Operaatio lampaiden kotiutus

Ai että tuonneko pitäisi mennä?

Lampaiden kotiuttamisoperaatio Naapurinvaaralta saatiin tällä viikolla onnistuneesti päätökseen. Ensimmäisenä päivänä isäntä ei edes löytänyt laumaa parinkymmenen hehtaarin alueelta. Sitten tuli jo kiire muihin askareisiin, joten uusi yritys laitettiin toiveikkain mielin kehiin seuraavana päivänä.

Laitumelle oli koottu parisen viikkoa sitten katos, johon lampaat oli tarkoitus ajaa. Mukavasti katosta oli käytettykin ja tutustuttu ja totuteltu siihen. Noh, operaatiopäivänä numero kaksi lähdimme matkaan eväät repussa. Olin varautunut kävelemään kilometrin jos toisenkin. Onneksemme seitsemän lammasta odotti katoksen lähettyvillä kuin valmiina lähtemään kotiin. Ne oli helppo houkutella katokseen kaurasankon avulla.

Katoksesta kärryyn.

Katoksesta lampaat oli helppo siirtää kuomukärryyn. Tai no, helppo ja helppo. Aika paljonhan tuollainen jyntsäkkä lammas painaa! Minä pidin porttia auki ja kiinni ja samalla auoin ja suljin kärryn luukkua. Lammas piti saada katoksesta kärryyn, mutta muut eivät saaneet karata sillä aikaa katoksesta eivätkä kärrystä.

Ensimmäinen lasti lähdössä kotiin.

Toista katrasta piti sitten lähteä etsimään. Puolisen tuntia taapersimme maastossa, kunnes saimme vastauksen huutoihimme. Loppulauma olikin samassa kasassa ja lähti meidän mukaamme kaurasankot nähtyään. Osa niistä seurasi suoraan katokseen herkun perässä, suurin osa jäi kuitenkin katoksen ulkopuolelle ihmettelemään meininkiä. Lammaskin on siitä viisas, ettei se tee samaa "virhettä" kahta kertaa. Jos se on kerran houkuteltu ns. satimeen ja se on päässyt sieltä karkuun, niin toista kertaa se ei mene samaan lankaan - ellei se nyt ole ihan tollukka tapaus.

Kun toinen lasti oli saatu lastattua peräkärryyn, isäntä lähti viemään sitä kotiin ja minä jäin viihdyttämään loppuja lampaita. Joukossa oli myös kaksi karitsaa! Sakki meinasi lähteä karkuteille ja kävinkin ne kerran houkuttelemassa takaisin katoksen lähettyville. Kaksi pässiä sain tuotua portin taakse katokseen, joten eipä se muukaan porukka siitä kauaksi sitten lähtenyt. Isäntää odotellessani asetuin lopulta makaamaan aurinkoon kivetykselle ja lampaatkin ryhtyivät päivälevolle katoksen luokse.

Etpäs saa kiinni!

Viimeisten kotiutettavien kiinni saaminen olikin se työläin homma. Loput olivat arkoja ja sitten olivat mammat karitsoineen. Karitsat eivät suinkaan seuranneet mammojaan katokseen, vaan huitelivat missä sattuu. Mammoilla ei ollut mitään kiinnostusta juosta piitiensä perässä, kun turvan edessä oli kauraa. Ja etenkään karitsoja ei todellakaan saa kiinni! Pitäisi olla joku haavi, jotta pikkuisen saisi nalkkiin.

Lopulta piti ottaa psykologiset aseet käyttöön. Väijyimme puskissa ja teimme harkittuja liikkeitä. Pienikin virheliike, niin lampaat säikähtivät ja juoksivat tuhatta ja sataa karkuun. Eläinten ohjaileminen on jännää. Niitä kohti ei pidä mennä, vaan on kierrettävä tietyn etäisyyden päästä tietystä kohtaa, jotta eläin liikkuu. Sama on lehmien kanssa.

Karitsa siellä, minä täällä.

Noin kahdeksan tunnin rupeaman jälkeen lampaat oli kotiutettu. Tämän jälkeen oli vielä kokous. Illan päätteeksi otimme isännän kanssa lasilliset viiniä ja simahdimme aivan totaalisesti kotisohvalle. Raitisilmamyrkytys teki tehtävänsä. Ja isännällä oli jo aikamoinen huoli lampaista, joten siltäkin osin stressi helpotti.

Väijymisoperaatio.