sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pystytukkainen nuorisojengi saapui

Tässä viisi kyyttötyttöä omassa karsinassaan. Yksi oli vielä karkuteillä muiden luona.
Tämä viikko on mennyt niin vauvabuumin huumassa, että nämä uudet kyyttövasikat ovat jääneet vähemmälle huomiolle - ainakin täällä blogissa.

Viikko sitten maanantaina kävi isäntä hakemassa Juvalta kuusi puolivuotiasta kyyttötyttöä. Huomasin pari kolme viikkoa sitten sattumalta myynti-ilmoituksen Maaseudun tulevaisuudessa, ja soiton jälkeen varmistui, että nämä olivat luomueläimiä. Siispä kaupanteko saattoi edetä.

Tytöt kotiutuivat yömyöhään ja yksi niistä pääsi pujahtamaan pinnojen välistä ulos. Se viettikin yön ja aamun muun lauman kanssa. Oikeaa shokkihoitoa toiselle. Nämäkin kyytöt ovat arkoja kuin mitkä. Ne oli erotettu äideistään edellisenä päivänä. Nyt koko kuusikko on omassa karsinassaan, ettei Jaakko-sonni pääse tekemään liian läheistä tuttavuutta.

Viikon aikana tämä pystytukkainen nuoriso on hieman rauhoittunut. Yksi kuudesta on jälleen reippaampi kuin muut. Se on aina etualalla, kun muut yrittävät piiloutua toistensa taakse. Kylkimyyryä mennään nurkasta toiseen.

Muu seurakunta kävi tutustumassa uusiin sankareihin.

Mutta kuten vanhemmat kyytöt, nämäkin ovat hyvin tarkkaavaisia. Kurkkivat pienistä ja suuremmista raoista puuhiamme. Valvonta pelaa viimeisen päälle. 

Parin päivän aikana on järjestelty navetan parsia uuteen uskoon. Uusia asukkaita on taas tulossa... Parsien erottajia on poistettu eli niitä olisi myytävänä, jos joku tarvitsee. Parsien erottajat, nuo poikkiputket, on kuulemma sitä varten, etteivät lypsylehmät astu toistensa tissien päälle. Mutta nyt, kun lypsylehmiä ei enää ole, niin ne voi ottaa poiskin. Ja voi miten mansikit innostuivat tästä järjestelystä! Ne olivat maanneet toissailtana kylki kyljessä!


Muttereita pois tällaisella vehkeellä.
Ei tarvitse lähteä minnekään kuntosalille,
 kun näitä vääntää irti.


Yksi eläin = yksi eläinyksikkö? Ei suinkaan.

Niin, uusia eläimiä tulee, mutta niin niitä lähteekin. Ei lukumäärällisesti samassa suhteessa, sillä eläimillä on kertoimia. Puhutaan eläinyksiköistä. Kotieläintilalla tulee olla vähintään 25 eläinyksikköä. Ja tämä yksikkömäärä vaikuttaa muun muassa saataviin tukiin ja varmasti hyvin moneen muuhunkin asiaan.

Eli, emolehmistä ja lypsylehmistä saa yhden eläinyksikön, vähintään 2-vuotiaista sonneista ja hiehoista myös yhden eläinyksikön. Puolestaan 6 kk-2-v sonneista ja hiehoista saa 0,6 eläinyksikköä. Alle puolivuotiaat vasikat ovat käytännössä pelkkää ilmaa - niistä ei kerry eläinyksiköitä.

Tällä hetkellä eläinyksikkömäärämme taitaa olla lähempänä kolmeakymmentä eli sieltä on vara laittaa pois pari kolme. Liian lähelle kahtakymmentäviittä ei kannata mennä, jotta määrä ei vahingossa (eläimen kuolema?) putoa alle rajan. Tilalle voi olla vaikea saada uutta eläintä lyhyellä varoitusajalla.

Pari viikkoa sitten meiltä lähti 2-vuotias hieho teuraaksi. Teuraaksi menevät ovat holsteineja. Hieho meni lähilihaksi. Ennakkovarausten perusteella lihat oli myyty loppuun hetkessä.

2-vuotias hieho menossa myyntiin.

2 kommenttia:

  1. Onnea uusista luomueläimistä ja myös syntyneistä vasikoista.
    Se vain kannattaa tarkistaa onko Jaakko sopiva sulhanen tytöille eli ei sukua toisilleen.Minä kun en tiedä näiden neitojen sukua, omieni kyllä :D
    Kyllä ne tytöt rauhoittuu aikanaan. Meilläkin aika huuto ja meteli.17 tyttöä veroitettu emoista, oi sitä ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Tarkistetaan sukupuut.
      Eilen taas saatiin metsästää kolmea pikkutyttökyyttöä karkuteiltä. Pääsivät säikähdyksissään pujahtamaan pinnojen välistä. Mutta hiljaa hyvä tulee. Kiva taas sitten myöhemmin huomata, miten tottuvat meihin. Meistä tulee varmasti ihan kavereita näidenkin kanssa.
      Ja näistä isommista kyyttötytöistä osa on vieläkin arkoja, eivätkä tule mielellään luoksemme, mutta eivät kyllä säikykään. Jasmin nyt on ollut alusta asti sylimössykkä. Ja kaimani Johanna antaa minulle aina ihanaa reisi- ja takapuolihierontaa :D rapsuttaa päätään minua vasten :D

      Poista