lauantai 2. heinäkuuta 2016

Järeämmät aseet käyttöön

I-ha-naa.
Meillä on kaksi sikaa, Sylvi ja Lyyti. Ne ovat maatiaisen ja villisian risteytyksiä. Viimeisten viikkojen aikana olemme huomanneet näidenkin eläinten älykkyyden. Mikään eläin ei ole tyhmä, jos se saa elää lajilleen ominaiseen tyyliinsä.

Eilen neidot olivat könynneet - jälleen kerran - aidan ali pois kotiaitauksestaan ja käyneet avaamassa vesihanan. Käymme joka päivä antamassa sioille juomavettä sekä täyttämässä niiden maassa olevan "kylpyammeen". Ilmeisesti vettä oli laskettu niiden mielestä liian vähän. Tämän hanan avausoperaation jälkeen oli palattu aidan ali takaisin ja menty löllimään täpötäyteen ammeeseen. Vielä kun olisivat käyneet sulkemassa hanan, olisi toiminta ollut viimeisen päälle viisasta.

Neidoilla on ollut nyt kiimoja parin kuukauden ajan. Pari päivää ne huutavan karjun eli meidän tapauksessamme isännän perään. Oikeastaan kaikki miehet ja autot kiinnostavat yhtä lailla. Aina kun auto ajaa ohitsemme, siat innostuvat entisestään. Koska emme jaksa ja ehdi vahtia neitoja tunnista toiseen (etteivät ne vain mene tielle), laitoimme ne kiiman ajaksi navettaan järeiden aitojen taakse. Iso tila niillä on sielläkin, eikä hyttysiä ole kiusana samalla lailla kuin ulkona.

Eilen aamulla neitokaiset köpöttelivät varsin mukisematta takaisin piha-aitaukseensa, joka sijaitsee mansikkapellon vieressä. Mutta koska maailma on avartunut kiimaseikkailujen myötä, on reissuille päätetty lähteä nyt ihan huvin vuoksi - ei vain urhon metsästysmielessä. Aitaus on sioille heppoinen. Pakoreiteille on laitettu jos jonkinlaista estettä aina kottikärryistä rullakkoihin, mutta eihän näitä pidättele oikeastaan muu kuin betoniseinä. Muuten siat saisivat kernaasti elää vapaana pihalla, mutta ne tekevät hyvin nopeasti mahtavaa kyntöjälkeä tonkimalla. Ja tiellekään ei ole pitkä matka, joten turvallisuuden kannalta on parempi pysyä aitojen sisällä.

Sylvi karjunhakureissulla.
Tänä aamuna isäntä otti vielä järeämmät aseet käyttöön ja nosteli painavia pylväitä verkkoaidan reunuksille, missä suosituimmat pakoreitit ovat. Tukit pitää vielä pultata kiinni tolppiin; muuten ne viskellään tieltä pois ilman sen kummempia punnerruksia. Sian kärsä on voimakas! Ja voimaa lienee myös niskassa. Ellei tämäkään operaatio tuota tulosta, pitää aitaukseen virittää paimenpoika. Mutta toivottavasti neidit pysyisivät nyt reviirillään, jossa riittää tilaa temmeltää ja jossa on aivan samaa kasvillisuutta kuin muuallakin pihassa. Ja varjopaikkoja löytyy omasta mökistä ja marjapuskien alta.

Aitojen vahvistusta.
Sen verran vekkuleita neidot ovat, että kun karkureissulta on jouduttu palaamaan kotiin ihan portin kautta, mennään vähäksi aikaa pötköttämään ammeeseen tai johonkin muuhun monttuun. Kymmenen sekunnin päästä ollaan olevinaan sikiunessa hymy korvissa. Toisella silmällä seurataan tilannetta siihen asti, kunnes ihmiset ovat poistuneet näköpiiristä. Sen jälkeen pompataan ylös ja lähdetään etsimään pakoreittiä.

Kiimaan on suunniteltu helpotusta. Karjua ei ole lähimaillakaan, joten keinosiemennys lienee oikea vaihtoehto. Seuraava kiima tulee tarkalleen kahden viikon ja viiden päivän päästä tästä päivästä. Pitääkin soittaa Faballe tulevalla viikolla ja tiedustella siementilannetta.

Olevinaan sikiunessa.