Vapaa kasvatus

Vasikat ovat yleensä omassa karsinassaan. Muutamien viikkojen ajan täällä on kokeiltu vapaata kasvatusta. En nyt muista, miksi yksi vasikoista jäi viime vuoden puolella elelemään pihaton puolelle. Nyt niitä on siellä yhteensä kolme.
Aikuiset eivät ole lapsista moksiskaan - pitävät huolta vuoronperään. Taitavat jopa imettää miten sattuu. Mustasukkaisuuttakaan ei ole ilmassa.
Ja hei, tenavien korvamerkitkin ovat yhä paikoillaan!

Jing-vasikka. Syntynyt viime vuonna, koska nimi alkaa j-kirjaimella.

Tämän nimeä en nyt muista. Kirsikka tai Kaarina?

Muuten, houkuttelen isännän vielä tällä viikolla blogini äärelle. Hän ei ole kommentoinut mitään kirjoituksistani syystä että a) hän ei ole löytänyt blogiani, b) hän ei ole joutanut/jaksanut etsiä blogiani tai c) hän ei ole uskaltanut etsiä/lukea blogiani.
Mutta uskallanpa melkein jo luvata, että tekstiä on luvassa häneltäkin...

Valehtelenko?

Klo 9.49
Tänään saapuu teurasauto. Poikani (4 v. ja 5 v.) sattuvat olemaan luonamme Sotkamossa. Nyt pohdin: sanonko totuuden vai leperränkö jotakin lehmien menemisestä uuteen kotiin.
En tykkää itsekään ajatuksesta, että mansikki voi kohta olla luomulihana lautasellani, mutta niinhän se menee. Kun en kasvissyöjä kuitenkaan ole.
Minä ajattelen navettajengiä kavereina, tuttavina, joille voi kertoa huolensa ja joilta saa valtavasti lämpöä ja energiaa. Navettajengiläiset ovat hyviä kuuntelijoita. Lisäksi niistä saa maitoa.
Tänään tuota ajatusketjua pitää jatkaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Klo 15.30
Sinne lähtivät - kolme lehmää ja yksi hieho.
5-vuotias poikani kysyi auton nähdessään:
- Mikä auto tuo on?
Vastasin:
- Teurasauto.
- Mitä se tekee?
- Hakee lehmiä.
- Minne?
- Tehtaalle.
- Ei hyvä, vastasi poikani ja lähti leikkeihinsä.
Keskustelu jäi siihen. Ehkä jatkamme sitä vielä tänään illallisen ääressä.

Kyyti saapuu.

Tänne pitäisi elukat saada houkuteltua.

Onko ihan pakko? Pelasta minut.

Hyvää ruokahalua.

Taasko se on kuvaamassa...

Usein navetalla ollessani jätän paskanluomisen sikseen ja karkaan kuvaamaan. Piskuisella Samsungin Galaxy Giollani nappailen muistoja ja tunnelmia talteen. Nämä kuvat otin syksyllä juuri ennen lumien tuloa.

Herneitä. Näitä jauhetaan myllyllä ruuaksi elukoille.

Iltanäkymä navetan ovelta pellolle.

"Jauhohuoneen" oviaukko.

Yksi paimenkoirista. Navetan apulaisia.

Pölyä, jauhoa, valoa, puhallusta ja jotain.

Seinää.

Räts. Näitä oli kiva paukutella lapsena - ja aikuisena.

Uuden alussa

Aloittaminen. Olen törmännyt "sattumalta" facebookissa näihin ihaniin mietelauseisiin, jotka kannustavat uuden aloittamiseen. Rakas mieheni on usuttanut kirjoittamaan blogia jo kuukausien ajan. Tämä on nyt ensimmäinen tekstini - jonkun uuden alku.

Ensimmäistä kertaa ratin takana joulukuussa 2012.

Olen tehnyt toimittajan töitä enemmän ja vähemmän vuodesta 1999 alkaen. Kirjoittaminen ei siis ole vierasta. Vajaan vuoden tauon jälkeen tämä tuntuu hyvältä, tosi hyvältä.

Sain ensikosketukseni maatalouteen 15-vuotiaana kunnan kesätöissä. Hoidin eräällä maatilalla kanalaa. Toisin sanoen pelkäsin ihan helvetisti käydä keräämässä munat kanojen perseiden alta - olivat sen verran ärhäköitä nokkimaan. Toisinaan tökin niitä kepin avulla pois aarteidensa päältä... Kanalan lisäksi avustin kotitöissä ja katsoin vanhan isännän perään.

Nyt 20 vuotta myöhemmin navetan haju leijailee taas nenääni, iholleni, hiuksiini, kynsinauhoihini - kaikkialle ja lähes kaikkialla.
Voi elämä tätä pesulla käymistä. Ei haju itseä haittaa mutta muita kyllä. Maatalousihmisillä pitäisi olla työsuhde-etuna hiusten- ja ihonhoitoa. Sen verran kovalle kulutukselle hipiä ja hiukset joutuvat.
Mies käy suihkussa kahdessa minuutissa ja se on pyyhekuivauksen jälkeen siinä. Minä olen tottunut löträämään, minkä jälkeen rasvaan ihoani ja annan hiusten kuivaa kaikessa rauhassa. Tähän menee vähintään puoli tuntia. Jos navetalla käy kahdesti päivässä, se tarkoittaa kahta pesua per päivä, eli viikossa menee 7 tuntia pelkkään peseytymiseen. No joo, tämä näin karrikoidusti. Enkä minä navetalla käy läheskään joka päivä.

Tällä viikolla sain laittaa/jouduin laittamaan korvamerkkejä vasikoille isännän pitäessä niitä paikoillaan. Ajatuksena kamala, mutta pakkohan ne on merkitä. Pysyvät iät, nimet, siemennykset, poikimiset yms. hanskassa. Ja ilmeisesti laki tai joku viranomainen tähän velvoittaa.
Vasikoihin toimenpide ei kuulemma satu. Verta tuli sen sijaan minusta - jätin nimittäin ensimmäisellä kerralla kämmennahkani pihtien väliin.

Mutta nyt muiden puuhien pariin. Tänään pitää vielä viedä kirpputorille tavaraa, ja käydä ruokaostoksilla kylällä, jonne on matkaan parikymmentä kilometriä.