maanantai 28. huhtikuuta 2014

Selvällä suomen kielellä

Jaakko Kulta pääsi tutustumaan pikkukyyttöihin ensimmäistä kertaa.
 Navetalla on harjoitettu ihan urakalla tieteellisiä kokeita: miten paljon nautaeläin ymmärtää puhetta ja eleitä. Olen jo jonkin aikaa miettinyt sitä, mitä kaikkea nämä "tyhmät saappaat" (lehmienhän on sanottu olevan tyhmiä) oikein oppisivatkaan.

Varsinkin kyytöt ovat älykkäitä ja nokkelia. Viime kesänä ne karkasivat laitumeltaan useita kertoja ja keinot vain kehittyivät mitä pidemmälle syksyä päästiin. Pihatossakin ne käyvät putkia läpi ja kokeilevat, josko jonkun saisi työnnettyä toisen putken sisään.

Pari kolme päiviää sitten isäntä houkutteli Jaakko Kullan pikkukyyttöjen osastolle; puheli aikansa ja ehdotti, josko se kävisi tutustumassa tuleviin morsiamiinsa. No, sinnehän se sitten asteli, kun portti avattiin. Ja voi miten polleata poikaa se olikaan! Kävi ensin haistelemassa kandidaatit ja meni sitten seisomaan heinien päälle röyhistelemään rintaansa. Jasmin ressukka (Jaakon ykköstyttö ydinkarjan puolella) jäi surumielin ja mustasukkaisena seuraamaan Jaakkoa ja meni sitten seisomaan aidan vierustalle.

Jasmin kurkkii vasemmalla. Tule Jaakko takaisin meidän puolellemme.
Ikävä Jaakkoa, tuumasi Jasmin.
Jaakko Kulta tosiaankin jäi tutustumaan pikkukyyttöihin, mutta jo seuraavana aamuna se oli portilla odottamassa. Hommia siellä ei vielä ollut eli kukaan ei ollut kiimassa, joten mitäpä siellä aikaansa kuluttamaan. Ei tarvinnut kuin avata portti, niin toinen palasi takaisin omalle puolelleen.

Jaakko Kultahan lähtee nyt kesällä pikkukyyttöjen kanssa Naapurinvaaralle perinnemaisemointitöihin. Pikkukyytöt, joita on kymmenen, ovat onneksi reipastuneet kovasti viime kuukausina. Erityisesti sen jälkeen, kun sinne tuli neljä uutta tulokasta toiselta tilalta.

Mammat tulevat poikiensa tykö.
Sonnipojat Kippari ja Kalle erotettiin emistään viikko sitten. Ne pääsivät samaan karsinaan sydänpyllykkämme alias Kalevalan kanssa. Kyyttösonnilla on ikää tuplasti enemmän, mutta koossa se häviää jo näille viisikuisille sonnipojille.

Emät huusivat poikiensa perään vielä viikko sitten niin kovasti, että meinasin hakea peltorit korville. Kiitos Ritvalle vinkistä: päästimme emät käymään vasikoidensa luona tissittelemässä. Tarkoitus kyllä oli päästää vasikat pihaton puolelle (en tiedä miksi), mutta nepä säntäsivät vasikkakarsinaan suoraan, kun reitti oli selvillä. Ja hyvä niin - vasikoita olisi ollut hankala saada takaisin karsinaansa pihaton puolelta. 

Emot ovat nyt käyneet kerran päivässä imettämässä poikansa. Yleensä ne seisovat väärällä puolella pihattoa huutamassa. Kun niille on sanonut selvällä suomen kielellä, että kiertäkää toiselle puolelle, niin eipä ole mennyt aikaakaan, kun ne ovat seistä töröttäneet oikealla portilla. Näin on käynyt monta kertaa. Ja kun homma on hoidettu ja läheisyyttä annettu, niin emät ovat valmiita tulemaan pois.

Toissapäivänä molemmat mammat, sekä Yrtti että Alma, kävivät pukkaamassa minua, kun siivoilin parsia. Jotenkin koin, että ne tykkäsivät systeemistä ja hyväksyivät paikan, missä pojat ovat. Ensimmäisellä kerrallahan ne tarkistivat joka nurkan.

Emot saavat käydä imettämässä vielä tovin, mutta eivätköhän nekin kohta umpeen mene. Imettäminen on myös syönyt emojen elopainoa, joten mammat laitetaan seuraavaksi lihotuskuurille.

Pojat tissukalla. Kohta pitää jo mennä polvilleen, jotta saa kiinni vetimestä.
Kalevala otti mittaa Almasta, mutta valitettavasti hävisi matsin.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Helppoa kuin leivän teko!

Hei, me teimme sen! Nimittäin ruisleivän! Tai pikemminkin kuusi ruisleipää. Nyt on jo toinen juuri tekeytymässä, joten uusia leipäsiä paistellaan huomenna. Mutta ei tämä leivän tekeminen mitään hätäisen hommaa ole - eikä kyllä helppoakaan. Mutta aikamoista säästöä siinä tulee, sillä jauhothan eivät paljoakaan maksa. Ja tietääpähän mitä syö.

Ei mitään muotovalioita mutta ihan leivän näköisiä.
Ja emme me mitenkään vakavasti tätäkään projektia ottaneet, emme suinkaan. Mitä nyt isäntä rakensi ihan pöydän taikinan vaivaamista varten. Ja tottahan se on: ikävä on lattialla kyykkiä ja jos tiinun nostaa tavalliselle pöydälle, niin pitää ottaa avuksi talousjakkara, jotta taikinaa yltää käsittelemään.

Isäntä teki pöydän leiväntekoa varten.
Taikinatiinu on isännän tädiltä. Siinä on tehty monet taikinat isännän äidinkin toimesta. Isäntä putsasi tiinun enimmistä pölyistä ja laittoi sen sitten turpoamaan ammeeseen. Tiinun pohjassa on vuosiluku, päivämäärä, paikka (Nova Tiiksa) ja nimikirjaimet. Tarkkaa tietoa tiinun tekijästä ei tunnu olevan kenelläkään. Tiinu lienee kuitenkin tehdyn puhdetöinä jatkosodan aikana.

Tiinu turpoamassa.
Tiinun pohjamerkinnät.
Leivän juuren sain ystävältäni Sonjalta, joka kävi kylässä muutama viikko sitten ja toi leivän ja juuren mukanaan. Laitoin tästä meidänkin taikinastamme juuren talteen pakkaseen, mutta jätimme juuren myös tiinun pohjalle edellisen leivontatuokion päätteeksi.

Pakastimessa ollut juuri.
Tiinuun jätetty juuri.
  

Koska jauhoja ei ole vielä omasta takaa, piti jauhot käydä ostamassa maalikylältä. S-marketista löysin tuttuja Liperin Myllyn jauhoja! Laitoimme jonkun verran taikinaan riihiruista, mikä antoi mukavan maun leipään.

Itse taikinan tekeminen meni minulta puoliksi ohi flunssasta toipumisen vuoksi. Onneksi ihana Elsa-täti kävi neuvomassa, miten saamme taikinan paremmin kohoamaan. Juurihan muhi tiinussa yön ajan, mutta ilmeisesti veden olisi pitänyt olla kuumempaa. No, taikinaan lisättiin aamulla hieman hiivaa ja se laitettiin uudestaan kohoamaan uunin päälle. Ja kyllähän se lopulta turposikin mukavasti. Tosin joistakin leivistä tuli aika lättänöitä, mutta kyllä siellä joukossa oli pari pyöreämpää versiota.

Mutta työ tekijäänsä opettaa. Ehkä vuoden parin päästä voin jo laittaa tänne jotain reseptin tynkää ja tekovinkkejä.

Taikina kohoamassa.
Leivät kohoamassa.
Uunista ulos.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Nelli ilmastointiputkessa, Kippari leikkikylässä

Pesulla.
 Muistaakseni sanoin noin viikko sitten, että ihmettelen kovasti, jos tämä pienin kisulimme alias Nelli elää edes pari vuotiaaksi. Eilen se oli karannut omille teilleen valvotun ulkoilun päätteeksi (tämä kissa ei todellakaan pärjää ulkona - viimeistään nyt se on todistettu).

Tänä aamuna navetan jälkeen lähdin huhuilemaan sitä pihalta. Kävin saunan ja varastot läpi. Viimeksikin se vastasi nimenhuutoonsa ja silloin se oli talon katolla. Kiersin talon ympäri ja tulin verannalle. Huomasin, että ovi maakellariin oli auki. Huusin Nelliä ja vaimea naukaisu sieltä kuuluikin. En vain millään paikantanut, että mistä ääni kuului. Hain isännän kaveriksi ja hän tajusi oitis kissan olevan maan alla ilmastointiputkessa. Harmi vaan, että se on yksisuuntainen reitti, josta ei pääse omin avuin pois. Ei mahdu edes pyörähtämään. Putken toinen pää nousee kellarikummun päälle. Ja yleensä putkessa on kuulemma vettä, mutta onneksi ei ollut tällä kertaa.

Liukumäki maan alle.
Isäntä yritti houkutella ressukkaa tulemaan pois. Hain sitten sisältä otsalampun ja heiluttelin sitä putken pään kohdalla. Pikkuhiljaa kisunen älysi peruuttaa pois parin metrin matkan ja lopulta häntä ilmestyi näkyviin. Siitä se sitten vedettiin ulos tunnelistaan.

Kovin oli Nelli hiekkainen ja likainen, joten pesu oli paikallaan jo ihan lämpimikseenkin. Ruoka maistui pesun jälkeen ja nyt se uinailee lempiviltillään sohvalla. Kaikki hyvin - taas kerran. 


Kotona, turvassa.
Mutta se tämän aamun suurin ihme koettiin navetalla. Siellähän puuhastelee kanssamme renki-Pesonen. Toistaiseksi teot ovat olleet myönteisiä ja mukavia, joten tämän hengen on annettu touhuta navetalla ihan rauhassa. Saksan matkalla kerroimme rengistämme ja siellä eräs nainen kysyi, että eikö teitä pelota tuommoinen. Ei tietenkään! Kaikki apu otetaan kiitollisena vastaan - liikoja analysoimatta.

Tosin tällä kertaa ei ollut kyse avusta, vaan kyseessä lienee paremminkin vinkki. Toinen kyyttösonneistamme, Kalevala, on asustanut omassa yksiökarsinassaan jo muutaman viikon. Karsina on aidattu, joten sieltä ei pääse hyppimään pois. Myös kulkuaukko, mistä Kalevala karkasi pari kertaa, on pultattu laudoin umpeen. Karsina on myös hieman erillään muista, joten pinnojenkaan välistä ei pääse nuuhkimaan puolin eikä toisin.

Itse pihaton puolella touhuaa Jaakko Kultamme ja sitten siellä pari neli-viisikuista sonnipoikaa, Kippari ja Kalle. Noh, tämä aamuna toinen näistä pikkusonneista, Kippari, oli Kalevalan seurana sen karsinassa. Kooltaan ne ovat jo samaa luokkaa, vaikka ikäeroa on muutama kuukausi. Emme kerta kaikkiaan voi käsittää, miten Kippari on sinne mennyt, mutta siellä se nyt joka tapauksessa oli. Ehdimme jo navetalle mennessä luulla, että nyt on joku kyytöistä poikimassa, kun semmoinen huutaminen kuului ulos asti. Mutta Kippari äitihän se siellä jo hätäili, kun poika oli lähtenyt ilmeisesti luvatta leikkikylään. 

Mutta, ilmeisesti tässä nyt yritetään vihjata, että olisi aika laittaa sonnit erilleen muusta porukasta ennen kuin ne ryhtyvät astumaan ikätovereitaan.

Ai niin, kyllähän renki-Pesonen oli taas auttanutkin, meinasi ihan unohtua. Karja päätti karata navetalta vielä sunnuntai-iltanakin (tällä kertaa Tähdet, tähdet -ohjelmaa katsomaan) ja siinä porukkaa sisään ajaessamme yksi hiehoista sai rautalangan jalkansa ympärille niin, ettei isäntä saanut sitä kiskottua pois. Arveli poistavansa langan seuraavana aamuna. No, eihän sitä tietenkään tarvinnut enää silloin poistaa, koska se oli poistettu yön aikana.

Sen verran vilikunaa kevään innoittamaa porukkaa karja tuntuu nyt olevan, että navetan taakse laitetaan paimenpojat/verkkoaita pika puolin. Muutakin tekemistä riittää ja nyt on isäntä puolestaan flunssassa, mutta jospa saisimme tehtyä paremman aidan tämän viikon aikana, niin sankarit pääsisivät taas ulkoilemaan.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Rentouttava televisioilta eläinten kanssa

Kukkuu. Mekin tahdomme katsoa telkkaria. Jaakko Kulta etualalla.
Se on juurikin niin, että kun lähdet lomalle tai vaikkapa asettaudut oikein mukavasti aloillesi katsomaan The Voice of Finlandin finaalia, niin silloin tapahtuu. Puolet navettajengistä pötälsi olohuoneen ikkunan ohitse, kun ohjelman alkutunnari soi. Olivat suoraa päätä menossa taas sinne mansikkamaalle. Mutta eivätpäs päässeetkään - kiitos sen juuri laitetun verkkoaidan!


Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä koiran kanssa ajamaan sankareita takaisin kotikoloonsa. Puolella karjasta oli säilynyt järki päässä ja ne olivat siellä, missä pitikin, mutta sitten tämä muu porukka. Viimeisillään raskaana olevatkin kirmasivat pihalla tehden rodeohyppyjä - anna mun kaikki kestää.

Mutta, koira näytti taas taitonsa ja sai ajettua karjan suht nopeasti sisälle navettaan. Isäntä laittoi sulun oviaukolle, joten siellä saivat miettiä tekosiaan. Kävin pihatossa torumassa töllöilijöitä ja kyllähän nuo päät painuivat häpeästä alas. Eilen ruokapöydälle ajettua herkkua oli tarjolla mielin määrin, mutta silti piti lähteä karkuteille.

No, pääsimme kuin pääsimmekin itse televisio-ohjelman pariin, mutta sitten draamaqueenimme Harmi murhasi katseellaan ikkunalaudalla. En saanut napattua pahimpia kulmien alta tuijotuksia kuvaan. Ruokaa, lämpöä ja suojaa löytyy kyllä navetaltakin, mutta tämä rouva tahtoisi välttämättä sisälle taloon ja nukkumaan 12 tunnin unia poikien kerrossängyn yläpedille. Se käy aika ajoin osoittamassa mieltään ikkunalaudalla ja kuistilla.

Kaikesta tästä härdellistä (mainitsinko vielä Nelliä, joka käveli pitkin poikin olohuonetta ja jahtasi näkymättömiä saaliitaan) huolimatta saimme katsottua finaalin loppuun asti - kiitos tallentavan digiboxin.

Harmi tuijottaa.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Päiväunia ja mansikkahaaveita

Aamupäivälevolla. Alli vasemmalla, Mister oikealla.
Ei, hevonen ei ole kuollut. Säikähdin ihan, kun katsahdin ikkunasta ulos. Siellä ne hevoset köllöttivät heinien päällä reporankana. Varsinkin Alli rötkötti aivan pitkin pituuttaan ja sätki unissaan. Todella hauskan näköistä, kun tuon kokoinen eläin vaipuu totaalisesti uneen.

Talvella varsinkin Mister kävi nukkumassa makuullaan varaston takana piilossa, mutta nyt molemmat uskaltavat näköjään rentoutua ihan pihan puolella.
  
Välillä vaihdettiin vähän asentoa.
Toki päivän aikana on ehditty myös ruokailla useaan otteeseen.
Mansikkamaalle kuuluu ihan hyvää. Lumet ovat hävinneet penkkien päältä, ja taimet näyttävät talvehtineen varsin mallikkaasti. Isäntä laittoi tällä viikolla mansikkamaan ympärille sen viimeisenkin aidanpätkän, joten nyt tilus on ympäröity aidalla. Harmi, ettei saatu laitettua aitaa valmiiksi jo syksyllä; mikä lie laiskottanut niin kovasti. Hevoset ja kyytöt ovat temmeltäneet pariin otteeseen talven aikana mansikkamaalla, joten kavioiden ja sorkkien jälkiä saa nyt paikkailla. Mutta onneksi tuhot eivät ole niin katastrofaalisia kuin mitä ehdimme luulla.

Nyt sitten toivotaan hyvää mansikkakesää! Luomumansikkaa on kasvamassa hehtaarin verran. Viime kesänä istutimme isännän isän kanssa pari riviä jo alkukesästä ja siitä saimme itsellemme suut makiaksi. Varsinaiset luomutaimet saapuivat vasta loppukesästä, joten niistä emme saaneet vielä satoa viime vuonna.

Luomumansikkaa.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sitkeä sissi

Turvassa kotona, omalla lempiviltillä.
Tämä meidän pienin kisulimme on varmasti maailman sitkein ja kovaonnisin. Viime kesänä se matkasi auton moottoritilassa 30 kilometriä, myöhemmin kesällä koira puraisi sitä niskasta.

Palatessamme viime perjantaina kotiin Saksasta tuli soitto, että Nelli on varmastikin kuollut. Talonmiehemme oli avannut kotimme oven ja siinä samassa oli kissa karannut ulos. Se ei oikein pärjää yksin ulkona - näkökyky ei ole täydellinen ja muutenkin kisunen on hieman erilainen kuin muut. Sisällä se yrittää saalistaa näkymättömiä asioita ja loikkii pupuhyppyjä pitkin lattioita; sitten se vaanii nurkkien takana ja hyökkäilee kohti jotain, mitä sitten näkeekään. Joskus kohteena on ihan oikea pallo, mutta saalistushyppy menee ohi ainakin 30 senttiä. Lisäksi se pelkää sohvaa korkeampia paikkoja. Valveillaoloaikanaan se kävelee huoneesta toiseen. Kävelyvauhdista voi päätellä onko sillä nälkä.

 Mutta, kun kissa oli livahtanut ovesta ulos, niin siinä oli ilmeisesti talonmies harmitellut asiaa sellaisella äänenpainolla, jotta vanhin paimenkoiramme Timmy oli taas katsonut oikeudekseen mennä ja komentaa kissaa. Koira oli kuulemma puraissut aika pahasti. Nelli oli kuitenkin hävinnyt näkyvistä. Suututtaa tuo koiran käytös. Itse osaamme jo toimia niin, ettemme komenna kissaa sen kuullen. Mutta ihmettelen suuresti, jos tuo kissa saa elää edes parivuotiaaksi.

Kotiin saavuimme surullisin fiiliksin. Isäntä aikoi lähteä heti ensitöikseen etsimään kissaa. Emme kuitenkaan ehtineet kuin tulla ulos autostamme ja sanoa toisillemme jotain, niin jostain kuului "mauuuu". Tuli karmiva olo, että kisuli kituu kuistin alla. Sitten tuttu maukaisu kuului uudestaan ja tuttu karvapallo ilmestyi talon katolta räystäiden alta esiin. Se oli maailman ihanin näky sillä hetkellä! Sitten se lähti kiertämään talon katon reunoja pitkin ja maukui sen minkä jaksoi. Isäntä kävi noutamassa ressukan katolta alas, ja veimme sen sisällä toipumaan. Pahoja puremajälkiä ei näkynyt, mutta kissa oli selvästi peloissaan ja järkyttynyt. Ruoka sille maistui heti, mutta uni ei tullut vasta kuin rauhoittelun ja paijaamisen jälkeen.

Minä olen sairastanut nyt pari kolme päivää vuosisadan flunssaa ja yhdessä olemme Nellin kanssa pötköttäneet milloin sohvalla ja milloin sängyssä. En ole varmaankaan 15 vuoteen ollut tällaisessa räkätaudissa, mutta onneksi tämä menee sairastamalla ohi. Ja Nellikin näyttää jälleen kerran toipuvan.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Terveisiä Alppien juurelta




Eikös meillä olekin hyvän väriset karvat.
Terveisiä Saksasta! Tuliaisina oli mahtavia tuttavuuksia sekä reppukaupalla ideoita - sekä kurkkukipu ja kuume. Sen verran on houreinen olo tällä hetkellä, etten lähde nyt kirjoittamaan pitempää stooria matkasta.

Olimme tosiaan tällä viikolla muutaman päivän opintomatkalla Münchenin suunnalla. Tutustuimme muun muassa maatilamatkailukohteisiin, luomutiloihin, terapiapuutarhoihin ja -koteihin sekä ratsastusterapiaan.

Majapaikoista voin lämpimästi suositella hotelli Gut Isingiä; neljän tähden keskiaikaishenkinen hotellikokonaisuus keskellä maaseutua. Ja tähän hotelliin olivat koirat tervetulleita! Niille oli oikein omat ruoka-astiat käytävillä ja pesutilat omassa koirasiivessään. Lisäksi sieltä löytyi useita ravintoloita, joista yhdellä oli Michelin tähti.

Gut Isingin kylpyläosasto. Osastolla oli myös yhteissaunat saksalaiseen tyyliin.
Koirien Hundebar.
Herkkuvaunu Gut Isingin käytävällä. Nappaisiko yhden konvehdin?
Kippis.
Marienplatz Münchenissä.
Maisemaa Aschaun kylässä.
Alppien juurella.
Maatilamatkailutilan suloisin eläin. 
Kuntoutuskodin terapiakani. 
Hyönteishotelli.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Toimistotöitä

Maajussin toimisto.
Voiko tämän ekologisempaa ja luomumpaa toimistoa enää ollakaan. Asiat hoituvat kännykkä korvalla kuusiaidan päällä. Sinne se maajussini kipuaa aina aamuisin tikkaita pitkin ja kömpii illalla pois.

No joo, vitsi vitsi. Isäntä kyllä oikeastikin pitäisi mieluummin toimistoaan kuusenlatvassa kuin sisätiloissa. Paperitöiden tekeminen on pakollista pahaa, samoin koneella istuminen. Ja niitä paperitöitä riittää! Sitä on aivan käsittämättömän paljon kaikenlaista muistettavaa ja ilmoitettavaa. Ja aika nopealla varoitusajalla voi tulla aina jotain uutta EU:n suunnalta. Maatalousyrittäjä ei voi todellakaan tietää, missä on 10 vuoden kuluttua. Voikohan ennustaa edes viiden vuoden päähän? Tuntuu, ettei tämä ala ole yrittäjien käsissä vaan päättäjien. Ja vieläpä sellaisten, joilla ei ole mitään kosketuspintaa maatalouteen. Liian usein päätöksiä tehdään mielikuvien ja numeroiden perusteella. Ja nämä ovat niitä asioita, mitä maajussit puivat etenkin yhteisissä tapaamisissaan. Sen vuoksi vältän hartaasti pikkujouluja ja muita illanviettoja.

Mutta, kuusiaita piti siis leikata. Aita on niin vankka, että siellä voi kontata. Leikkaaminen onnistuu ilman tikkailla keikkumista.

Tuossa kuusiaidassa asustaa varmasti ainakin sata lintua. Ja aita vaimentaa kivasti tieltä tulevaa melua.