lauantai 27. syyskuuta 2014

Toukkaterraario olohuoneeseen?

Perunat kulkeutuvat säiliöön.
Perunat on nostettu. Puolet porkkanoista on nostettu. Sipulit nostettiin jo muutama viikko sitten; nyt niitä listitään ja pussitetaan. Omenasato on korjattu - hillot tehty ja mehuja puristettu. Puolukoita on kerätty. Eli satoa on korjattu. Lanttua on maassa niin paljon, että sillä määrällä tekisi jokaiseen sotkamolaiskotiin lanttulaatikon jouluksi.

Juureksia voi tosiaan ostaa (sipuli ja porkkana 2e/kg, peruna 1,50e/kg). Niitä on kulkeutunut erityisesti Pohjois-Karjalan puolelle jo useita kymmeniä kiloja.

Juureksia voi myös tilata Sotkamosta Ihana-liikkeestä. Sieltä löytyy tilauslista, mistä löytyy toimituspäivä. Nyssäkät voi sitten noutaa sovittuna päivänä.

"Tässä on varmasti arviolta 4 kiloa porkkanoita".
Puolukkaa on kankaat täynnä ainakin täällä meidän kylällämme.
Kanoille rakennetaan parhaillaan kotia talveksi. Navetalla entisen lypsyaseman paikalla on loistavat tilat. Kanalaan tehdään kestopehkupohja. Kuohkeaa eloperäistä materiaalia tulee pohjalle 30-40 senttiä; se kompostoituu ja tuottaa lämpöä. Samalla siellä kehittyy kanoille myös syömistä kuten matoja ja toukkia. Kanat tarvitsevat eläperäistä proteiinia kananmunien tuotantoon. Aluksi pohja ei tuota ravintoa riittävästi, joten isäntä on selvitellyt jauhotoukkien kasvattamista terraariossa. Toisilla on akvaariot olohuoneessa, meillä on toukkaterraario...

Isäntä kartoitti, että tilat ovat luomusäädösten mukaiset. Esimerkiksi ikkunapinta-alaa pitää olla 5 prosenttia lattiapinta-alasta. Meidän tiloissa sitä on vajaa 10 prosenttia. Kanoja saa olla luomussa 6 kappaletta per neliö. Tilaa on yhteensä 70 neliötä, joten kaikkiaan tilaa olisi yli 400 kanalle. 

Tuleva kanala. Keskellä entinen lypsymonttu, joka täytetään hiekalla.
Luomukananmunille tuntuu olevan valtava kysyntä! Meidän kanamme eivät vielä muni, mutta eiköhän jotain ala tapahtua kuukauden sisällä, veikkaan.

Kukot ovat ryhtyneet kiekumaan ihan urakalla. Jokunen vielä rykii, eikä sävel oikein irtoa. Iltaisin herrainklubilaiset ovat kiivenneet orrelle niiden häkin "seinän" päälle. Eivät sitten voineet valita yhtään matalampaa paikkaa. Siinä isännät istuvat kylki kyljessä. Päässä soi väistämättä laulu "viisi kukkoa, istui orrella, silivatiseilaa...".

Herrainklubilaiset asettumassa yöpuulle.
 Ja niinhän siinä kävi, kuten pari kolme viikkoa sitten ennustin. Ylämaankarjalaisemme Pikku Myy pyöräytti vasikan ja ennustin, että viikon päästä siitä myös sen tytär Rusina poikii. Toissaviikolla Rusinalle syntyi aivan ihana pöpperöinen sonni! Pikku Myyn tyttärestä tuli Lorna, sonnipojasta tuli Lalli.

Tervetuloa maailmaan!

4 kommenttia:

  1. Tällaista tarvitaan! Olisipa meitäkin lähempänä tila, josta saisi luomuna kaikkea tuota! Täältä Etelä-Karjalasta vaan on turhan pitkä matka hakemaan :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isännän kanssa tuossa juttelin, että suoramyyntitiloja, mistä saa luomua, on Suomessa muutamia kymmeniä.
      Meillä isäntä on osannut junailla tuotantosuunnan muutoksen onnistuneesti. Aiemmin oli tosiaan lypsylehmiä, mutta nyt kyyttöjen ja lampaiden tekemä maisemointityö tuottaa tukijalan tulopuolella, minkä rinnalle voi sitten kehitellä näitä pienempiä juttuja, kuten juures- ja munatuotantoa. Luomumansikka on sitten oma siivunsa.

      Itsekin olen löytänyt luomutuotteet vasta isännän myötä. Moni on sanonut, että ostaisi luomua, mutta kaupassa se on liian kallista. Siinä systeemissä häviävät sekä tuottaja että kuluttaja; kauppa sen sijaan on ainoa hyötyjä. Näin suoramyynnillä tuottaja saa enemmän vastinetta työlleen ja toisaalta hinta ei ole kuluttajalle niin korkea.

      Poista
  2. hana pörriäinen tämä Rusinan poika ♥

    Oih,siitä olen niin iloinen että olette niin lähellä ja matka kulkee talomme ohi.Lanttua vois tuoda sitten kun nostatte.pari kiloa että saisi jouluksi laatikkoa ja lanttukukkoa muuten vaan.

    Muuten kanoille voi antaa myös raakaa jauhelihaa ja se kyllä laittaa kanat munimaan nopsaan.
    Teille toki luomu jauhelihaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanttutilaus vastaanotettu. Kiitos.

      Ja kiitos jauhelihavinkistä :0)

      Poista