Sydänpyllykkä karkasi, Mustanaamio menehtyi

Kalevala alias Sydänpyllykkä.
Ruskeat sydämet löytyvät molemmista kankuista.

Uudet kyytöt ovat sopeutuneet meille oikein hyvin. Sydänpyllykkä Kalevalakin on ollut jo pari päivää huutamatta - musiikkia korville!

Viikonloppuna sonnipoika kuitenkin karkasi karsinastaan. Sen verran oli ottanut pannuun yksiössä turjottaminen. Sankari oli karannut noin 40 senttiä leveästä raosta; avannut ensin läppäoven sisäänpäin ja siitä sitten ahtautunut pihaton käytäville. Siellä se oli ruokintapöydällä aterioimassa hyvin tyytyväisenä. Ruokaa oli kyllä senkin karsinassa, joten ruuan perässä ei tosiaankaan tarvinnut lähteä seikkailemaan toiselle puolelle navettaa. No, paluu omaan kotikoloon sujui varsin vaivatta lukuun ottamatta muutamia mutinoita matkan varrella.

Omassa karsinassaan Kalevalan lempipuuhaa tuntuu olevan vesisaavin pyörittäminen. Sen verran on naama aina mustana, kun on pitänyt nuohoutua saavin kanssa. Se kaataa vedet käytävälle ja ryhtyy sitten moukaroimaan saavia. Yritimme tänään opettaa sille vesikupin käyttöä, mistä se saisi halutessaan painettua itselleen vettä. Todennäköisesti oppi meni perille. Saihan se eilen avattua minulta vetoketjun takistani, kun menin seurustelemaan herran kanssa.

Suloinen Mustanaamio.

Mansikkeja kiusannut ripuli tarttui myös lampaisiin. Surullista kyllä minun lempiuuheni, Mustanaamio, kuoli eilen. Se oli muutaman päivän huonossa kunnossa. Ilmeisesti sillä oli kuumettakin. Ihmettelimme, kun se ei muiden tavoin rientänyt syömään, kun uutta sapuskaa tuotiin laareihin. Yleensä lampaat suorastaan hyppäävät ruuan kimppuun.

No, eilen illalla menin sitten iltanavetalle ja siellähän se Mustanaamio pötkötti. Katsoin, että hengittääkö se, mutta en uskaltanut koskea siihen. Silmät olivat vähän raollaan ja hymy oli tuttuun tapaan kasvoilla. Muutaman kerran kävelin karsinan ohi. Sitten rohkaistuin ja kävin nostamassa sen päätä ja eihän se reagoinut enää mitenkään. Kuollut eläin tuntuu tosi raskaalta! Isäntä kantoi sen sitten myöhemmin ulos.

Uuhikaritsojen joukossa on vielä yksi, joka on heikommassa kunnossa. Onneksi se jaksoi syödä ja juoda. Toivotaan, että se olisi vahvempi kuin Mustanaamioni.

Potilas.

Isäntä on aina sanonut, että syntymä ja kuolema ovat luonnollisia asioita ja se korostuu etenkin maalla. Eläimet, ainakin lampaat, eivät kiinnittäneet mitään huomiota joukossaan makaavaan ruumiiseen, vaan ne kilpailivat tuttuun tapaan parhaimmista ruokapaikoista. En tiedä, miten ne reagoisivat, jos kyse olisi omasta karitsasta. Viime talvena yksi vasikka kuoli ja voi kun emä huusi sydäntäsärkevästi sen perään muutaman päivän.

Aina silloin kun silmä välttää

Elukat osaavat jotenkin aina silloin keksiä meille ylimääräistä työtä, kun on johonkin menoa. Tai jos ketään ei ole kotona. Myös silloin, kun rehu alkaa uhkaavasti vähentyä ruokintapöydältä, riittää sankareilla aikaa ja intoa keksiä kepposia.

Eilen tämä sekalainen seurakuntamme töllöili taas kerrakseen juuri, kun meidän piti lähteä käymään Joensuussa. Kalevala-sonni, minikyytöt sekä tällä viikolla tulleet kyyttöhiehot pysyvät kyllä navetassa karsinoissaan, mutta muilla on mahdollisuus liikkua vapaasti ulos.

Ihmettelin aamupäivällä, kun elukat pitivät torikokousta laitumella harjun päällä aidan vieressä. Pihalta näkee harjun päälle, matkaa on muutama sata metriä. Harvemmin ne näin talvella lähtevät kauemmaksi navetan takaa. Ajattelin, että ei kai sinne vaan ole kukaan poikinut. Jäin seuraamaan ja kas, yksi kyytöistä hyppäsi rodeotyyliin aidan yli metsään.

Isännän ja Timmyn kanssa lähdimme tarpomaan harjun päälle ja siinä matkalla huomasimme, että aitaa oli rikottu useasta kohdasta. Salaisia metsäretkiä on saatettu tehdä aiemminkin. Harjulle päästyämme ei kuulunut kellonkilkatusta mistään. Ehdin jo ajatella, että tästä taisi tulla muutaman kilometrin hikilenkki. Onneksi ei mennyt kauaakaan, kun sankarit tulivat äänemme kuultuaan esille poteroistaan. Isäntä tuumasi, että sitä oli ilmeisesti lähdetty karkuun teurasauton pelossa. Ettei vain heillekin tulisi lähtö.

Kyytöt, etenkin Jasmin, on niin perso leivälle, että se näkee ja haistaa leipäpussin jo kaukaa. Ja kun yksi lähtee liikkeelle, lauma seuraa perässä. Sieltä sitä sitten käveltiin elefanttimarssin tahtiin jonossa kolmekymmenpäisen karjan kanssa navetalle. Hännät koipien välissä ne painelivat yksitellen sisälle navettaan. Tiesivät tasan tarkkaan, että nyt tuli töllöiltyä. Suljimme levyllä uloskäynnin siksi aikaa, kun kävimme Joensuussa.

Tuntuu aivan siltä kuin paimentaisi suurta teini- ja lapsilaumaa. Vapautta annetaan mutta pitää myös olla luottamuksen arvoinen. Mietitään nyt, että mitä tehdään. Todennäköisesti teemme yhden aidan lisää, jotta eläimet eivät pääse koko laitumelle vaan ihan siihen navetan taakse ulkoilemaan.

Karkulaiset sisällä navetassa. Yrtti-äiti ja 3,5-kuinen Kippari-sonni.

Uutta verta taloon

Kalevala-sonni.

Eilen meiltä tosiaan lähti yhdeksän holsteinhiehoa teuraaksi. Hiehot piti erotella muusta karjasta aidatulle alueelle portin taakse, mistä ne siirrettiin eläintenkuljetusautoon.

Navetalla on tapahtunut ihanan kummia asioita jo pitemmän aikaa. Kun apua on pyydetty, niin sitä on saatu - ja joskus ihan pyytämättäkin. Olen ristinyt tämän hyvän hengen renki Pesoseksi. Pesonen auttoi meitä eilenkin. Kaikki oli valmista ja Timmykin oli haettu hommiin ajamaan hiehoja ulkoa sisälle pihattoon. Koko karja oli siis ulkona. Yhtäkkiä isäntä huomasi, että seitsemän elukkaa oli syömässä ruokintapöydän äärellä. Yllätys, yllätys: kaikki nämä olivat lähdössä teuraaksi. Saimme ajettua ne helposti portin toiselle puolelle. 

Vielä puuttui kaksi. Muutamia vanhoja rouvia kävi pyörähtämässä sisällä. Huusin kahden kaipaamamme hiehon numerot Pesoselle, josko apua olisi vielä saatavilla. No, sieltähän ne sitten tulivat melkein peräjälkeen. Yhdeksikkö oli kasassa. Paimenkoirastakin oli iso apu, kun se piti seitsemän hiehoa omalla puolellaan aina silloin, kun portti oli auki ja me isännän kanssa ajoimme hiehoja oikeaan suuntaan.

Viime talvelta muistan erityisesti kerran, kun yksi vasikoista oli sairastunut. Vasikka ei millään pystynyt pääsemään karsinasta ulos; ei hyppäämällä eikä pinnojen välistä. Kun isäntä meni aamulla navetalle, vasikka makasi olkien päällä käytävällä. Muistaakseni sillä oli polvessa märkäpaise. Aivan kuin se olisi nostettu siihen, että huomatkaa nyt, tämä on kipeä.

Viime viikolla eräs mansikeista oli pienessä pinteessä ulkona. Timmyn avustuksella ajoimme karjan sisälle navettaan, jotta saimme rauhassa auttaa tätä pulaan joutunutta. Isäntä ajoi traktorin oviaukon eteen, jotta karja ei pääsisi takaisin ulos. Minä kävin yhdessä välissä sisällä ja mieskin oli oman aikansa poissa. Seuraava havainto eläimestä oli pihatossa. Siellä se oli muiden joukossa. Emme kerta kaikkiaan tajua, kuinka se on sinne päässyt. Tai no, kiitos Pesoselle.

Uuteen paikkaan tutustumista.

Mutta tosiaan, uudet kyytöt tulivat samalla kyydillä, millä hiehot lähtivät teuraaksi. Valtimolta meille saapui neljä kyyttöhiehoa ja yksi kyyttösonni. Sonni Kalevala joutui näin alkuun yksiökarsinaan, mikä ei oikein tunnu olevan sen mieleen. Vielä tänäänkin se antoi painavia vastalauseita asiasta. Muuten se näytti ottavan tilanteen varsin rauhallisesti. Vaikuttaa muutenkin vallan kesyltä, iloiselta ja hyväkuntoiselta kaverilta.

Kyyttöhiehot pääsivät samaan karsinaan kuuden minikyytön kanssa. Nämä minikyytöt tulivat meille marraskuussa. Kutsumme niitä minikyytöiksi, koska ne eivät ole kasvaneet paljoakaan. Kokoeroa nyt tulleisiin tyttöihin on huimasti. Geeneillä on vaikutuksensa.

Minikyytöt ottivat uudet kaverit hyvin joukkoonsa ja tämä porukka tuntui sulautuvan heti yhteen. Uudet kyytöt rauhoittuivat ja minikyytöt saivat kaivattua seuraa. Jospa minikyyttöjen arkuuskin hälvenisi pikkuhiljaa.

Ensimmäisen kyyttövauvan syntymä lähenee

Jutta mahanköllykkänsä kanssa. Vierellä kävi aina välillä tuleva isä, Jaakko Kulta.

No nyt on perhosia vatsassa. Ihmettelin tänään, kun Jutta oli yksin syömässä ja muu karja oli ulkona. Nuori emäntä ahmi ruokaa ja oli jotenkin hätäinen. Arvasin, että nyt taitaa olla tulevalla äidillä jännät paikat. Sitten ryhdyin seuraamaan vatsanseutua, missä kävi mahdoton mutkuaminen. Välillä Jutan peräpää jäykistyi ja se painautui vasten ruokintapöydän kaltereita. Taisi supistella?

Nyt sitten seuraillaan, että missä vaiheessa mahdollinen synnytys on. Meneekö päiviä vai viikkoja? Lantiosta, hännän tyven kohdilta, pystyisi kuulemma kokeilemaan, että ovatko paikat yhtään auki. Tissit eivät saata pompsahtaa esiin vasta kuin synnytyksen jälkeen. Poikimakarsina on joka tapauksessa valmiina. 

Yhtään ei tiedä, että miten kyytöt hoitavat poikimisen. Onko niillä doula mukana, kuten holsteineilla. Ylämaankarjalaiset kun tekivät pienokaisensa ilman tukijoukkoja metsänlaitaan.

Ai ai ja oi oi.

Perhosia on vatsassa senkin takia, että parin tunnin päästä meille saapuu uusia kyyttöjä! Kuvia ja tunnelmia on luvassa viimeistään huomenna tiistaina.

Taas juhlitaan

Tässä on syömistä useammaksi päiväksi.

Tämä päivä alkoi juhlien. Olemme miehen kanssa molemmat vesimiehiä - isäntä juhli synttäreitään viime viikolla, minä tänään. Tein eilen kakkupohjan valmiiksi, mutta siitä eteenpäin maajussini vastasi kakun valmistamisesta. Ajattelin, että hän roiskaisee suklaarusinat ympäri kakkua, mutta hän asettelikin jokaisen rusinan yksitellen! Liikuttavaa. Kaunis ja hyvä siitä kakku tuli.

Kuoharit poksauteltiin sopivasti juuri ennen kuin Suomen naiset ottivat olympiahopeaa viestihiihdossa. Se oli ensimmäinen katsaukseni koko olympiakisoihin ja heti tuli mitali!

Kuoharia ja vaahtokarkkeja.

Heitä, heitä, heitä. Ei tämä ole vasta kuin viideskymmenesviides kerta.

Kaloreiden kuluttaminen onnistui parin tunnin ajan poikien kanssa ulkona touhuten ja koirille keppiä heittäen. Navetalla oli parsien putsaamista tarjolla. Isäntä tyhjensi lainassa olevalla pienkuormaajalla pikkukyyttöjen karsinasta likaisen ja korkeaksi kertyneen olkipedin pois, ja järjesteli muutenkin pihaton karsinoita uusiksi. Näillä näkymin meille tulee maanantaina uusia kyyttöhiehoja ja nuori sonni! Samalla kyydillä lähtee muutama hieho teuraaksi.

On kyllä jännä huomata, kuinka kyytöt kiinnittävät huomiota uusiin asioihin. Pihattoon ei tarvitse tulla kuin yksi rautaputki, niin sitä ollaan heti tökkimässä, nostelemassa turvalla, haistelemassa ja maistelemassa. Holsteinit eivät huomaa mitään.

Mikäs uusi aita tähän on ilmestynyt?

Lampaat kasvavat hurjaa vauhtia. Ne varmasti söisivät koko ajan, jos ruokaa olisi tarjolla. Aina kun navetan ovi käy, kuuluu pihaton perukoilta määäääää (=me tahdomme ruokaa). Lampaille kannetaan kaukaloihin sapuskaa pari kertaa päivässä. Vettä on toki tarjolla koko ajan.

Etsimme parhaillaan keritsimiä, jotta lampaat pääsisivät villoistaan eroon. En tiedä saammeko itse kerittyä noita päkäpäitä vai pitääkö kutsua talkoolaisia mukaan. Maajussille Morsian -ohjelmassa torstaina kerittiin lampaita erään maajussittaren tilalla ja siellä oli sellainen ammattimies hommissa, ettei siinä kauan aikaa nokka tuhissut yhtä lammasta käsitellessä.

Hei, missä se sapuska viipyy?! Pitääkö sitä lähteä itse hakemaan?

Terve.

Pakollista pahaa

Vasikoiden kokoontuminen ruokintapöydällä.

Pari päivää sitten tuumasin, että vasikat eivät enää pääse ruokintapöydälle, mutta niin vain viisikko köllötteli paalien päällä aamupäivällä mennessäni navetalle. Kalle-sonni on kuvassa etualalla ja on niin laiska tapaus, ettei hievahdakaan ennen kuin käy tönimässä.

Jaakko Kullalla oli puolestaan kyyttötyttö kiikarissa. Se örisi ja painoi päänsä Jillan alaselän päälle. Tätä jatkui ja jatkui ja jatkui. Homma ei kuitenkaan edennyt sen pidemmälle. Hieho meni seisomaan parrelle siten, ettei sonnilla ollut mitään mahdollisuuksia mennä peräpäähän touhuamaan. Jillalla on joku hormonihäiriö. Sillä on normaalia tiheämpi kiimakierto, ja se on hyvin usein verellä. Kierron saisi tasattua kierukalla tai piikeillä. Kuulimme myös sellaisen neuvon, että hiehon voisi laittaa vähäksi aikaa erilleen sonnista; sekin voisi rauhoittaa tilannetta. Hiehoa ei ole kuitenkaan mikään kiire saada kantavaksi.

Navetalla on ripuloitu ja oltu muutenkin flunssassa viimeisen viikon ajan. Parsissa on siis ollut siistimistä tavallista enemmän. Virus tai bakteeri tuli mitä todennäköisemmin naapureilta lainatuista koneista. Meillä oli pienkuormaaja lainassa pari viikkoa sitten. Jokaisessa navetassahan on oma bakteerikantansa. Eläimillä ei ollut pariin päivään suolakiveä tarjolla ja kun tänään se laitettiin kepin nokkaan, niin siinä oli kerrallaan useampi lipomassa. Vein myös seleenikivennäistä tarjolle ja sitäkin livottiin kilpaa. Ripulointi oli ilmeisesti vajuttanut eläimien kehon varastoja.

Isäntä myysää parhaillaan papereiden kanssa. Paperihommat ovat pakollinen paha - isäntä ei millään muotoa nauti niistä. Koneella istuminen on hänelle myrkkyä. Pari tuntia on maksimi, minkä aikaa hän voi istua koneella. Perinnebiotooppien hoidosta on kirjoitettava päiväkirjaa sekä itseä että valvontaa varten. Valvontaa varten on olemassa erityinen lomakepohja, mihin isäntä siirsi tiedot kalenteristaan. Sen jälkeen oli laskujen järjestelemisen vuoro. Ne menevät kirjanpitäjälle. Ja tämä on vain murto-osa siitä paperishowsta, mitä maatalousyrittäjyys pitää sisällään.

Ergonominen työasento.

Karva palaa - karkuun!

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa ja niin on ollut täällä tilallakin. Ja todella hyvä niin! Meinasin jo sanoa, että mansikit ovat olleet töllöilemättä, mutta kyllähän ne tuossa muutama päivä sitten taas päättivät rikkoa aidan ja käydä tutkimassa navetan "myllyhuonetta". Heti, kun ruokintapöytä on viittä vaille tyhjä, lähdetään tekemään koiruuksia. Rehua ajettiin pöydälle eilen, joten nyt voi taas pari päivää olla suht levollisin mielin.

Vasikatkin ovat jo sen verran isoja vötkylöitä, ettei niitä päästetä enää tieten tahtoen ruokintapöydälle sotkemaan. Pienimmät mahtuvat vielä pujahtamaan sinne pinnojen välistä. Mielellään vasikat kyllä makoilisivat paalien päällä kuin kukkulan kuninkaat ja kuningattaret. Ja voi että, kun äidit edelleen hoitavat lapsiaan niin liikuttavalla tavalla. Vasikoilla on ikää jo useampi kuukausi. Öisin saatetaan nukkua vierekkäin, ja tissillä taitaa käydä vielä jokainen. Ja jos on jokin epäilyttävä tilanne tai kuulu jotain outoa ääntä, äidit katsovat heti ympärilleen, missä se oma lapsukainen on.

On muuten jännä juttu, että jos talon uuniin sattuu vahingossa menemään joskus jotain villaista poltettavaa, voi olla varma, että navetalla ollaan paniikissa. Muutama viikko sitten ihmettelimme, kun eläimet lähtivät yhtäkkiä pakokauhuissaan ulos navetasta. Sitten isäntä tajusi, että niiden sieraimiin oli taas kantautunut alkukantainen haju - karva palaa, nyt on lähdettävä karkuun! Isäntä arveli aiemmin, että vain ne eläimet, joiden sarvet on poltettu päästä pienenä vasikkana, yhdistävät hajun siihen epämiellyttävään toimenpiteeseen, mutta tuo teoria ei nyt pidä paikkaansa, kun kyytötkin lähtevät karkuun ja niille ei edes kasva sarvia. 

Mutta hei, tänään on isännän syntymäpäivä! Leivoin äsken kakkupohjan ja tein suolaista piirakkaa. Karvaiset keittiöapulaiseni pitivät huolen, että lattia pysyy puhtaana. Nuorin nuoli listatkin niin puhtaaksi, että ei varmasti tarvitse siivota vähään aikaan (= pariin päivään).

Tuolla nurkassa on vielä yksi juustoraastemurunen.

Olisiko vielä jotain syötävää?

Minä en nyt ehdi syödä. Pitää tehdä töitä ja vahtia.

Ostin lahjaksi Pentikistä lasit. Pitää vissiin kippistellä!

Valmista tuli vielä tämän päivän puolella. Huomenna kahvitellaan.

Vanha ja kankea

Lähes vaaka.

Kävimme eilen luistelemassa lasten kanssa. Edellisen kerran menin kaunoluistimilla yli 15 vuotta sitten. Lapsena tykkäsin luistelemisesta tosi paljon, eikä luistelukentälle ollut matkaakaan kuin muutama sata metriä. Kentällä tuli oltua harva se ilta.

Eilen meno oli tönkköä alusta loppuun asti, voi jestas sentään. Sitä tunsi itsensä todella vanhaksi ja kankeaksi. Ajattelin, että jos kaadun, menee ruotoni aivan sijoiltaan - ja pitää kutsua kalevalainen jäsenkorjaaja kylään heti seuraavana päivänä - tai katkeaa luita tai vähintäänkin tulee viikkojen mustelmat. Ainoat dramaattiset hetket koin maajussini syleilyssä, kun päätimme harrastaa jäätanssia. Meinasi yhteisvauhti kiihtyä kaarteessa turhankin kovaksi.

Löysin lähes uudet luistimet tori.fi-sivujen kautta 15 eurolla. Kiitos Kuhmon suuntaan! Koska välimatkaa oli useampi kymmenen kilometriä, kysyin josko myyjällä olisi käyntiä Sotkamossa päin. No, hänen ystävänsä oli tulossa seuraavana päivänä Sotkamoon. Homma toimii täällä maalla siten, että kun tuolla "maalikylällä" ollaan harvoin yhtäaikaa, niin tietyt tavarat voi jättää paikkaan x, josta ne voi käydä noutamassa. Isännän mukaan tämä on ihan normaali käytäntö. Tuo maalikylä-sanonta tulee kuulemma siitä, että ennen vanhaan ei maaseudulla taloja maalailtu, vaan maalattuja rakennuksia näki vain kylällä asioidessaan.

Sitten on tämä yhteistalous. Jos kaapista uupuu maitoa, munia, sokeria, kahvia, jauhoja tai sokeria, kysytään ensin naapureilta. Yleensä apuja löytyy ensi hätään, ettei tarvitse lähteä asioikseen ajelemaan kylille. Minä sitten vastavuoroisesti aina toisinaan soitan naapureille ja tarjoan kyytiä kylälle tai kysyn onko jotain puutosta. Ja viikoittain naapuruston kalamiehet kiikuttavat antimiaan meillekin! Ja kun ne tuodaan vieläpä fileerattuna!

Olen muuten ollut muutaman päivän ilman puhelinta. Tiputin sen vahingossa vanhempieni pihamaalle Joensuuhun. Olimme jo Juuan kohdilla tulossa, kun ryhdyin etsimään kännykkääni. Saan sen tällä viikolla takaisin. Mutta kun on nämä facebookit ja sähköpostit, niin yhteydenpito onnistuu niinkin. Oikeastaan kännykkä on hyvä olla mukana vain hätätapauksia ajatellen.

Olin paria päivää aiemmin tuumannut, että tahtoisin sellaisen seinäpuhelimen. Isäntä oli sitten kaupasta bongannut ihanan puhelimen, joka ei häviä ja joka suorastaan hivelee näköhermojani. Puhelin toimii telineenä, mutta kännykän voi yhdistää piuhalla tuohon kunnon luuriin ja puhua sitä kautta. Tulee ihan lapsuus ja nuoruus mieleen tästäkin. Meillä oli ensin sellainen kiekkopuhelin ja sen jälkeen näppäinpuhelin. Ensimmäisen kännykkäni sain ostettua lukioikäisenä.

Nyt kelpaa soitella.