torstai 22. lokakuuta 2015

Makuja ja maailmannäyttelyä

Rypäleet oli jo pitkälti poimittu kaikilta tiloilta lokakuun alkuun mennessä.
Olimme pari viikkoa sitten opintomatkalla Pohjois-Italiassa Garda-järven ympäristössä. Päällimmäisenä mieleen - ja vyötärölle - jäivät juustot, viinit, jäätelöt ja pitsat. Ja ne kaikki muut italialaisen keittiön herkut! Pastat, kinkut ja leivonnaiset. Risotosta en edelleenkään pidä, vaikka se kuinka hienosti punaviinissä haudutettaisiin. Myöskään polenta ei mennyt suosiolla kurkusta alas.

Italiassa osataan nautiskella, kerta kaikkiaan. Parin tunnin pituista lounastaukoa oli hauska seurata sivusta. Viini- ja maatilamatkailutilan työntekijät viihtyivät suuren pöydän ääressä nauttien ruuasta, päivän lehdistä ja toistensa seurasta - sekä siitä viinistä. Viinikulttuurilla on niin pitkät perinteet Italiassa, ettei ole mikään ihme nauttia viiniä päivittäin. Jopa keskellä työpäivää. Erityisesti silmääni osui ravintolassa asioinut lapsiperhe, jonka vanhemmat tilasivat pullollisen valkoviiniä ruuan kylkeen. Suomessa tällaista olisi katsottu niin paheksuvasti ja lähetetty vähintään kolme tekstiviestiä paikallislehden mielipidepalstalle.

Viinimaistiaisilla.
Vierailimme useilla viinitiloilla ja pääsimme tutustumaan viinin valmistamiseen. Voi kun isäntä oli elementissään! Hänella on haaveena valmistaa viiniä ja vielä hullumpana haaveena omistaa joskus viinitila jossakin päin maailmaa. Ehkä 15 vuoden päästä meillä on pieni tila Etelä-Ranskassa...

Moni ei arvaakaan, miten paljon hyvän viinin tekeminen vaatii työtä ja taitoa! Älkää hyvät ihmiset menkö Italiaan narisemaan kymmenen euron hintaisesta tilaviinipullosta. Jotkut turistit ovat aina silloin tällöin kaipailleet tilavierailujen yhteydessä viiden euron pulloja. Huh huh. Viiniviljelmien hoitaminen, rypäleiden kerääminen, niiden kuivattaminen, viinin puristaminen, viinin kypsyttäminen tynnyrissä ja lopulta sen pullottaminen vaativat aikaa, työtä, hermoja ja rahaa. Viini on ihan älyttömän hieno juoma! Ja parhaimmillaan aivan mahtava käsityön näyte! Ja kun kuulee tilan tarinoita yli sadan vuoden takaa ja näkee, millä intohimolla viiniä nykyisin valmistetaan, pullollisesta hyvää punaviiniä maksaa oikein mielellään sen kymmenen euroa.

Yksi kuormallinen rypäleitä menossa kuivumaan.
Viinisammioita.
Kuohuviinit tekeytymässä.

Posket punaisena viinikellarissa.
Italiassa ehkä mielenkiintoisinta oli nähdä tilojen toimivan tavattoman monipuolisesti. On maatilamatkailua, oma ravintola, kaikki raaka-aineet pyritään tuottamaan itse, on oma tilaviini ja muutenkin ollaan hyvällä tavalla ylpeitä siitä, mitä edelliset sukupolvet ovat tehneet ja mihin nyt ollaan menossa. Italialaiset tulevat mielellään viikonlopuksi lomailemaan tiloille ja he voivat halutessaan osallistua tilan töihin. Rypäleiden sadonkorjuun aikaan tiloilla käy jopa koululaisia poimimassa rypäleitä ja tutustumassa tilan toimintaan. Viinikulttuuriin kasvetaan kiinni hyvin varhaisessa vaiheessa.

Historiallinen tila, jota on asutettu ja hoidettu useassa sukupolvessa.
Tämä kyltti kertoo maatilamatkailusta.
Pääsimme vierailemaan myös Gardalatte-juustolassa. Italiaiset juustot ovat mahtavan täyteläisiä. Vaikka Oltermannista niin tykkäänkin, en voisi enää kuvitella lohkovani sitä illanistujaispöytään. Hyvä punaviini ja hyvä juusto ovat mainio yhdistelmä ja ne tukevat hauskasti toisiaan makujen osalta.

Gardalatten edustaja naurahti meidän suomalaisten kysymykselle kevytjuustoista. Italiassa ei todellakaan tykätä mistään kevytjuustoista. Mitä ne edes ovat? Erityisen ylpeitä paikalliset ovat Grana Padano -juustostaan, jota on valmistettu Pojoen laaksossa 1100-luvulta alkaen. Munkit ryhtyivät aikoinaan miettimään, miten saisivat säilytettyä maitoa ja siitä juustonvalmistus lähti hiljalleen kehittymään.

Juustomassat säkeissään.
Säkeistä juustomassa laitetaan muottiin.
Muoteista pois otettuja Grana Padanoja hyllyssä.
Käytävällä kulkeva laite kääntää juustoja, jotta ne kypsyvät tasaisesti.
Provolone-juustoja.
Ja kun maistiaisten makuun päästiin, niin eräänä päivänä vuorossa oli oliiviöljy. Viljelijät odottelivat sadon kypsymistä ja oliivit oli tarkoitus poimia lokakuun loppupuolella. Itse en ole tähän ikään mennessä oppinut käyttämään oliiviöljyä, mutta kyllähän sitäkin tuli ostettua tuliaiseksi, joten pitää nyt ainakin maistella, minkä säväyksen oliiviöljy antaa esimerkiksi pitsapohjaan. Ja jos ei muuta, niin lusikallinen hyvää oliiviöljyä päivittäin nautittuna on terveydelle hyväksi. Näin meille vakuutettiin.

Oliivisato kypsymässä.
Oliiviöljymaistiaiset.
Muutaman päivän Italia-turneen aikana kävimme myös Milanossa Expo-maailmannäyttelyssä. Emme olleet tutustuneet matkaohjelmaan mitenkään antautumuksella, koska maanviljelijän kohdalla matkalle lähteminen varmistuu vasta sitten, kun lentokone nousee kotimaasta ilmaan. Sitä ennen ei oikein uskalla hekumoida matkalla.

Expoon lähdimme kuin mihin tahansa messuille. Tosin oppaamme oli etukäteen kertonut ihmispaljoudesta, mutta kyllähän se yllätti. Kokemuksena Expo oli suorastaan tajunnanräjäyttävä. Suomessa pidettävät messut ja joulumyyjäiset tuntuvat tästä eteenpäin hyvin pieniltä ja suorastaan miellyttäviltä.

Expo avattiin toukokuussa ja se päättyy lokakuun lopussa. Paikalla on käynyt useita miljoonia ihmisiä. Tuolloin keskiviikkona meidän lisäksemme paikalla oli kymmeniä ja kymmeniä tuhansia muita. Koululaisia ja päiväkotiryhmiä oli aivan älyttömästi. Nämä ryhmät pääsivät joillekin messuosastoille takaoven kautta, mikä hidasti muiden ihmisten jonottamista.

Expossa oli edustettuna noin 140 maata. Suomi ei ollut mukana näyttelyssä. Suurimmat paviljongit olivat jättimäisiä rakennuksia, varta vasten messuille rakennettu. Ehkä hämmästyttävintä oli ihmisten kyky ja halu jonottaa johonkin paviljonkiin jopa kaksi tuntia. Eikä heillä ollut tarkkaa tietoa siitä, mihin he oikeastaan jonottivat. Me tyydyimme käymään muutamalla osastolla, mihin ei tarvinnut jonottaa - ja näin oli toiminut moni muukin suomalainen. Mehän hermostumme kotimaassamme jo siitä, jos kaupan jonossa on enemmän kuin viisi ihmistä...

 Messujen teemasta "Planeetalle ravintoa, elämälle energiaa" ei jäänyt mitään käteen, mutta tulipahan käytyä ensimmäistä - ja ehkä viimeistä kertaa - maailmannäyttelyssä.

Hei me jonotetaan.
Messuosasto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti