torstai 4. syyskuuta 2014

Vaihtoehtoja voileivälle

Ainekset ennen tehosekoitusta.
Meillä etsitään nyt vaihtoehtoja leivän puputtamiselle. Leipä on hyvää, mutta kyllä täytyy maailmassa olla muutakin syömistä kuin leipä ja sen päälle voita, makkaraa ja juustoa.

Tänä aamuna tein smoothieta aamupalaksi. Kävimme eilen ostamassa Ihanasta macajauhetta ja kaakaonibsejä. Nuo ovat aivan uusi tuttavuus! Macajauhetta on tuossa kuvassa keskellä mansikoiden päällä ja kaakaonibsit ovat tuota ruskeaa rouhetta. Lisäksi laitoin smoothieen jugurttia, lorauksen maitoa (maidon määrällä voi säädellä smoothien koostumusta), avocadoa, mansikoita ja mustikoita. Ja voi elämä, miten hyvää! Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan. Ja tämä maistui myös isännälle, joka tuppaa ottamaan aamuisin kolme kupillista kahvia tyhjään mahaan.

Uudenlaista aamupalaa maajussille.
Parhaillaan puuhailen omenahillojen parissa. Ensimmäinen satsi on jo purkitettu. Toinen on uunissa hautumassa. Löysin reseptin uunissa tehtävästä hillosta. Reseptissä tosin käytettiin hillosokeria, mutta minä laitoin sekaan luomuraakaruokosokeria.

Sokerin lisäksi laitoin vuokaan niitä oman puun omenoita, sitruunamehua, kanelitankoja ja vettä. Sitten annoin seoksen hautua noin tunnin, minkä jälkeen se soseutettiin ja purkitettiin. Aikamoinen hommahan tuossa purkkien desinfioimisessa ja muissa työvaiheissa on, mutta uskoisin, että tämä omenasose kyllä maistuu talvella vaikkapa lettujen kanssa nautittuna. Ja tietääpähän, mistä hillo on tehty. Luu meni viime viikolla kurkkuun, kun käteeni tarttui S-marketissa X-tran lettuhillopurkki; mansikat olivat Kiinasta, herukat ja vadelmat Puolasta ja omenat Italiasta. Edullistahan se oli, mutta purkki jäi kyllä suosiolla hyllyyn.

Tekovaiheessa. 
Valmiita hilloja.

7 kommenttia:

  1. Kyllä meilläkin jää kaupanhillot kauppaan,ihan suosiolla ja monta muutakin tuotetta. Sitä kun on oltu nyt 3 vuotta lisäaineettomalla ruokavaliolla.
    Smoothie näyttää todella herkulliselta. Se vain pitää muistaa ettei käytä Macajauhetta kuin kuurina. Ettei maksa ala oireilemaan.Toki tiesithän sinä tämän :D

    Kahvia tyhjään vatsaan, voi kauhistus.Isännällä on hyvä vatsa,kun kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on tiedossa, että pitää tauottaa tuota macanjauheen käyttöä. Tosin ei sitä nyt varmasti tule joka päivä otettua. Ja nytkin laitoin vain puoli teelusikallista tuohon kannulliseen.

      Työ ootte kyllä kadehdittavasti kattoneet ruoka-aineiden perään :) Mutta varmasti alkuvaiheessa se teettää enemmän töitä, kun oppii löytämään ne oikeat tuotteet.

      Isännältä sellaiset terveiset, että on hän kuulemma vähentänyt sitä kahvin juontia tyhjään vatsaan...

      Poista
    2. Kiitos.
      Kyllä alku oli hankalaa ja todella, kaupassakäynti oli työlästä. Silloin kun aloitin ei oikein ollut kaupoissa valkoimaa mutta nyt on toisin.
      Se oli syyskuu 2011 kun päätin että kilot ja lisäaineet lähtee elämästäni ja sillä tiellä ollaan.
      Nyt on vain elimistö jotenkin herkistynyt kaikelle vieraalle. Jos erehdyn vaikka juomaa mehua jossa on väriainetta, suhun tulee kipeitä rakkuloita.
      Siksi myös lähellä tuotettu luomuruoka on meidän perheen numero 1.

      Poista
    3. Joo, nyt löytyy jo kivasti lisäaineettomia tuotteita. Ja kyllähän se kaupassakäynti helpottuu, kun aina valitsee lisäaineettomia ja/tai luomutuotteita. Ainakin noita luomutuotteita tupsahtelee hyllyille kivasti. Ja esimerkiksi luomukananmunien hintahan on puolittunut muutamassa kuukaudessa.

      Sulle ei sitten vissiin kannata tuoda säkillistä karkkipussia tuliaisiksi :D :D

      Poista
    4. Eipä todellakaan kannata sitä ajatellakaan, vaikka on niitä lisäaineettomiakin karkkeja,ainakin raakasuklaata.♥
      Tänä kesänä olen kyllä 4 kertaa sortunut ostamaan jäätelötuutin, hyi minua tuhmaa :D

      Poista
    5. No hyi mitä mässäilyä! Mutta entäs maatalon jäätelö? Tekeekö pahhaa?

      Poista
  2. Maatalon jäätelöä on ostettu ja se on hyvää.Vaikka siitäkin pitää valkata ne itselleen sopivan tuotteet.
    Ei tee pahaa vaan nam nam.

    VastaaPoista