perjantai 11. huhtikuuta 2014

Terveisiä Alppien juurelta




Eikös meillä olekin hyvän väriset karvat.
Terveisiä Saksasta! Tuliaisina oli mahtavia tuttavuuksia sekä reppukaupalla ideoita - sekä kurkkukipu ja kuume. Sen verran on houreinen olo tällä hetkellä, etten lähde nyt kirjoittamaan pitempää stooria matkasta.

Olimme tosiaan tällä viikolla muutaman päivän opintomatkalla Münchenin suunnalla. Tutustuimme muun muassa maatilamatkailukohteisiin, luomutiloihin, terapiapuutarhoihin ja -koteihin sekä ratsastusterapiaan.

Majapaikoista voin lämpimästi suositella hotelli Gut Isingiä; neljän tähden keskiaikaishenkinen hotellikokonaisuus keskellä maaseutua. Ja tähän hotelliin olivat koirat tervetulleita! Niille oli oikein omat ruoka-astiat käytävillä ja pesutilat omassa koirasiivessään. Lisäksi sieltä löytyi useita ravintoloita, joista yhdellä oli Michelin tähti.

Gut Isingin kylpyläosasto. Osastolla oli myös yhteissaunat saksalaiseen tyyliin.
Koirien Hundebar.
Herkkuvaunu Gut Isingin käytävällä. Nappaisiko yhden konvehdin?
Kippis.
Marienplatz Münchenissä.
Maisemaa Aschaun kylässä.
Alppien juurella.
Maatilamatkailutilan suloisin eläin. 
Kuntoutuskodin terapiakani. 
Hyönteishotelli.

4 kommenttia:

  1. Siellä on kyllä kauniit maisemat ja eipä kyllä Suomessa hotellin käytävillä herkkukärryjä ole ,eikä koirankupppeja. Olisi siinä allerginen ihmeissään.

    Onnellista aikaa nuorelle parille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Saksassa koirat ovat tervetulleita myös ravintoloihin. Ainakin yhdessä toisessa paikassa ravintolassa oli myös koira mukana eräällä perheellä.
      Ja tuo herkkukärry taisi olla matkalla jonnekin. Tai enpäs muuten tiedä. Oliko se sittenkin siinä sitä varten, että siitä olisi voinut ottaa :D No joo, siinä tapauksessa nuo herkut olisi kyllä laitettu esille johonkin muuhun kuin tuollaiseen metalliseen kärryyn. Mutta maltoin mieleni ja annoin konvehtien olla rauhassa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :) Paras kohteista oli Archehof Schlickenrieder (jos nyt ei oteta tuota neljän tähden hotellia huomioon, hih). Paikan nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.archehof-schlickenrieder.de/. Kaunis ja siisti puurakenteinen luomutila, jossa eläimet elävät kuin herrankukkarossa. Tilalla käy paljon ryhmiä. Sitten siinä on ravintola- ja kokoustilat; ravintolassa tarjoillaan pääosin omia tuotteita. Tilamyymälässä myydään mm. tuota grappea.

      Poista