Vasikat pakettiautoon - itku tuli äidin puolesta

Kaksi vasikkaa vietiin tänään uuteen kotiin noin kymmenen kilometrin päähän meiltä. Kyytöille tehdään edelleenkin tilaa. Ja kyllä siinä taisi olla joku byrokraattinen pointti, joka unohtui alta aikayksikön.

Joka tapauksessa pakettiauton takaosa pedattiin oljilla. Isäntä vei jo eilen yhden vasikan ystävälleen, joka oli apuna vasikan kiinniottamisessa. Oli ollut kahdella miehellä tekemistä, jotta saivat "pikkuisen" kiinni.

Kyyti pedattiin oljilla.

Toinen kohteistamme majaili vapaana pihaton puolella. Se sattui pötköttämään parrella, joten isäntä käveli muina miehinä sen luokse ja hyppäsi sitten sen päälle. Taisi siinä vähän isännän käteen sattua pienen painiottelun myötä. Minä olisin lentänyt vasikan selästä kaaressa paskakasaan. Ison lehmänkään kun ei tarvitse kuin heilauttaa turpaansa, niin minä olen melkein kumossa. Toistaiseksi mansikit ovat kohdelleet minua ihan siististi. Hiehojen seassa pelottaa joskus, kun ne kiimoissaan hyppivät toistensa selässä - ja ovat muutenkin riehakkaampia kuin lehmät.

Lehmät tajusivat oitis, että nyt on jotain tekeillä, kun isäntä ähräsi aikansa vasikan kimpussa. Yksi lehmistä kävi nappaamassa pipon miehen päästä ja mutusteli sitä aikansa. Sen jälkeen ryhdyttiin nuolemaan hiuksia ja muutenkin kyseltiin, että mitäs oikein olet tekemässä.

Hihnaa vasikan turvan ja kaulan ympärille, jotta kuljettaminen onnistuisi.

Minulta pääsi itku siinä vaiheessa, kun toisen vasikan äiti tajusi lastaan vietävän. Se ammui, ulvoi ja oli selvästi hermostunut. Kun vasikka oli autossa, se etsi lastaan. Empatia iskee olipa kyseessä ihmis- tai eläinäiti. Isäntä totesikin, ettei työtä voi tehdä pelkästään tunteella. En tiedä. Kotieläimiin syntyy välittömästä tunneside ja hoitosuhde. Sitten yhtenä päivänä ne lähtevät pois.

Äiti (valko-ruskea) tajusi, että nyt hänen lastaan viedään.

Molemmat vasikoista olivat alle kolmekuisia. Kokoeroa oli kuitenkin valtavasti. Toinen oli saanut elää pihaton puolella vapaalla syötöllä. Toista oli puolestaan juotettu tuttisankon kautta. Pienempi meni helposti isännän sylissä pakettiautoon, mutta tämän jyntsäkämmän kaverin kanssa sai tehdä töitä. Ensin isäntä veti ja minä työnsin. Olin ihan varma, että saan hätäpaskat päälleni. Lopulta minä olin vetopuolella ja isäntä peräpäässä. Vasikka kun laittoi vastaan sen minkä kintuistaan jaksoi. Pakettiautoon jouduttuaan se lysähti olkien päälle ja näytteli kuollutta. Taisi lamaantua järkytyksestä tai sitten osoitti vain mieltään.

Uudessa kodissa.

Uudessa kodissa sankarit pääsivät oitis syömään. Pienempi popsi sapuskaa, mutta isompi osoitti vielä mieltään, eikä suostunut yhteistyöhön. Lopulta sekin ryhtyi syömäpuuhiin.

Samalla tilalla on muitakin meiltä menneitä elukoita. Ja kyllähän ne isännän tunnistivat, ihan selvästi.