sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kolmas lihaerä lähti maailmalle

Viskaalin Muhoksen toimipisteessä on pieni myymälä.
 Toukokuu on mennyt hurjaa vauhtia. Tällä viikolla haimme lajissaan kolmannen teurastuserän lihat Viskaalista Muhokselta. Matkaa sinne on meiltä 200 kilometriä. Siinä autossa me taas törötimme kahdestaan aivan kuin Suomen huutokauppakeisari -ohjelmassakin tehdään. Joka kerta tuo ohjelman pariskunta tulee mieleen, kun istahdan isännän viereen etupenkille ja tuskailen kaulaani hankaavan turvavyön kanssa.

Teuraaksi meni tällä kertaa neljä eläintä. Nyt meillä on karjassamme kyyttöjä ja lapinlehmiä sekä kaksi kyytön ja ylämaankarjan risteytystä. Kesäkuussa teuraaksi menee kuusi kyyttöä eli myytävänä on tuoretta kyytönlihaa. Kaikki edellisten erien lihat on myyty luita, kieliä ja sisäelimiä myöten. Ja tilauksia on sisässä jo kesäkuunkin osalta.

Täältä tulevat teidän lihanne.
Isäntä lajittelemassa laatikoita auton kyytiin.
 Vähitellen olen harjaantunut arvioimaan tulevaa lihamäärää. Nyt arvioin jauhelihaa tulevan 240 kiloa ja sitähän tuli 233 kiloa. Eläinten koot vaihtelevat, joten saatavan lihan määrä vaihtelee. Jauhelihapotista jäi lopulta itselle vain muutama kilo. Eli aika tarkasti olimme osanneet myydä jauhelihan etukäteen. Olen tehnyt excelillä taulukon, johon merkkaan arviot ja ennakkovaraukset. Sitä seuraamalla pysyy joten kuten kärryillä myynnin suhteen. Ja että pitääkö markkinointia tehostaa vai meneekö homma omalla painollaan puskaradioon ja facebookkiin luottaen.

Haemme lihat Viskaalista, missä ne on pakattu. Yleensä jauheliha tulee meille 3 kilon pötköissä, mutta nyt "pötkötyskone" oli mennyt rikki ja jauheliha oli pakattu 500 gramman ja 3 kilon muovirasioihin. Kolmen kilon jauhelihat pakkasimme puolen kilon vakuumeihin. Se osa jauhelihasta, joka oli ollut vasten muovilaatikon pohjaa, oli jo ehtinyt muuttaa väriään. Ehdin jo säikähtää asiakkaiden mahdollisia reaktioita, mutta lähes kaikki tiesivät sen olevan normaalia värimuunnosta. Tosin jatkossa jauheliha tulee toivottavasti ilmatiiviissä pötköissä, jolloin sen värityskin on tasainen ennen vakumointia.

 Lihan suoramyyntiin liittyy paljon toimenpiteitä ennen ja jälkeen varsinaisen lihan myynnin. Markkinoinnin ja tilausten vastaanottamisen lisäksi teemme muun muassa etiketit, hoidamme asiakasrekisteriä, teemme laskut ja seuraamme kirjanpitoa, Olemme antaneet lihojen mukana laskun eli asiakas voi maksaa summan sitten verkkopankin kautta. Tähän asti homma on toiminut lähes moitteettomasti.

Etikettien tekoa.
Lapinlehmän ulkopaisti.
Löysin muuten muutama päivä sitten pakastimesta ison rintafileen. Sulatin lihan vesihauteessa ja suikaloin sen sitten kastiketta varten. Paistoin lihoja voissa pannulla ja tuikkasin sekaan luomusipulia. Samalla olin laittanut porkkanapalaset kiehumaan kattilaan. Isäntä saapui sitten katsomaan kokkailujani ja tuumasi, että oli ajatellut tekevänsä rinnasta uuniruuan. Resepti muuttui siis lennosta ja laitoimme lihat sipuleineen ja porkkanoineen ja liemineen pataan ja mausteeksi taisi mennä vuorisuolaa ja pippuria. Ruoka sai muhia 165 asteessa kolmisen tuntia. Ja tuli vahingossa parasta kokoliharuokaa, mitä olen koskaan tehnyt! Niin oli murakkaa ja maukasta lihaa, että tuota rintaa pitää pyytää lihajalostamolta jatkossakin.

Toiveita voi tosiaan esittää. Poskea on tarkoitus saada talteen kesäkuun erästä. Pitää myös kysyä saisimmeko veret talteen, sillä sillekin taitaa olla kysyntää.

2 kommenttia:

  1. Hyvin liha käy kauppansa ja onhan se tosi ettei suoramyyntilihaa voita mikään. Ei ehdi kaupanhyllyllä muuttaa makuaan.

    Onko tuo lappalaisen liha sitten Ellaa?

    Miten mansikat on talvehtineet. Kohta kaikki on syöty vaikka on säästelty. Niin hyviä että eläisin kyllä mansikoilla kokonaan :D

    Meillä on sitten kyllä tyttövuosi 19 tyttöä ja vain 13 poikaa.Vielä olisi seitsemän pokimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ella joutui lähtemään. Siitä ei ollut emolehmäksi. Oli kyllä ihan ihmeellinen tapaus. Lähdön päivänä asteli suoraan auton kyytiin ja vei kolme muuta mukanaan. Olimme jo varautuneet kolmissa hengin oikeaan jahtaus-/ajourakkaan, kun yksi lähtijöistä oli jo edellisellä kerralla karannut aitojen yli. Lähtö meni lopulta helposti.

      Nyt meillä on muutama lappalaissonnipoika, jotka menevät kesäksi Kolille.

      Mansikat ovat talvehtineet tosi hyvin! Tilauksia tulee jo nyt, joten toivottavasti saadaan hyvä sato. Meillä on vielä kannallisia mansikoita pakastimessa; niistä voisi tehdä mehua. Muuten on kaikki syöty. Jaksaa muutaman viikon odottaa herkkujen kypsymistä!

      Ooh, teillehän on tullut typyjä! Meille on syntynyt tänä vuonna kymmenen vasikkaa: viisi tyttöä ja viisi poikaa. Vielä on kymmenen kyyttöä poikimatta. Kyllähän tuolla laitumella jo katsellaan paikkoja siihen malliin, että seuraava vasikka syntynee tulevalla viikolla. Ihan hassuja, kun katsovat poikimispaikan doulan kanssa jo etukäteen.

      Poista