keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Tolppia maahan Naapurinvaaralla

Jaakko Kullan pää valahti rapsutusten myötä niin alas, ettei turpa mahtunut kuvaan.
Isäntä tuumasi tänään, että oikeastaan hän odottaa talvea. Sitten helpottaa. Niinhän se on, että kevät, kesä ja syksy ovat maanviljelijän tiiviintä työaikaa. Kesälomareissulle lähdetään marraskuussa. Luvassa on myös yksi opintomatka Tanskaan. Joulukuu menee pipareita paistellessa, tammikuu pimeydessä, helmikuu on synttärikuukausi ja... Siinähän se talvi hujahtaa. Ehkä rivien välistä voi lukea, etten todellakaan tykkää talvesta. Mutta ehkäpä pihlajanmarjoihin on uskominen; kuulemma on olemassa sellainen sanonta, ettei pihlaja kanna kahta taakkaa. Jos marjoja on paljon, tulee vähäluminen talvi.

Maapora.
Isäntä vei minut tänään hommiin Naapurinvaaralle. Toisin sanoen minun piti ajaa mönkijällä ja vetää kärriä, missä on maapora tykötarpeineen. Ylämäen takia toisen piti olla ajamassa ja jarruttamassa, ettei koko höskä liu´u alamäkeen.

Uutta 30 hehtaarin laidunaluetta tehdään parhaillaan alueelle, joka sijaitsee rinteessä Naapurinvaaran lomakylän vastapäätä tien toisella puolella. Viime kesänä aluetta raivattiin, jotta vanhat piikkilanka-aidat saatiin purettua pois.

Tällä hetkellä laitumen rajoille lyödään tolppia, minkä jälkeen vedetään verkko. Verkkoa menee noin kolme kilometriä ja tolppia 750. Erittäin suuri osa tolpista pitää lyödä maahan hartiavoimin. Tänään maasto oli sen verran suosiollista, että peräkärrin vetäminen ja poran käyttäminen onnistui.

Ensi kesänä kyytöt menevät laiduntamaan tälle alueelle. Lampaat hoitavat samaa aluetta kuin tänäkin vuonna. Tällä hetkellä lampaat laiduntavat Naapurinvaaralla koulun "yläpuolella". Säät ovat hyvät ja syömistä riittää, joten laidunkausi jatkuu vielä tovin.

Alueella kulkee retkeilyreittejä. Osa reiteistä kulkee laidunalueen sisällä.
Aluetta on laidunnettu ennenkin, mistä kertovat kyltit kuvineen.

4 kommenttia:

  1. Huh mikä määrä aidattavaa! En enää taidakaan valittaa tuosta 12 hehtaarista mitä ollaan työllä ja tuskalla aidattu :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on todellakin mahtava määrä aidattavaa aluetta.Huh,ihan hirvittää mikä urakka.
    Voimia tarvitsette paljon.

    JaakkoKullasta on tullut kesy löhverö sonni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä hommaa. Mutta isäntä ei ole valittanut kertaakaan. Suorastaan nauttii vaaralla myysäämisestä etenkin aurinkoisella säällä.

      Poista