Vanha ja kankea

Lähes vaaka.

Kävimme eilen luistelemassa lasten kanssa. Edellisen kerran menin kaunoluistimilla yli 15 vuotta sitten. Lapsena tykkäsin luistelemisesta tosi paljon, eikä luistelukentälle ollut matkaakaan kuin muutama sata metriä. Kentällä tuli oltua harva se ilta.

Eilen meno oli tönkköä alusta loppuun asti, voi jestas sentään. Sitä tunsi itsensä todella vanhaksi ja kankeaksi. Ajattelin, että jos kaadun, menee ruotoni aivan sijoiltaan - ja pitää kutsua kalevalainen jäsenkorjaaja kylään heti seuraavana päivänä - tai katkeaa luita tai vähintäänkin tulee viikkojen mustelmat. Ainoat dramaattiset hetket koin maajussini syleilyssä, kun päätimme harrastaa jäätanssia. Meinasi yhteisvauhti kiihtyä kaarteessa turhankin kovaksi.

Löysin lähes uudet luistimet tori.fi-sivujen kautta 15 eurolla. Kiitos Kuhmon suuntaan! Koska välimatkaa oli useampi kymmenen kilometriä, kysyin josko myyjällä olisi käyntiä Sotkamossa päin. No, hänen ystävänsä oli tulossa seuraavana päivänä Sotkamoon. Homma toimii täällä maalla siten, että kun tuolla "maalikylällä" ollaan harvoin yhtäaikaa, niin tietyt tavarat voi jättää paikkaan x, josta ne voi käydä noutamassa. Isännän mukaan tämä on ihan normaali käytäntö. Tuo maalikylä-sanonta tulee kuulemma siitä, että ennen vanhaan ei maaseudulla taloja maalailtu, vaan maalattuja rakennuksia näki vain kylällä asioidessaan.

Sitten on tämä yhteistalous. Jos kaapista uupuu maitoa, munia, sokeria, kahvia, jauhoja tai sokeria, kysytään ensin naapureilta. Yleensä apuja löytyy ensi hätään, ettei tarvitse lähteä asioikseen ajelemaan kylille. Minä sitten vastavuoroisesti aina toisinaan soitan naapureille ja tarjoan kyytiä kylälle tai kysyn onko jotain puutosta. Ja viikoittain naapuruston kalamiehet kiikuttavat antimiaan meillekin! Ja kun ne tuodaan vieläpä fileerattuna!

Olen muuten ollut muutaman päivän ilman puhelinta. Tiputin sen vahingossa vanhempieni pihamaalle Joensuuhun. Olimme jo Juuan kohdilla tulossa, kun ryhdyin etsimään kännykkääni. Saan sen tällä viikolla takaisin. Mutta kun on nämä facebookit ja sähköpostit, niin yhteydenpito onnistuu niinkin. Oikeastaan kännykkä on hyvä olla mukana vain hätätapauksia ajatellen.

Olin paria päivää aiemmin tuumannut, että tahtoisin sellaisen seinäpuhelimen. Isäntä oli sitten kaupasta bongannut ihanan puhelimen, joka ei häviä ja joka suorastaan hivelee näköhermojani. Puhelin toimii telineenä, mutta kännykän voi yhdistää piuhalla tuohon kunnon luuriin ja puhua sitä kautta. Tulee ihan lapsuus ja nuoruus mieleen tästäkin. Meillä oli ensin sellainen kiekkopuhelin ja sen jälkeen näppäinpuhelin. Ensimmäisen kännykkäni sain ostettua lukioikäisenä.

Nyt kelpaa soitella.