tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lihan suoramyynti alkoi!

Entrecote.
Viikko on hurahtanut työntäyteisesti. Mutta selvisimme kunnialla viikonlopusta! Kaunis kiitos apulaisillemme läheltä ja kaukaa, joita ilman yöunet olisivat jääneet vieläkin vähäisemmäksi. Kyllä maailmankaikkeus järjestää asiat jo ennakkoon, vaikka itse emme aina sitä aluksi tajuakaan.

Olimme jo varautuneet lihojen hakuun keskiviikkona, mutta lihajalostamolta tulikin tieto, että lihat ovat haettavissa vasta perjantaina. Sitten alkoi yhteydenottorumba useille kymmenille asiakkaille, joiden kanssa olimme jo ehtineet sopia lihan toimittamisesta. Onneksi yhtään tilausta ei mennyt tämän parin päivän viivästyksen takia sivusuun. Ja kyllähän sitä itsekin nyt ymmärtää, että useat tekijät voivat muuttaa tätä suoramyyntikuviota suuntaan jos toiseen.

Viikonlopuksi meille oli tulossa vieraita, jotka pääsivätkin sitten töihin. Onneksi tällä mahtavalla pariskunnalla riitti intoa ja huumorintajua. Kuulumiset vaihdettiin lihoja pakatessa. Näin oli ilmeisesti tarkoitettukin. Saimme kaivattua apua.

Iloinen yllätys oli myös se, että Viskaalista haetut lihat oli leikattu ja pakattu aivan äärettömän siististi. Me jo pelkäsimme, että lihat tulevat niin, että meidän pitää tunnistaa paistit, fileet yms. toisistaan. Mutta lihat oli pakattu vakuumiin ja päällä oli nimilappu. Ja asiakkaat saivat niin mahtavan näköisiä lihoja, että niissä ei ollut mitään ylimääräistä.

Oli muuten aika mielenkiintoista nähdä ensimmäistä kertaa, mitä kaikkea naudasta oikein "irtoaa". Minkä näköisiä eri paistit ovat, minkä verran naudan maksa painaa (6-7 kiloa), minkä näköisiä ovat sydän, munuaiset ja kieli.

Kauppiaat lähdössä matkaan.
Kosti-kylmäauto matkalla Pohjois-Karjalaan.
Yhteensä toimitimme viikonlopun aikana lihaa ja sisäelimiä noin 600 kiloa Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan. Tällä viikolla lihaa on myytävänä nelisensataa kiloa. Lähes kaikki on jo varattu etukäteen. Ihan mahtavaa! Ja tarkoitus on tällä viikolla ottaa lisää kuvia elintarviketilasta, lihojen pakkaamisesta ja itse lihoista; tuo ensimmäinen rypistys meni täysin työntouhussa.

Toukokuussa menee teuraaksi alustavan suunnitelman mukaan viisi nautaa. Kesällä on lihan suoramyynnissä taukoa, sillä eläimet ovat laitumella. Lisäksi mansikkakausi työllistää meitä kiitettävästi.


Kiitos vieraallemme Anjalle ruuasta, jonka hän loihti meille ollessamme jakamassa lihaa. Tässä annoksessa perunat, sipulit ja liha ovat omalta tilaltamme.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Lihaa lähtee ja tulee


Terve.
Tänään oli taas normaalista poikkeava päivä. Kaksi eläintä lähti teurasauton kyytiin. Yksi holstein ja yksi ylämaankarjalainen nousivat nyt viimeiselle matkalleen. Tuoretta luomunaudanlihaa on siis myytävänä taas ensi viikon loppupuolella.

Viskaaliin vie tie.
Tällä viikolla haemme edellisen teuraserän lihat Viskaalista. Edellisessä erässä lähti kolme parivuotiasta nautaa. Alun perin oli tarkoitus laittaa vain kaksi, mutta lihatilauksia tuli kolmen eläimen verran. Mukavasti tuli kyselyjä aina kielistä, luista ja sisäelimistä lähtien. Tosin vasta viikonloppuna nähdään, miten paljon esimerkiksi paisteja jää yli. Todellinen lihamäärä saattaa yllättää! 

Tällä viikolla ohjelmassa on siis lihan pakkaamista vakuumeihin. Viikonloppuna toimitamme lihat asiakkaille. Jännä viikko on siis menossa! Tekemistä on ollut aina etikettien tulostamisesta suojavaatteiden ostamiseen ja papereiden täyttämisestä tilausten hoitamiseen.

Kuva rakenteilla olevasta elintarviketilasta parin viikon takaa.
Ketäs nämä tällaiset valkoiset ovat?
Tilalle tuli kuusi lappalaista (Pohjois-Suomen karjaa, PSK) sonnivasikkaa Pelsosta. Ja voi miten reippaita poikia sieltä saapuikaan! Kyytöt olivat heti rivissä katsomassa, että mikäs on homman nimi.

Sonnipojat pääsivät omalle osastolleen. Paikat tutkittiin, rodeohyppyjä tehtiin ja maistuihan se ruokakin. Ja kovasti oli näillä pojilla asiaa. Ella, joka tuli meille Pelsosta pari vuotta sitten, kävi haistelemassa vasikat. Taisi olla tuttuja tuoksuja.

Lappareita tulee meille jatkossakin Pelson vankilalta, missä ne ovat kasvaneet luomuna. Lappalaissonnit on tarkoitus kasvattaa lihaksi. Ensi vuonna myytäväksi tulee siis kyytönlihan ohella lapparia.

Uusi paikka ihmetyttää.
Tulehan sieltä syömään.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Miten meillä tuotetaan lihaa?

Ruokailemassa ulkona kevätauringossa.
Kun nyt aloitamme lihan suoramyynnin, lienee paikallaan kertoa toimintaperiaatteistamme. Minkälaisissa oloissa naudat meillä elävät ja miten niitä hoidetaan. Miten rotu, elinolosuhteet ja ravinto vaikuttavat ylipäätään lihan koostumukseen ja makuun.

Nautakarjassamme on 51 kyyttöä. Lisäksi on yksi lapinlehmä, ylämaankarjaa kaksi yksilöä ja holsteineja on seitsemän. Ylämaankarjan ja herefordin/kyytön risteytyksiä on neljä. Syksyllä 2015 meillä on kyyttöjä ja lapinlehmiä. Jatkossakin tahdomme ylläpitää näitä alkuperäisrotuja.

Alkuperäisrodut ovat ominaisuuksiltaan mainioita maisemanhoitajia. Ne ovat suht pienikokoisia ja kevytrakenteisia, leveäsorkkaisia, ketteriä ja kaikkiruokaisia. Maisemanhoito on yksi tuotantosuunnistamme lihantuotannon rinnalla. Muita tulonlähteitä ovat mansikka ja juurekset. Maatiaiskananmunien tuotantoa kasvatetaan koko ajan; toiveena on, että talvella 2016 meillä on vähintään 50 munivaa kanaa.

Viiden päivän ikäinen Mikko Mallikas.
Eläimet saavat elää mahdollisimman luonnollisesti omassa rytmissään. Ne syövät, ulkoilevat, nukkuvat ja seurustelevat silloin kun haluavat. Poikimispaikkansa ne saavat valita itse. Tyttövasikat ovat emojensa huomassa pitempään, sonnivasikatkin lähes puolivuosikkaiksi asti. Sen jälkeen hoitovastuun ottaa isä Jaakko Kulta. Nytkin Jaakolla on kuusi sonnivasikkaa huomassaan. Sonneja ei voi pitää vapaasti karjassa, koska ne voivat astua ketä sattuu. Ja sukurutsausta pitää välttää, jotta kanta pysyy mahdollisimman puhtaana ja elinvoimaisena. 

Tilallamme eläimet saavat kasvaa rauhassa. Tehotuotannossa sonnille voi hyvinkin saada kahden kilon päiväkasvun, mutta meillä kasvu on muutaman sata grammaa päivässä. Silloin, kun eläintä syötetään voimallisesti, lihakseen jää helposti kuona-aineita. Tavanomaisessa tuotannossa valveutuneet viljelijät voivat laittaa teuraaksi menevän eläimen parin viikon heinäruokinnalle ennen teurastusta, jotta kuona-aineita poistuisi lihaksistosta.

 Meillä eläimet syövät ainoastaan niittyheinää, mistä ne saavat monipuolisesti kaiken tarvitsemansa. Kyse ei ole pelkästä vihreästä heinästä, vaan siellä on joukossa muun muassa eri apiloita, virnoja, pajua ja yrttejä. Naudoille ei anneta lainkaan viljaa ja uuhetkin saavat sitä vain jonkin aikaa karitsoimisen jälkeen. Nauta on märehtijä eli sen elimistö on luontaisesti jalostunut käyttämään heinää ravinnokseen. Viljan voi ihan hyvin säästää meille ihmisille.

Lihan makuun ja rakenteeseen vaikuttaa myös se, pääseekö eläin liikkumaan monipuolisesti. Liikunta lisää aineenvaihduntaa ja vahvistaa lihasta luonnollisesti. Jos eläimelle syötetään paljon proteiinia kuten viljaa tai tiivisteitä (rypsiä, soijaa), tulee lihaksesta massiivinen mutta siinä ei ole sisältöä.

Otos elokuvasta Paalinpyörittäjän kylä.
Kun mammat ovat ruokailemassa ruokintapöydän äärellä, vasikat touhuavat omiaan. 
Luomusäädökset määrittelevät kasvatusolosuhteet. Eläimellä pitää olla mahdollisuus liikkua vapaasti eli niitä ei saa pitää parressa kiinni. Pihaton ollessa kyseessä ulkoilumahdollisuutta talvella ei tarvitse välttämättä tarjota, mutta meillä ulkoilumahdollisuus on ympäri vuoden.

Pihatossa pitää myös olla mahdollisimman paljon luonnonvaloa eli runsaasti ikkunapinta-alaa. Eläimillä pitää olla mahdollisuus yhtäaikaiseen ruokailuun eli jokaiselle on syömäpaikka. Juomapisteitä pitää olla useita. Kaikkien on myös mahduttava olemaan makuullaan yhtä aikaa. Pihaton pitää olla kiinteäpohjainen; ritiläpohjaa ei sallita. Kuivikkeita pitää käyttää parsissa.

Kierrättäminen on oleellinen osa luomutilan toimintaa. Meillä eläinten ravinto tulee omasta pellosta ja luonnonlaitumilta. Pellot lannoitetaan biologisella typensidonnalla eli apila- ja vuohenhernekasvustolla. Mansikkamaalle sen perustamisvaiheessa sekä juurikasmaille käytetään lannoitteena karjanlantaa, joka on kokonaan kompostoitunutta tai puolivalmista. Tilan ulkopuolelta ei osteta lannoitteita eikä muita maanparannusaineita.

Tilallamme on maatiaiskanoja.
Muninta käynnissä.