lauantai 4. huhtikuuta 2015

Miten meillä tuotetaan lihaa?

Ruokailemassa ulkona kevätauringossa.
Kun nyt aloitamme lihan suoramyynnin, lienee paikallaan kertoa toimintaperiaatteistamme. Minkälaisissa oloissa naudat meillä elävät ja miten niitä hoidetaan. Miten rotu, elinolosuhteet ja ravinto vaikuttavat ylipäätään lihan koostumukseen ja makuun.

Nautakarjassamme on 51 kyyttöä. Lisäksi on yksi lapinlehmä, ylämaankarjaa kaksi yksilöä ja holsteineja on seitsemän. Ylämaankarjan ja herefordin/kyytön risteytyksiä on neljä. Syksyllä 2015 meillä on kyyttöjä ja lapinlehmiä. Jatkossakin tahdomme ylläpitää näitä alkuperäisrotuja.

Alkuperäisrodut ovat ominaisuuksiltaan mainioita maisemanhoitajia. Ne ovat suht pienikokoisia ja kevytrakenteisia, leveäsorkkaisia, ketteriä ja kaikkiruokaisia. Maisemanhoito on yksi tuotantosuunnistamme lihantuotannon rinnalla. Muita tulonlähteitä ovat mansikka ja juurekset. Maatiaiskananmunien tuotantoa kasvatetaan koko ajan; toiveena on, että talvella 2016 meillä on vähintään 50 munivaa kanaa.

Viiden päivän ikäinen Mikko Mallikas.
Eläimet saavat elää mahdollisimman luonnollisesti omassa rytmissään. Ne syövät, ulkoilevat, nukkuvat ja seurustelevat silloin kun haluavat. Poikimispaikkansa ne saavat valita itse. Tyttövasikat ovat emojensa huomassa pitempään, sonnivasikatkin lähes puolivuosikkaiksi asti. Sen jälkeen hoitovastuun ottaa isä Jaakko Kulta. Nytkin Jaakolla on kuusi sonnivasikkaa huomassaan. Sonneja ei voi pitää vapaasti karjassa, koska ne voivat astua ketä sattuu. Ja sukurutsausta pitää välttää, jotta kanta pysyy mahdollisimman puhtaana ja elinvoimaisena. 

Tilallamme eläimet saavat kasvaa rauhassa. Tehotuotannossa sonnille voi hyvinkin saada kahden kilon päiväkasvun, mutta meillä kasvu on muutaman sata grammaa päivässä. Silloin, kun eläintä syötetään voimallisesti, lihakseen jää helposti kuona-aineita. Tavanomaisessa tuotannossa valveutuneet viljelijät voivat laittaa teuraaksi menevän eläimen parin viikon heinäruokinnalle ennen teurastusta, jotta kuona-aineita poistuisi lihaksistosta.

 Meillä eläimet syövät ainoastaan niittyheinää, mistä ne saavat monipuolisesti kaiken tarvitsemansa. Kyse ei ole pelkästä vihreästä heinästä, vaan siellä on joukossa muun muassa eri apiloita, virnoja, pajua ja yrttejä. Naudoille ei anneta lainkaan viljaa ja uuhetkin saavat sitä vain jonkin aikaa karitsoimisen jälkeen. Nauta on märehtijä eli sen elimistö on luontaisesti jalostunut käyttämään heinää ravinnokseen. Viljan voi ihan hyvin säästää meille ihmisille.

Lihan makuun ja rakenteeseen vaikuttaa myös se, pääseekö eläin liikkumaan monipuolisesti. Liikunta lisää aineenvaihduntaa ja vahvistaa lihasta luonnollisesti. Jos eläimelle syötetään paljon proteiinia kuten viljaa tai tiivisteitä (rypsiä, soijaa), tulee lihaksesta massiivinen mutta siinä ei ole sisältöä.

Otos elokuvasta Paalinpyörittäjän kylä.
Kun mammat ovat ruokailemassa ruokintapöydän äärellä, vasikat touhuavat omiaan. 
Luomusäädökset määrittelevät kasvatusolosuhteet. Eläimellä pitää olla mahdollisuus liikkua vapaasti eli niitä ei saa pitää parressa kiinni. Pihaton ollessa kyseessä ulkoilumahdollisuutta talvella ei tarvitse välttämättä tarjota, mutta meillä ulkoilumahdollisuus on ympäri vuoden.

Pihatossa pitää myös olla mahdollisimman paljon luonnonvaloa eli runsaasti ikkunapinta-alaa. Eläimillä pitää olla mahdollisuus yhtäaikaiseen ruokailuun eli jokaiselle on syömäpaikka. Juomapisteitä pitää olla useita. Kaikkien on myös mahduttava olemaan makuullaan yhtä aikaa. Pihaton pitää olla kiinteäpohjainen; ritiläpohjaa ei sallita. Kuivikkeita pitää käyttää parsissa.

Kierrättäminen on oleellinen osa luomutilan toimintaa. Meillä eläinten ravinto tulee omasta pellosta ja luonnonlaitumilta. Pellot lannoitetaan biologisella typensidonnalla eli apila- ja vuohenhernekasvustolla. Mansikkamaalle sen perustamisvaiheessa sekä juurikasmaille käytetään lannoitteena karjanlantaa, joka on kokonaan kompostoitunutta tai puolivalmista. Tilan ulkopuolelta ei osteta lannoitteita eikä muita maanparannusaineita.

Tilallamme on maatiaiskanoja.
Muninta käynnissä.

8 kommenttia:

  1. Harmi kun asutte niin kaukana... sula mahdottomuus päästä ostoksille. Arvostan tosi paljon sitä, miten hyvin pidätte eläimiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli kommentistasi.
      Postihan toimittaa myös elintarvikkeita ympäri Suomen. Tällä hetkellä saatavana on lihaa. Kesällä sitten mansikkaa ja syksyllä juureksia.
      Missäpäin asut? Löytyisikö siitä läheltä joku luomutila?

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta :) Entistä vahvemmin alkaa näyttää sille että minusta tulee teidän tilan vakio asiakas :). Sähköpostilla jo aiemmin kirjoittelinkin että minulle on tosi tärkeää että eläimet voivat hyvin ja saavat elää "eläimen näköistä elämää", liikkua vapaasti, syödä ja nukkua silloin kuin huvittaa, elää laumassa, mennä ulkoilemaan jne. Nämä asiat näyttävät teillä olevan kunnossa. Siispä mielelläni teidän tilalta tulen ostamaan tuotteita ja mainostan tätä kyllä lähipiirissäkin. Haluan tukea tilaa joka ottaa eläimet näin hienosti huomioon. Semmoista jäin vielä miettimään että pääsevätkö eläimet kesäisin laitumelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ja tervetuloa asiakkaaksi :)
      Naudat pääsevät ulos ympäri vuoden. Talvisin ne tamppaavat itselleen ulkoilualueen navetan taakse. Ne käyvät ulkona useita kertoja päivittäin. Kyytöt käyvät haukkaamassa happea jopa 30 asteen pakkasessakin.
      Kesällä naudat ovat joko kotilaitumella tai Naapurinvaaran perinnebiotooppialueilla laiduntamassa. Laidunkausi kestää siis useita kuukausia.

      Poista
  3. Kiva kuulla että myös meidän kasvattamat kyytöt on siellä niin hyvässä hoidossa.
    Kiitos myös Kyllikin terveisistä.
    Kyllikin äiti Yllikki teki paripäivää sitten tytön ja siitä tuli Madonna, kun on niin kauniin vaalea tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllikki on niin ihanan vaalean värinen ja muutenkin rakenteeltaan aivan mahtava! Niin on pitkät jalat, jotta vasikka mahtu melkeen kokonaan mahan alle ruokailemaan :D
      Kyllikki tekee Jaakko Kullan kanssa vielä paljon ihania, vaaleita kyyttöjä!

      Poista