sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Päivän sana on mansikka

Penkkien väliin ilmestyi apilaa.
Mansikkatohinat ovat paraikaa menossa. Herkkuja on poimittu jo kohta viikon verran. Onneksi meillä on käynyt myös itsepoimijoita, joten ihan joka päivä ei ole tarvinnut kyykkiä pellolla. Viikko sitten meille tuli pari kesätyöntekijääkin, mutta heti kättelyssä sattui ikävä tapaus ja toinen heistä putosi hevosen selästä sillä seurauksella, että hänen piti lähteä kotiin toipumaan. Siispä mansikoita on nyt kerätty omin voimin.

Keräämään voi tulla tulevalla viikolla. Osa mansikasta on vasta kukalla, joten mollukoita kasvaa ja kypsyy koko ajan. Itsepoimintahinta kilolle on 6 euroa. Valmiiksi poimittuna 5 kilon laatikon saa hintaan 40 euroa.

Iloksemme myös luonnonhenget ovat touhussa mukana. Mansikkapenkkien väliin on ilmestynyt apilaa. Isäntä kertoi, että apila sitoo ilmasta typpeä ja lannoittaa näin samalla maata ja mansikkaa. Miljoonat kastemadot puolestaan kuohkeuttavat maata sen minkä ehtivät. Kiitos, kiitos, kiitos!

Ai niin, Sormulan luomutila löytyy nyt myös facebookista. Saa tykätä!

Arvokas työntekijämme.

2 kommenttia:

  1. Kiitos makoisista mansikoista.
    Tuli kyynel silmää kun maistoin ja tunsin lapsuuden maun suussani.
    Ihana metsämansikan aromi näissä mansikoisa.

    Tykkään, vaikka en olekaan facessa :D

    VastaaPoista