Nelli ilmastointiputkessa, Kippari leikkikylässä

Pesulla.

 Muistaakseni sanoin noin viikko sitten, että ihmettelen kovasti, jos tämä pienin kisulimme alias Nelli elää edes pari vuotiaaksi. Eilen se oli karannut omille teilleen valvotun ulkoilun päätteeksi (tämä kissa ei todellakaan pärjää ulkona - viimeistään nyt se on todistettu).

Tänä aamuna navetan jälkeen lähdin huhuilemaan sitä pihalta. Kävin saunan ja varastot läpi. Viimeksikin se vastasi nimenhuutoonsa ja silloin se oli talon katolla. Kiersin talon ympäri ja tulin verannalle. Huomasin, että ovi maakellariin oli auki. Huusin Nelliä ja vaimea naukaisu sieltä kuuluikin. En vain millään paikantanut, että mistä ääni kuului. Hain isännän kaveriksi ja hän tajusi oitis kissan olevan maan alla ilmastointiputkessa. Harmi vaan, että se on yksisuuntainen reitti, josta ei pääse omin avuin pois. Ei mahdu edes pyörähtämään. Putken toinen pää nousee kellarikummun päälle. Ja yleensä putkessa on kuulemma vettä, mutta onneksi ei ollut tällä kertaa.

Liukumäki maan alle.

Isäntä yritti houkutella ressukkaa tulemaan pois. Hain sitten sisältä otsalampun ja heiluttelin sitä putken pään kohdalla. Pikkuhiljaa kisunen älysi peruuttaa pois parin metrin matkan ja lopulta häntä ilmestyi näkyviin. Siitä se sitten vedettiin ulos tunnelistaan.

Kovin oli Nelli hiekkainen ja likainen, joten pesu oli paikallaan jo ihan lämpimikseenkin. Ruoka maistui pesun jälkeen ja nyt se uinailee lempiviltillään sohvalla. Kaikki hyvin - taas kerran. 

Kotona, turvassa.

Mutta se tämän aamun suurin ihme koettiin navetalla. Siellähän puuhastelee kanssamme renki-Pesonen. Toistaiseksi teot ovat olleet myönteisiä ja mukavia, joten tämän hengen on annettu touhuta navetalla ihan rauhassa. Saksan matkalla kerroimme rengistämme ja siellä eräs nainen kysyi, että eikö teitä pelota tuommoinen. Ei tietenkään! Kaikki apu otetaan kiitollisena vastaan - liikoja analysoimatta.

Tosin tällä kertaa ei ollut kyse avusta, vaan kyseessä lienee paremminkin vinkki. Toinen kyyttösonneistamme, Kalevala, on asustanut omassa yksiökarsinassaan jo muutaman viikon. Karsina on aidattu, joten sieltä ei pääse hyppimään pois. Myös kulkuaukko, mistä Kalevala karkasi pari kertaa, on pultattu laudoin umpeen. Karsina on myös hieman erillään muista, joten pinnojenkaan välistä ei pääse nuuhkimaan puolin eikä toisin.

Itse pihaton puolella touhuaa Jaakko Kultamme ja sitten siellä pari neli-viisikuista sonnipoikaa, Kippari ja Kalle. Noh, tämä aamuna toinen näistä pikkusonneista, Kippari, oli Kalevalan seurana sen karsinassa. Kooltaan ne ovat jo samaa luokkaa, vaikka ikäeroa on muutama kuukausi. Emme kerta kaikkiaan voi käsittää, miten Kippari on sinne mennyt, mutta siellä se nyt joka tapauksessa oli. Ehdimme jo navetalle mennessä luulla, että nyt on joku kyytöistä poikimassa, kun semmoinen huutaminen kuului ulos asti. Mutta Kippari äitihän se siellä jo hätäili, kun poika oli lähtenyt ilmeisesti luvatta leikkikylään. 

Mutta, ilmeisesti tässä nyt yritetään vihjata, että olisi aika laittaa sonnit erilleen muusta porukasta ennen kuin ne ryhtyvät astumaan ikätovereitaan.

Ai niin, kyllähän renki-Pesonen oli taas auttanutkin, meinasi ihan unohtua. Karja päätti karata navetalta vielä sunnuntai-iltanakin (tällä kertaa Tähdet, tähdet -ohjelmaa katsomaan) ja siinä porukkaa sisään ajaessamme yksi hiehoista sai rautalangan jalkansa ympärille niin, ettei isäntä saanut sitä kiskottua pois. Arveli poistavansa langan seuraavana aamuna. No, eihän sitä tietenkään tarvinnut enää silloin poistaa, koska se oli poistettu yön aikana.

Sen verran vilikunaa kevään innoittamaa porukkaa karja tuntuu nyt olevan, että navetan taakse laitetaan paimenpojat/verkkoaita pika puolin. Muutakin tekemistä riittää ja nyt on isäntä puolestaan flunssassa, mutta jospa saisimme tehtyä paremman aidan tämän viikon aikana, niin sankarit pääsisivät taas ulkoilemaan.