Sydänpyllykkä karkasi, Mustanaamio menehtyi

Kalevala alias Sydänpyllykkä.
Ruskeat sydämet löytyvät molemmista kankuista.

Uudet kyytöt ovat sopeutuneet meille oikein hyvin. Sydänpyllykkä Kalevalakin on ollut jo pari päivää huutamatta - musiikkia korville!

Viikonloppuna sonnipoika kuitenkin karkasi karsinastaan. Sen verran oli ottanut pannuun yksiössä turjottaminen. Sankari oli karannut noin 40 senttiä leveästä raosta; avannut ensin läppäoven sisäänpäin ja siitä sitten ahtautunut pihaton käytäville. Siellä se oli ruokintapöydällä aterioimassa hyvin tyytyväisenä. Ruokaa oli kyllä senkin karsinassa, joten ruuan perässä ei tosiaankaan tarvinnut lähteä seikkailemaan toiselle puolelle navettaa. No, paluu omaan kotikoloon sujui varsin vaivatta lukuun ottamatta muutamia mutinoita matkan varrella.

Omassa karsinassaan Kalevalan lempipuuhaa tuntuu olevan vesisaavin pyörittäminen. Sen verran on naama aina mustana, kun on pitänyt nuohoutua saavin kanssa. Se kaataa vedet käytävälle ja ryhtyy sitten moukaroimaan saavia. Yritimme tänään opettaa sille vesikupin käyttöä, mistä se saisi halutessaan painettua itselleen vettä. Todennäköisesti oppi meni perille. Saihan se eilen avattua minulta vetoketjun takistani, kun menin seurustelemaan herran kanssa.

Suloinen Mustanaamio.

Mansikkeja kiusannut ripuli tarttui myös lampaisiin. Surullista kyllä minun lempiuuheni, Mustanaamio, kuoli eilen. Se oli muutaman päivän huonossa kunnossa. Ilmeisesti sillä oli kuumettakin. Ihmettelimme, kun se ei muiden tavoin rientänyt syömään, kun uutta sapuskaa tuotiin laareihin. Yleensä lampaat suorastaan hyppäävät ruuan kimppuun.

No, eilen illalla menin sitten iltanavetalle ja siellähän se Mustanaamio pötkötti. Katsoin, että hengittääkö se, mutta en uskaltanut koskea siihen. Silmät olivat vähän raollaan ja hymy oli tuttuun tapaan kasvoilla. Muutaman kerran kävelin karsinan ohi. Sitten rohkaistuin ja kävin nostamassa sen päätä ja eihän se reagoinut enää mitenkään. Kuollut eläin tuntuu tosi raskaalta! Isäntä kantoi sen sitten myöhemmin ulos.

Uuhikaritsojen joukossa on vielä yksi, joka on heikommassa kunnossa. Onneksi se jaksoi syödä ja juoda. Toivotaan, että se olisi vahvempi kuin Mustanaamioni.

Potilas.

Isäntä on aina sanonut, että syntymä ja kuolema ovat luonnollisia asioita ja se korostuu etenkin maalla. Eläimet, ainakin lampaat, eivät kiinnittäneet mitään huomiota joukossaan makaavaan ruumiiseen, vaan ne kilpailivat tuttuun tapaan parhaimmista ruokapaikoista. En tiedä, miten ne reagoisivat, jos kyse olisi omasta karitsasta. Viime talvena yksi vasikka kuoli ja voi kun emä huusi sydäntäsärkevästi sen perään muutaman päivän.