Renki Pesonenko se siellä soittelee?

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Pääsin eilen illalla käymään navetassa viikon tauon jälkeen. Poikani olivat kipeinä, joten aika meni heitä hoivatessa. Navettajengiä ehti tulla jo ikävä. 

Kalevala-sonnipoika oli vastassa ensimmäisenä, kun menin eteisestä navetan puolelle. Se oli pistänyt vesisaavinsa päreiksi. Kävin noukkimassa muovinpalaset karsinasta. Sonni kaipasi leikki- ja puskukaveria, joten aikamme me siinä nujusimme.

 Isäntä ajoi sillä aikaa rehua pöydälle ja pikkuhiljaa elukat asettuivat aterioimaan. Nokkimisjärjestys on yleensä se, että isot rouvat - joita on kuusi - asettuvat ensimmäiselle paalille. Kyytöt menevät niiden jälkeen ja hiehot toiseen laitaan. 

Lapinlehmä Ella, tuo rauhallisuuden perikuva, ei perusta kilpailemisesta, vaan liikuskelee yksin pihaton puolella ja syö sitten, kun on enemmän tilaa. Nytkin se kävi moikkaamassa ja hieromassa pääkakkulaansa minua vasten. Harjasin sen yhtenä päivänä ja lieneekö taas ollut hemmotteluhoitoa vailla.

Karoliina, tuo pieni tuppuraisemme, laittoi nokkimisjärjestyksen tällä kertaa uusiksi ja asettui rohkeasti kärkeen, kuten kuvassa näkyy. Kukaan ei käynyt sitä siitä puskemassa pois. Siinä se veteli heinätupsuja suuhunsa muiden tavoin. Ruokintapöydän äärellähän käydään koko ajan pientä vääntöä parhaimmista paikoista. Jos näyttää siltä, että vierustoverilla on paremmat apilat edessään, niin siihen vääntäydytään vaikka väkisin.

Myös lampaat odottivat murkinaa laareihinsa. Pässien osastolla on yksi iso ruskea sankari, joka nousee aina ensitöikseen jonkun nähdessään seistä torottamaan aitaa vasten. Kun sitä halaa ja rapsuttaa kaulan alta, sen kasvoille leviää ihana hymy ja sen silmät nauravat.

Näiden pienten arjen ihmeiden lisäksi isäntä sai taas soiton mystiseltä mieheltä. Naurahdin, että taitaa renki Pesosemme siellä soitella. Yhtenä päivänä havahduin siihen, kun navetalla tuoksui tupakka. Kumpikaan meistä ei polta. Tuoksu tuli uudemman kerran toisena päivänä. Näen niin sieluni silmin Pesosen kulkevan navetalla piippu suussa Milli-kissa olkapäällään. 

Mutta siis pari kolme vuotta isäntä oli saanut puhelun, jossa tämä mies oli kertonut isännän ihmissuhteista. Kuukautta myöhemmin hän soitti uudestaan ja sanoi lähettäneensä apua. Voimat alkavat palautua pikkuhiljaa, hän oli todennut. Siitä alkoikin prosessi, jota on kestänyt näihin päiviin asti.

Eilen tuli puhelu, joka alkoi kysymyksellä "viljeletkö sinä ruista?". Isäntä jutteli aikansa ja kuuntelin vieressä, että taitaa joku kysellä, että olisiko meillä myydä viljaa. Mies oli todennut, että kannattaa ryhtyä viljelemään viljaa. Jos ennustukset pitävät paikkansa, ruuasta on vielä pulaa. Jotenkin näin hän oli sanonut. Keskustelu kääntyi maailmantalouteen, kunnes isäntä tuumasi, että "minä varmasti vielä kuulen sinusta". Sitten puhelu päättyi. Kuka tämä mies on? Sitä ei tarina kerro. Koskaan hän ei ole itseään esitellyt. Mutta hyvä, kun pitää isännästä huolta. Kiitos siitä.