torstai 1. elokuuta 2013

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella

Pari päivää sitten kehuin, kuinka kyytöt ovat reipastuneet. No, nyt on järki hävinnyt niiden päästä. Tai sitten sitä on ihan liikaakin.

Eilen neljä kyyttöä oli karkuteillä. Ilmeisesti olivat päässeet pois avoimeksi jätetyn veräjän kautta (opastuskylttejä tulossa pikapuolin). Isäntä yritti jallittaa kolmatta tuntia niitä takaisin laitumelle, mutta olivat aina kääntyneet portilta pois. Miehen piti lähteä muihin töihin, joten kyytöt jäivät aitojen ulkopuolelle. Parin tunnin päästä isännän tuttava soitti, että karkulaiset ovat nyt laitumella. Olivat odottaneet portilla ja hän oli päästänyt ne sisälle. Jotta näin.

Isäntä kävi vielä illemmalla katsomassa, että kaikki on hyvin. Kas, aamupäivän karkulaiset lymysivät puskissa, mutta yhdeksää ei näkynyt missään. Äsken tuli sitten soitto, että ne ovat Pekkilässä asti! Ilmeisesti linnuntietä matkaa on vain noin pari kilometriä. No, isäntä lähti äsken koiran kanssa paimentamaan ne takaisin kotilaitumelleen. Toivottavasti kyytöt eivät juoksuta toista hengiltä. Keuhkotauti alkoi kolmisen viikkoa sitten, eikä ole vieläkään lähtenyt. Yskää ja pientä kuumeilua on yhä. Lieneekö mykoplasmaa?

Mutta näyttää nyt vahvasti siltä, että paimenpoikaa on viritettävä alueelle viikonlopun aikana.

4 kommenttia:

  1. Kyllä ne likat ja Jaakko sitten alkaa pysyä aidoissa kun virta antaa kunnon napsut turvalle.
    Viime kesänä kyllä olivat aidassa kiltisti ja nytkin monikymmenpäinen lauma meillä on pysynyt aidoissa hyvin."Koputtaa puuta "

    Eikö olisi isännän aika jo käydä lääkärissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On käynyt lääkärissä ja verikokeissa useamman kerran. Odotellaan tuloksia. Söi jo antibioottikuurinkin, mutta siitä ei ollut mitään apua.

      Poista
  2. Sääli ettette ole lähempänä, muuten tultaisiin mielellämme poikien kanssa harrastamaan karanneiden elikoiden paimennusharjoituksia. Ovat ihan mahtavia palautuksia siitä mitä oikeasti osataan, ja oikeita töitä koiralle. Mutta tosiaan, Pirkanmaalta on sinne turhan pitkä matka. :( Kyselkää paikallisilta paimenkoiraihmisiltä apua, jos alkavat alvariinsa karata. Osaava koira hoitaa homman hetkessä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos auttamisajatuksesta! :)
      Juu, isäntä juoksi kyyttöjen perässä eilen arviolta 20 kilometrin verran. Oli siinä koirallekin hommaa. Kuuden tunnin paimennuksen jälkeen lauma oli taas kasassa.

      Poista