Laatikoittain taimia. |
Tarina menee kutakuinkin näin. Mansikan taimet oli tarkoitus istuttaa jo viime syksynä. Sadekesä esti kuitenkin suunnitelmat; se oli aiheuttanut vaikeuksia mansikan taimien kasvattajille. Kotimaisia taimia oli saatavilla heikosti. Ulkolaisia olisi saanut, mutta niissä puhuttiin olevan jotain juurikkatautia. Eikä luomutaimia saanut ulkomailta. Isännän mansikkaprojekti siirtyi siis talven yli.
Taimien piti tulla viime keväänä. Viljelijöillä oli kuitenkin ollut jälleen ongelmia. Taimipaakut olivat olleet märkiä kesän jäljiltä ja kun kovat talvipakkaset tulivat, olivat paakut jäätyneet. Suurin osa taimista oli kuollut.
Tällä viikolla saapuneiden taimien oli tarkoitus jäädä talvehtimaan taimitarhalle, mutta ne tulivatkin meille ja suoraan peltoon. Kahden päivän aikana istutettiin yhteensä 14 000 biodynaamisesti tuotettua tainta. Onneksi oli apukäsiä - kiitos heille! Nyt sitten toivotaan lämmintä ja pitkää syksyä, jotta taimet juurtuvat hyvin maahan. Sade tulikin oikein sopivasti seuraavana yönä, kun taimet oli saatu aurinkoisina päivinä maahan.
Jos Luoja suo, ensi vuonna saadaan siis mansikkaa jonkun verran myyntiin. Kainuusta ei saa tällä hetkellä luomumansikkaa, ja kyselyjä on tullut jo nyt.
Mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, että isäntä on saanut toteutettua yhden unelmistaan! Taimirivejä on käyty ihastelemassa yhdessä ja erikseen.
Toivotaan runsasta satoa ja taimien juurtumista ennen talvea.
VastaaPoistaLuomumansikka on minunkin suuri haave.Tulen kaupoille jos vain niitä riittää,se on vissi :D
Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Terhakoita taimia ovat.
PoistaLaitetaan sulle varaukseen satsi ensi kesän sadosta :)
Oi,kiitos :D
PoistaTäällä toinen sotkamolainen haluaisi jo varata luomumansikkaa ensi kesäksi!
VastaaPoista