Maitobaari auki!

Mitäs täällä tapahtuu?

 Julia poiki tänään laitumelle sonnivasikan. Muut vasikat olivat oitis katsomassa uutta leikkikaveria - tai paremminkin ne olivat maitobaarilla heti tuoreeltaan. Onneksi kyyttörouvat osaavat potkia kärkkyjät pois ainakin tässä alkuvaiheessa. Yhtenä päivänä näin, kun viisi vasikkaa oli yhden kyytön ympärillä juomassa maitoa; ja osa niistä oli jo lähes vuosikkaita. Kyyttömamma seisoi oikein tyytyväisenä siinä lasten keskellä. Oma vasikka oli onneksi jo hyvän ikäinen, joten tästä yleisestä maitojakelusta ei liene ollut haittaa kenellekään.

Hei kamut, täällä on maitobaari auki!

 Vasikat ovat reipastuneet kovasti kesän aikana. Usein ne kulkevat pienissä ryhmissä. Eräänä päivänä neljä niistä kulki peräkkäin laitumella aidan vierusta pitkin. Jonnekin oltiin selvästi menossa hyvin määrätietoisesti. Kaveruus korostui tuossa näyssä voimakkaasti. Mammatkin laskevat pienokaisensa pois silmistään. Alkuvaiheen herkeämätön huolenpito kestää muutamia viikkoja.

Muutama päivä sitten siirsimme viime kesänä syntyneet hiehot navettaan. Eilen ne lähtivät laiduntamaan Naapurinvaaralle. Oli yllättävää, kuinka nämä vuosikkaat ja niiden emot huusivat toisilleen pari päivää - toiset navetassa, toiset laitumella. Sumutorvet raikuivat yötä myöten merkkinä ikävästä.

Naapurinvaaralla on nyt 21 kyyttöä ja lapinlehmää. Laidun sijaitsee heti Naapurinvaaralle johtavan tien alkupäässä vasemmalla puolella. Alueelle pääsee esimerkiksi Naapurinvaaran lomakylän vastapäätä. Toinen laidunalue sijaitsee Naapurinvaaran koulun jälkeen tien oikealla puolella. Siellä laiduntaan nelisenkymmentä pässiä, uuhta ja karitsaa. Molemmilla alueilla saa kulkea vapaasti. Alueet ovat isoja, joten ei kannata hermostua, jos eläimiä ei löydä. Ja näin aluksi varsinkin kyytöt voivat olla arkoja. Sen sijaan lapinlehmävasikat ovat olleet Pelson vankilassa tuttipullojuotolla, joten ne ovat tottuneet ihmisten läheisyyteen ja ovat todella kesyjä.

Ihastusta ilmassa.

Klaara adoptoi jälleen tiput

Onnea on.

Meillä on taas seurattu ihanaa tosielämän eläintarinaa. Viime keväänä Klaara-kananen hoiti 14 tipua teineiksi asti. Yritimme tarjota sille lennosta uutta poikuetta, mutta se ei huolinut niitä - omat teinit olivat tärkeämpiä.

Muutama viikko sitten Klaara ryhtyi taas hautomaan. Sen yritykset eivät kuitenkaan tuota tulosta, koska ote herpaantuu jossakin vaiheessa ja häirikköjä on ympärillä koko ajan; toiset kanat kun käyvät luonnollisesti munimassa samaan pesään. Yritin laittaa Klaaran hautomaan omalle osastolleen, mutta sille tuli paniikki ja se tahtoi sieltä pois.

Hautomakoneessa oli taas uusi satsi munia tulossa. Vajaa viikko sitten 24 munasta kuoriutui yksi musta tipu. Tähän mennessä kaikki tiput ovat kuoriutuneet kolmen päivän sisällä. Hoidimme yhtä ainokaista "Perttiä" pari päivää. Odottelimme ja odottelimme. Muissa munissa ei näkynyt merkkiäkään elämästä. Ehdimme jo puhutella Edward-kukkoamme - eikö se ollutkaan pöläytellyt kanoja entiseen malliin? Meinasimme jo ottaa koneen pois päältä, mutta jostain syystä pieni toivo eli vielä.

Mietimme, mitä teemme yhden kuoriutuneen sankarin kanssa. Hoidammeko sitä itse vai yrittäisimmekö saada Klaaran innostumaan äitiydestä? Yhtenä iltana vein tipun kanalaan. Siirsin Klaaran pesästään tipuosastolle, mutta se ei huomannut tipua, joka törötti lämpölampun alla. Klaara hyppi verkkoa vasten ja halusi takaisin pesäänsä. Isäntä sitten keksi, että tipu pitää laittaa Klaaran omaan pesään. Peltiset pesät ovat seinällä, joten ajattelin tipun tippuvan sieltä, enkä siksi hoksannut itse toimia samoin. Seurasimme aikamme, miten Klaara suhtautuisi tipuun. Se ei ryhtynyt nokkimaan sitä, joten uskalsimme jättää kaksikon viettämään yön yhdessä.

Aamulla menin katsomaan, mitä kaksikolle kuului - oliko tipu hengissä vai ei. Nostin Klaaran pois pesästä katsoakseni, onko tipu siellä. Pesä oli tyhjä. Tai olihan siellä ne kaksi munaa, joita Klaara oli yrittänyt hautoa. Etsiskelin tipun raatoa kanalasta mutta turhaan. Ajattelin isännän käyneen kanalassa ennen minua ja ottaneen raadon pois. Nostin Klaaran takaisin pesäänsä ja käväisin omenatarhassa muiden kanojen luona. Kuitenkin palasin Klaaran luo ja silittelin sitä kysyen, mitä oli tapahtunut. Yhtäkkiä jostain kuului piipitys. Otin Klaaran pois pesästään ja pölistelin sen siipiä. Sieltä syvimmästä kainalokuopasta tipu lopulta tipahti esiin! Olin niin iloinen!

Klaara jätti viimein pesänsä, jossa se törötti useamman viikon.

Myöhemmin sinä päivänä Klaara oli laskeutunut peltipesästään maassa olevaan pajukoriin. Aivan kuin se olisi itsekin tajunnut, että on parempi olla maantasalla. Tipu oli ilmeisesti kulkenut pajukoriin Klaaran siiven alla. Sain lopulta siirrettyä Klaaran ja tipun pajukorissa omalle osastolleen, minne muut eivät pääse.

Mutta kuinka kävikään. Pari päivää sitten kuulin ääntä hautomakoneesta. Olin varma, että kuulen harjoja, mutta niin vain yhden munan sisältä kuului sirkutusta! Parin päivän sisällä on kuoriutunut kymmenen uutta tipivauvaa. Nyt Klaaran helmojen suojissa on yhteensä yksitoista pikkuista. Emme ollenkaan tajua, miksi muut tiput kuoriutuivat näin myöhään. Ja siellä on vielä ainakin kolmessa munassa kolo, joten tipuja tulee lisää tänään tai huomenna.

Uusia tipuja.

On mukava seurata, kuinka mamma opettaa pikkuisiaan. Tiput nokkivat ruokaa Klaaran nokasta tai sitten maasta, mihin olemme sipertäneet munankeltuaista. Heti Klaaran luokse ensimmäistä kertaa päästyään tiput kaivautuvat sen alle tietäen, että sieltä löytyy lämmin ja turvallinen nukkumapaikka. Lapsetkin oikein odottavat, että joku tipuista kurkkii Klaaran siiven välistä. "Klaara on kuin niiden kerrostalo. Katso, nyt tipu kurkkii ikkunastaan", tuumasi poikani.

Voi vain ihmetellä, miten Klaara jaksaa ja pystyy olemaan paikoillaan lähes koko ajan. Välillä se käynee syömässä ja juomassa, mutta suurimman osan ajasta se kököttää pajukorissa hoivaten lapsiaan.

Opetellaan syömään.

Mainingin syntymäpäivä

Hei, täällä on uusi lauman jäsen, tuumaa Junna (vas). Oikealla tuore mamma Jasmin.

Kotipihamme laitumella harjun päällä on pieni metsäpläntti, joka on ennen muinoin ollut saari. Siellä puiden ja veden huuhtomien kivien keskellä on huikea tunnelma.

Oli mielenkiintoista seurata toissailtana, kun viimeisillään oleva Jasmin etsiskeli poikimispaikkaa. Parissa päivässä sen tissit olivat turvonneet ja se oli muutenkin tavallista levottomampi. Emme tiedä kyyttöjen tarkkoja poikimispäiviä, koska emme tiedä minä päivänä Jaakko Kulta on tyttöjä hoidellut viime kesänä. Voimme siis vain päätellä eläinten käyttäytymisestä - ja vatsan kasvamisesta - milloin ne mahdollisesti poikivat.

Jasmin vaelteli levottomana navetan lähilaitumella. Sikiöpussi roikkuen se lähti lopulta lyllertämään harjun päälle metsikköön. Välillä se pysähtyi ja yritti vääntäytyä kohti peräpäätään - avain kuin se olisi yrittänyt puhkaista turvallaan kalvot roikkuvasta pussista? Katselin prosessia pihaltamme käsin kiikareilla.

Tunnin päästä siitä lähdin kävelemään harjulle muu karja mukanani. Osa kyytöistä ehti metsikköön ennen minua. Jasminin löydettyään ne alkoivat huutaa kuin sumutorvet konsanaan. Kyytöillä on valtavan kova ja kantava ääni. Sieltä ilmoitettiin toisille, että uusi jäsen on syntynyt, tulkaa katsomaan!

Jasmin oli pyöräyttänyt sonnivasikan. Viime kesänä se teki Leo-pojan, joka on nyt kesätöissä Kaavilla Telkkämäen perinnepihassa. Tämä Maininki-poika oli aivan mahtavan värinen! Oikein tummanruskeanpunavalkoinen pieni ihanuus! Pian syntymänsä jälkeen se nousi ylös ja lähti hamuamaan mamman tissille. Ensin se etsi tissiä etupuolella, kunnes Jasmin ohjasi vasikkansa oikeaan suuntaan. Ennen sitä mamma puhdisti tissinsä ja nuoli sen jälkeen vasikkaansa. Liekö antanut tissin tuoksuja näin pienokaiselleen.

Jasmin ja Maininki viettivät ensimmäisen yhteisen yönsä metsikössä kahdestaan. Seuraavana päivänä mamma toi vasikkansa kotipihalle muun lauman joukkoon. Viime viikolla syntynyt Manu-poika yritti jo kovasti tuuppia Maininkia leikkimään.

Ensin puhdistetaan tissit.

Annas kun mamma auttaa sinut pystyyn.

Nyt etsit väärältä puolelta. Mene tuonne peräpäähän.

Hyvä, nyt on oikea suunta.

Meillä on kaikki hyvin.