joskus kerromme asioista vain varjopuolen. Esimerkiksi, että olipas siellä ravintolassa huono palvelu. Ja jätämme kertomatta: mutta ruoka oli kyllä aivan mahtavaa ja tarjoilijakin pyysi lopulta anteeksi käytöstään. Jos ei halua sanoa koko totuutta, on parempi olla hiljaa.

Tämä nuorin koiramme on laiha. Se ei ole lihonut, vaikka olemme kuinka syöttäneet sitä. Kesällä jouduimme käyttämään sitä muusta syystä lääkärissä, missä sen todettiin olevan hyvässä kunnossa. Rakenteeltaan se on siro, totesi lääkäri. Kuonokin on kunnossa, kynnet on hoidettu. Likaisuus voi johtua siitä, että se elää maalla. Se tykkää käydä joessa uimassa ja uintireissun jälkeen se on entistä laihemman näköinen. Kota sijaitsee tien toisella puolella, ja todennäköisesti koira olisi palannut kotiin ellei sitä olisi sidottu. Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta: kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Sen kuitenkin sanon, että hyvä, kun koira löytyi ja on nyt kotona. Se lienee pääasia.

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Piti poistaa ensimmäinen kommentti, koska sorruin kirjoituksessani samaan virheeseen eli sanoin enemmän kuin piti. Kommentoin kuitenkin hieman neutraalimmin...tuo koiran löytäjä tarkoitti varmasti hyvää, mutta asian toteutus oli huono. Epäilen hieman löytäjän tietämystä koirasta, liittyen tuohon kunnon arviointiin, koska kukaan itseään koiraihmisenä pitävä ei olisi sitonut koiraa kiinni ja jättänyt metsään. Se on mielestäni jo melkein rikos. Entä jos koira ei olisikaan löytynyt? Varmaan hyvä ajatus, mutta asia olisi varmaan selvinnyt ilman lisäseikkojen esittämistä. Taisi käydä vähän samoin kuin thaimaalaisten marjanpoimijoiden auttajalle,iso häly ja sitten jätettiin oman onnensa nojaan.Mutta niinhän tässä joskus käy, ei nähdä metsää puilta. Kiitos ja anteeksi, nyt sanoin enemmän kuin välttämättä oli tarvis, mutta tulipa purkauduttua vähän asian vierestä. Onneksi koira kuitenkin kunnossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hyvä Mari :D Ehdin kyllä lukea ekankin kommentin.

      Koiran löytäjällä oli varmasti hyvä tarkoitus. Yhdisteli sitten asioita, kun löysi vielä sen hihnan kodalta. Hihna on ollut kodalla jo ties kuinka kauan.

      Thaimaalaisten casessa on siinäkin kaksi eri puolta ja vielä enemmän eri näkemyksiä. Ei pysty sanomaan, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

      Poista
    2. Ja siis tämä koiran löytäjä oli tietääkseni ihan suomalainen marjastaja. Ei ihan omalta kylältä, koska muutoin olisi hyvin todennäköisesti tietänyt koiran kotipaikan.

      Poista