"Anna kuolla sen, mikä hiljaa rämettyy"

Mind mapping.

Meillä ideat lähtevät yleensä lentämään kahvikupposen (tai viinilasillisen) äärellä. Tänä aamuna piti kaivaa paperia ja kyniä esiin, jotta edes osan ajatuksista sai pudotettua näkyville.

Isäntä teki viime talvena ratkaisun luopua lehmien lypsämisestä. Se on sitä perinteistä maataloutta, joka valitettavasti vähenee vähenemistään. Toisaalta, suuria robottinavettoja perustetaan. Onko suunta oikea? En tiedä.

Vaikka olenkin hypännyt liikkuvaan junaan, ei kokonaisuuden näkeminen ole ollut vaikeaa. Oikeastaan on ollut kyse uskaltamisesta ja ääneen sanomisesta. Se, mitä työstin tänään paperille, on jotain, mitä isäntä on suunnitellut jo vuosien ajan. Ja mitä kohti hän on rakentanut toimintoja joko tietoisesti tai tietämättään. Esimerkiksi navetta on tehty niin, että sen rakenteisiin on jätetty muutosmahdollisuuksia tyyliin "ehkä jonain päivänä tämän tilan voi ottaa siihen käyttöön".

Alitajunta, johdatus, intohimo, intuitio ja jopa rakkaus vievät meitä koko ajan eteenpäin. On meistä itsestämme kiinni, jarrutammeko vai tutustummeko lisää itseemme, asioihin ja mahdollisuuksiin.

Isännän isä on useasti kertoillut minulle ajasta, jolloin hän asui tässä tilalla. Olen saanut kuunnella ihania tarinoita, jotka ovat jättäneet jälkensä tähän maatilaan, sen rakennuksiin, huoneisiin ja jopa tavaroihin. Siitä kerron lisää joskus myöhemmin.

Joka tapauksessa, elanto hankittiin vuosikymmeniä sitten tavalla jos toisella. Oli lypsämistä, viljelyä, leivänpaistoa, torimyyntiä... Ja ovet olivat aina avoinna tutuille ja tuntemattomille. "Tämä oli semmoinen monitoimitila".

Tässä vielä Vesa-Matti Loirin kappale, joka yhä sykähdyttää, ja sopii tähän(kin) päivään.