keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Maata näkyvissä!

Navetan tyhjennysoperaatio on hyvällä mallilla. Voi että miten hienoa oli nähdä tyhjä lantakäytävä! Aamu alkoi muutenkin mukavasti, kun sain pitkästä aikaa molemmat hevoset kiinni pihastosta. Pelkään edelleenkin hevosia, joten niiden hoitaminen aiheuttaa aina ylimääräisiä sydämenlyöntejä.

Mister-ruuna on helppo tapaus, mutta Alli-tamma temppuilee erityisesti isännälle; kääntää perseensä kun kuulee miehen äänen. Yrittihän se lähteä minultakin karkuun, mutta sain pidettyä riuskasti kiinni päitsistä. Pari kertaa komensin nimeltä. Loppu meni sitten kivasti. Sain harjattua molemmat ja vaihdettua toppaloimet ylle. Pollet pääsivät päiväksi ulos. On muuten aika jännä juttu, kun laittaa käden ruunan sään kohdalle, niin hevonen lähtee valumaan alas. Aivan kuin se rentoutuisi nappia painamalla. Alli ei ole moiseen "energiahoitoon" vielä antautunut.

Kolme päivää on tosiaan ajettu köntsää ulos. Vaikka koko ajanhan sitä tarvista tulee lisää, mutta ainakin nyt päästään taas plus miinus nolla -tilanteeseen. Sikäli mikäli kuilut ovat sulat ja lastit saa pumpattua normaalia reittiä ulos.

Timmy oli taas niin elementissään, kun sai istua niska körmyssä portinvartijana. Jos joku mansikeista erehtyi tulemaan aukon lähelle, se sai ensin nähdä Timmyn hurjat ikenet. Jos sekään ei riittänyt karkottamaan, niin sitten käytiin vähän näykkäsemässä sorkasta.

Timmy ei vaan oikein tykkää traktorin äänestä. Pienkuormaajan ääni ei onneksi käynyt niin korviin. Koira on pitänyt pestä parina iltana; on sen verran tarttunut kökkäreitä karvoihin. Meinattiin heittää sankari eilen illalla vaahtokylpyyn meidän jälkeemme, mutta arvelimme, ettei vanha herra koe sitä arvolleen sopivaksi. Sitä kun ei saa esimerkiksi nostaa minnekään.

Timmy vahtii.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Helpompaa kuin pehmiksen valuttaminen tötteröön

Sormi meni välillä suuhun.
Mitä opin eilen: aina oppii jotain uutta ja vieläpä yllättävän nopeasti. Isäntäkin toljotti talikon varressa ja katsoi, kun pörräsin menemään. Saimme miehen kaverilta lainaan pienkuormaajan, jotta saamme tyhjennettyä lantakäytävät paskasta. Pakkaset kovettivat paskan ja kuilut. Nyt on muutama päivä ollut leudompaa, joten köntsäkin on pehmentynyt.

Mutta ei käynyt pienessä mielessäkään, että minä ajaisin kuormaajalla ja vieläpä kippailisin kasoja. Ja voi että kun oli mukavaa! Ihan älyttömiä nämä ennakkoajatukset. Jotenkin ajattelin tämänkin miesten työnä, johon minun taitoni eivät riittäisi. Voi miten pöllöä! Isäntä oli aiemmin ajanut toisenlaisella kuormaajalla, jossa vivut toimivat päinvastoinen. Hänen piti siis ensin opetella pois entisestä.

Näillä vivuilla mennään eteen, taakse, sivuille, nostetaan kauhaa...
Näinikkäästi homma toimii.
Vipujen yhtäaikaista käyttämistä kun harjotteli, niin tuli mieleen työni joensuulaisessa kahvilassa. Olin siellä 90-luvun loppupuolella opiskellessani ammattikorkeakoulussa. Kahvilassa myytiin pehmistä. Yksi vaikeimmista asioista, mitä on pitänyt oppia: laskemaan nätti kiemura pehmistä tötteröön.

Oikeassa kädessä piti pitää tötteröä ja pyörittää kädellä ympyrää joko myötä- tai vastapäivään. Vasemmalla kädellä piti kääntää vipua itseään päin, jotta koneen suuttimesta valui pehmistä tötteröön. Tämä yhtäaikainen tekeminen oli puhdas mahdottomuus! Ehkä pehmismuistoni kolkutti takaraivossani nähdessäni kuormaajan vivut... 

Pehmiksistä tuli harjoitusversioita muutama kymmen. Vasen käsi ei älynnyt lopettaa vivun vääntämistä, vaan pehmisluikeroita valui sinne sun tänne. Pahviseen kuppiin oli helpompi turauttaa pehmistä, joten tarjosin aina ensin sitä vaihtoehtoa. Ja taisihan se pehmiskone olla parina iltana rikki, kun olin yksin töissä. Se ei vain kerta kaikkiaan onnistunut. No, kyllä minä senkin lopulta opin.

Hei, mikäs tämä on.
Me nyt tässä vähän pussaillaan. Ei kai haittaa?
Kyytöt olivat luonnollisesti uteliaita paskanajo-operaatiosta. Olivat koko ajan tiellä tai sitten karkaamassa kippausaukosta ruokintapöydälle. Lopulta karja piti ajaa ulos ja antaa Timmylle tehtävä: se vahti oviaukolla, etteivät mansikit tulleet sisälle. Ja voi että, koira oli taas niin onnellinen, kun sai suuren ja vastuullisen työtehtävän!

Isännän tyylinäyte.
Toinen lantakäytävistä puhdistui aika hyvin eilen. Tänään on toisen käytävän vuoro. Sieltä ei kuitenkaan pääse niin vain ruokintapöydälle kippaamaan, joten ensin pitää tehdä kulkuväylä, jotta ajaminen onnistuu.

Ja ai niin. Traktori meinasi eilen illalla pudota rotkoon. Kulkureitti navetalta ulos on mitoitettu naftisti. Ollaan marmatettu tästä isännälle appiukon kanssa. Isäntä ei arvannut, että kun traktori oli ollut tunteja navetassa, olivat renkaat lämminneet. Sitten kun sillä ajoi ulos, niin sepä lähtikin mukavaan luisuun. Oli kuitenkin pysähtynyt rotkon reunalla.

Mutta jospa se lähtisi tänään nätin jähmeästi taaksepäin, niin saisi ajettua pihatosta kasoja ulos. Ilmeisesti takarenkaiden alle laitetaan hiekkaa avuksi.

Muutaman metrin pudotus.


Ja ai niin. Pässit olivat rikkoneet viime yönä väliaidan. Oli ilmeisesti tehnyt tyttöjä niin paljon mieli. Emännät ja isännät ovat nyt sekaisin. Onneksi kukaan uuhista ei ole kiimassa, joten sukurutsausvaaraa ei ole. Kovin innokkaasti isännät yrittävät jallittaa emäntiä. Mutta kun ei ole mitään syytä ottaa siemeniä vastaan, niin mitäpä sitä pyllistelemään.

Ja ai niin. Juomakuppi oli vuotanut yöllä vedet kääpiökyyttöjen osastolle, joten sekin pitäisi jotenkin siivota. Se on kuitenkin sillä reitillä, mitä kautta paskaa on ajettava tänään sieltä toiselta käytävältä ruokintapöydälle, joten tämä ei aiheuttane suuria ponnisteluja.

Isäntä on nyt entisellä kyläkoululla putkitöissä, joten tässä on joutavaa aikaa kirjoitella. Yksin kun ei onnistu mikään edellä mainittu homma - ainakaan minulta. Vai onkohan tämä taas pöllö ennakkoluulo?

torstai 23. tammikuuta 2014

Kannattaako maatilan arjesta haaveilla?

Metsäpeuroja liikkuu meilläpäin harva se päivä.
Tänään navetalla puuhastellessani tuli mieleeni Maajussille morsian -ohjelma. Siitähän pyörähti taas uusi kausi käyntiin. Olen katsonut joitakin kausia ja nyt taas ajattelin katsastaa, miltä ohjelma näyttää näin "uusin" silmin. 

Mukavan tuntuisia ihmisiä siellä hakee kumppania itselleen. Ja miten kauniin kesäisen ja maalaisromanttisen kuvan esittelyjakso antoikaan. Teki kyllä mieli soittaa ja ehdottaa ohjelman tekijöille, että käykää nyt hyvät ihmiset maalla kuvaamassa myös tähän aikaan vuodesta. Toki talvellakin on kaunista, mutta työolosuhteet ovat varsin arktiset ja kankeat. Jäätynyt räkä poskella mennään navetalle siinä toivossa, ettei mikään putki ole jäässä. Traktorilla mennä nitkutetaan 30 asteen pakkasessa hakemaan elukoille rehua ja niin edelleen.

Monet etenkin morsianehdokkaista unelmoivat maatila-arjesta. Voin sanoa, että maalla kannattaa asua ainakin vuosi ennen kuin voi sanoa yhtään mitään. Joku muutaman päivän farmiviikko on ihan höpönlöpöä antamaan mitään käsitystä todellisuudesta.

Se tulee aivan varmasti yllätyksenä kaikille kumppaniehdokkaille (ellei ole aiempaa kokemusta maataloudesta), kuinka sitovaa työ maatiloilla on. Monille asioille ei ole vaihtoehtoa. Eläimet on hoidettava päivittäin. Jos on lypsylehmiä, ne pitää lypsää päivittäin. Laitteisto on pidettävä kunnossa, navetta on pidettävä kunnossa. Kesällä 14-tuntiset työpäivät ovat aivan normaaleja. Työ on koko aika läsnä - se on siinä pihapiirissä. Viikonloppuja ei ole, on vain työpäiviä.

Lomapäiviä on noin parisenkymmentä vuodessa - nekin on ripoteltu sinne sun tänne. Ja jotta pääsee oikeasti irti arjesta, on lennettävä toiselle puolelle maapalloa ja laitettava puhelimet kiinni. Mihinkään pikkujouluihin tai muihin tapaamisiin on aivan turha lähteä siinä uskossa, että irtautuisi arjesta. Siellä sitä vasta valitetaan. Mutta niinhän se on jokaisen ammattikunnan pippaloissa ja muissa istunnoissa; kun saman alan ihmiset tapaavat, ovat sympatiat ja empatiat pinnalla. Yhdessä voivotellaan ja manataan.

Maatiloihin liittyy paljon tunnetta ja tapoja sukupolvien ajoilta. Monesti isovanhemmat asuvat samassa pihapiirissä tai ainakin lähistöllä. Konflikteja voi tulla, mutta ainakin toistaiseksi olen tullut hyvin toimeen isännän sukulaisten kanssa.

Maajussille morsian -ohjelmasta voi hyvinkin löytää kumppanin itselleen. Mutta ihmiseenhän siinä on ihastuttava ja rakastuttava, ei vain maaseutuun tai maatilaan tai eläimiin. Ja kyllähän tämänkin illan jaksossa oli selvästi kipinöintiä kahden parin välillä! Se on niin totta, että vasta kasvotusten tuntee, onko kemiaa vai ei.

Minun onnekseni oma maajussini on höllentänyt työtahtiaan tuotantosuunnan muutoksen myötä. Meillä on paljon yhteistä aikaa. Tänäkin aamuna mies viihtyi pari tuntia itsekseen, kunnes tuli herättämään minua seurakseen. Hellyttävää. Tänään oli muutenkin löysä päivä töiden osalta. Keskellä päivää pötkähdimme sohvalle katsomaan elokuvaa. Yrittäjällä on myös se vapautensa.

Jasminin kanssa
ulkoilemassa illanhämärässä.
Mitä tulee maatila-arkeen, niin siihen pystyy sopeutumaan ja sitä pystyy opettelemaan. Maatilaelämää ei voi ymmärtää ennen kuin on itse sitä kokenut. Joten en nyt tiedä, kannattaako tästä haaveilla ainakaan tuon tv-ohjelman perusteella. Todellisuus on aivan jotain muuta.

 Jotta maalla viihtyy, pitää tykätä hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Palvelut eivät ole kävelymatkan päässä - ainakaan täällä. Pitää sietää pimeyttä, likaisuutta ja hajuja. Kärpäsiä pörisee huushollissa läpi vuoden. Myös yllätyksellisyys ja tietynlainen epävarmuus kuuluvat maatalouteen. Koskaan ei voi tietää, mitä EU tuo tullessaan esimerkiksi tälle vuodelle. Varsinaiseen maataloustyöhön on vaikea hypätä, ellei siitä ole aiempaa kokemusta. Pitkälti työhön kasvetaan lapsesta asti.
Maatilan arki tarjoaa upeita maisemia, luonnonläheisyyttä, puhdasta ilmaa, rauhaa, hiljaisuutta, yksinkertaisuutta, pimeyttä ja valoa. Eläimistä on vastuu, mutta enemmän ne antavat mielenrauhaa, tasapainoa ja lämpöä. Maalla on aina tekemistä. Ei ole hetkeäkään, etteikö olisi jotain askarta mihin tarttua. Toisaalta, ympäristö on hyvä paikka harjoitella rauhoittumista.

Tällä hetkellä viihdyn loistavasti maalla maajussini kanssa. Kärpästen kanssa menee välillä hermot, mutta se on pieni paha se.

Kauneutta näkee kaikkialla. Minä näen tässä enkelin siivet.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Uunien lämmittämistä ja pyykin pesua

Onkos täällä ulkona ketään? No on. Kyytöt ovat sisukkaimpia ulkoilijoita kovilla pakkasilla.
Nyt on päästy taas maistamaan maalla asumisen ihanuutta näin pakkaspäivinä. Tänä aamuna mittari näytti -28:ta. Eipä oikeastaan muuta ehdikään kuin pitää mökkiä ja navettaa mahdollisimman lämpimänä. Ja pestä pyykkiä. Isännän eilinen uunin lämmitysyritys meni aivan persiilleen. Yhdessä makuuhuoneessa olevaa pikku uunia ei ole lämmitetty vuosiin. Ja lopulta se tuprutti semmoiset savut sisään, että koko huone piti pestä petivaatteista seiniin ja vaatteista verhoihin. Pesu-urakka on vielä kesken. Mutta tulipahan testattua, että vetääkö hormi vai eikö se vedä.

Navetalla ei ole sen kummempaa lämmitystä kuin mitä eläimet itse tuottavat. Myös erilaisilla ratkaisuilla, kuten aukkojen tukkimisella, pystyy estämään lämmön karkaamisen harakoille. Eilen olin portsarina, kun isäntä ajoi rehua sisälle - auoin ja suljin ovia.

Ongelmia aiheuttaa navetalla oleva paska. Se kun jäätyy käytäville, niin sitä ei saa sieltä pois millään käsipelillä. Pakkaset näyttävät ennustusten mukaan jatkuvan, joten en tiedä... varmasti kökin siellä ensi viikolla höyrypuhaltimien kanssa ja sulatan paskaa. Tai sitten on jotenkin telepaattisesti ohjattava eläimet tekemään tarpeensa ulos.

Missä se isäntä on? Ääni kuuluu, mutta mitään ei näy.
Puita on saanut polttaa urakalla talon keskusuunissa. Lisäksi meillä on leivinuuni, joka lämmittää ns. vanhaa puolta rakennuksesta. Kaikkiaan neliöitä on yli 300.

Tänä sunnuntaiaamuna tilanne oli aivan ihanteellinen: puita ei enää ollut, joten niitä piti käydä tekemässä. Onneksi pihalla oli jo niitä metsästä kuljettamiamme rankoja, joita sitten pilkottiin ja kuskattiin sisälle kuivumaan. Leivinuuniin oli laittaa jo hieman kuivahtaneita puita. Tosin uunin sytyttämiseen meni noin tunti, mutta I did it! Ikean pahvilaatikko meni kymmeniksi paloiksi, mutta lopulta leimahti.

Sieltähän se tulee. Puukuorman kanssa.
Mansikkapenkitkin ovat saaneet lunta ylleen.
Vilukissamme Nelli on nukkunut koko päivän. Sylissä, sängyssä, penkillä, alahyllyllä...
Tuli syttyi leivinuuniin monien viritelmien jälkeen.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pitsiverhot navetalla


Useiden viikkojen auringottomuuden jälkeen tämä omituinen valoilmiö ilahdutti meitä kainuulaisia tänään. Tai no, en minä kyllä itseäni kainuulaiseksi osaa tituleerata. Pohjoiskarjalainen olen ja pohjoiskarjalaisena pysyn.

 Pakkasta oli lähemmäs 30 astetta. Pakkasukko oli maalaillut aivan upeita taideteoksia navetalle. Ikkunoihin olivat ilmestyneet pitsiverhot!

Ja nyt illalla taivaan valaisi lähes täysinäinen kuu. Kaunista, niin kaunista.


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tyttöjen rattopoika

Jaakko Kulta.
Joku saisi hyvän aiheen tutkielmaansa meidän Jaakko-sonnistamme. Tai oikeastaan tuosta saisi jopa sonnin elämää käsittelevän gradun. Sonnin onnellinen elämä.

Seurasin eräänä päivänä herran touhuja. Kovin on taas puumien perään. Sonni ei yllä millään astumaan kookkaimpia holstein-rouvia, mutta jostakin syystä se hakeutuu hyvin usein niiden seuraan. Ehkä siinä on jotain äidin kaipuuta taustalla, tiedä häntä. Yhdessä mennään sisään ja ulos, syömään ja makuulle. Tytöt nauttivat Jaakon seurasta; tänäänkin yksi rouvista antoi Jaakon putsata itseään kaikessa rauhassa.

Ylämaankarjalaisten seura ei Jaakkoa kuitenkaan kiinnosta. Joko Pikku Myy ja Rusina ovat antaneet rukkaset tai sitten näiden pitkäkarvaisten sarvipäiden ulkonäkö ei vain miellytä herraa. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kiimansa ylämaankarjalaiset ovat kyllä selvästi näyttäneet.

Hei, minä tulen viekkuun syömään.
Isolla rouvalla ja Jaakolla on kokoeroa.
Kaivelin puhelimestani pari kuvaa Jaakosta, jolloin se oli vielä syntymätilallaan Valtimolla. Kyllähän tuohon on tullut jonkin verran lisää lihaa luiden ympärille. Ja karvat ovat kasvaneet. Viimeksi tänään suin Jaakon pulisonkeja parempaan kuosiin. Kiitokseksi herra painoi päänsä syliini. Myöhemmin sankari yritti tehdä vielä lähempää tuttavuutta ja ryhtyi taas puskemaan minua oikein urakalla. Nyt riitti kaksi topakkaa kopautusta otsalle ja herra siirtyi lähentelemään eläinkunnan edustajia.
Jaakko maaliskuussa 2013.
Tammi-helmikuun vaihteessa meille tulee uusi sonni, Kalevala. Se tulee samalta tilalta mistä Jaakkokin. Kalevalan mukana tulee muutama hieho. Kalevala pääsee sitten aikanaan touhuamaan Jaakon jälkeläisten kanssa.

Ensimmäisen kyyttövauvan odotetaan syntyvän helmikuussa. Kalenterikin oli navetan seinällä, mistä olisi nähnyt ensimmäisten astutukset, mutta vasikan veijarit olivat repineet kalenterin alas.

torstai 9. tammikuuta 2014

Tarzanin kanssa metsässä

Isäntä antoi äsken sellaiset kyydit, että persus on ihan märkänä ja hellänä ja selkä mustelmilla. Kyllä, arvasitte ihan oikein: kävimme hakemassa puunrankoja metsästä.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes mönkkäri täysine lavoineen juuttui kiinni pariin kantoon. Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä hakemaan pihasta moottorisahaa. Sitä ennen isäntä irrotti mönkkärin taljan avulla, joka oli kieputettu puun ympärille. Isäntä oli taas niin elementissään, kun sai kuutioida ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja.

Taljaviritelmiä, jotta mönkkäri irtosi kuopistaan.
Koirat olivat metsäreissulla mukana. Vanha herra Timmy ottaa aina arvoisensa kyydin mönkkärin lavalla. Juri ja Joppe juoksivat minkä kintuistaan pääsivät. Jurin kulku oli kepeää, mutta pirttikoira Joppe on sen verran pulskassa kunnossa, että töitä piti tehdä, jotta vauhdissa pysyi.

Joppe tuo aina kaikenlaiset kepit, risut ja kalikat jalanjuureen. Heitä niin minä haen.
Juri on oikea adhd-tapaus. Harvinaista, jos se pysyy edes hetken paikoillaan - muuten kuin nukkuessaan.
Timmy on aina valmiina töihin.
Hakiessamme moottorisahaa ja muita tarpeita pihasta, oli eläinperheemme nuorin, Nelli, kiivennyt puuhun. Nelliä on ulkoilutettu viime aikoina valvovan silmän alla, mutta äkkiäkös se puuhun kipaisee.

Ilmeisesti se kuitenkin havaitsi huomattavan korkeuseron, kun ei yrittänyt hypätä sieltä alas. Päävammansa takia sillä on ollut vähän hakusessa tuo liikkuminen. Esimerkiksi sohvalta ei hypätä alas lattialle mitenkään kissamaisen kevyesti vaan lähinnä rumahdetaan; nyt kuitenkin tullaan jo tassut edellä.

Tule ja pelasta minut.
Tarzan kiipesi apuun.
Voi kun tuolta tultaisiin ehjänä alas.
Kissa saatu alas, samoin isäntä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kun oma vetreääkin vetreämpi Tarzanini oli pelastanut kissan pihapuusta, oli aika suorittaa rankojenhakutehtävä loppuun. Metsään palattuemme saivat kannot ja muut möykyt kyytiä. Taisipa siinä yksi puukin kaatua.

Kannot ja puut tieltä pois.
Sitten pääsemme tähän varsinaiseen emännän kyyditykseen. "On huomattavaa etua, jos sinä menet istumaan tuohon lavalle", tuumasi isäntä. Kiitos vaan tästä painooni viittaavasta kommentista.

Niinhän minä istahdin. Rukoilin mielessäni, että voi kun puukuorma nytkähtäisi liikkeelle, eikä jäisi metsään. Ja kyllähän se lähti! Mutta kun vauhtiin päästiin, niin menopeliä ei tietenkään voinut pysäyttää vasta kun pellon laidalla. Kuoppainen metsäpolku mentiin lavalla selällään pomppien. Onneksi koira oli pehmusteena toisella laidalla. Timmy-parka. En arvannut ottaa kypärää mukaani, mutta sille olisi ollut käyttöä.

Mutta puut ovat nyt pihassa. Metsästä niitä löytyy vielä useita kasoja, joten eivät nämä hakureissut suinkaan tähän loppuneet. Alku oli osaltani hieman muhkurainen. Ensi kerralla mukana on vähintäänkin kirves.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Pötkylät luokkakuvassa

Kerttu (vas.), Kalle, Kaisa (takana), Karkki seisomassa, Kippari ja nuorimmainen Karoliina.
Nämä meidän nuorimmaisemme ovat jo niin isoja pötkylöitä, etteivät enää oikein sylissä pysy. Tänään huomasin, että Kallella oli jo pienet sarven tyngät päässä. Kuusikko on kasvanut huimasti viime viikkojen aikana. Tissilläkin taitaa käydä vielä ihan jokainen.

Tänä iltana porukka asettui kuin luokkakuvaan sillä aikaa, kun aikuiset rynnivät tuoreen rehun kimppuun. On niin huvittavaa katseltavaa, kun odotus palkitaan ja turvat uppoavat sapuskaan. Sillä hetkellä maailmassa ei ole mitään muuta kuin ruoka. Heinää revitään jopa toisten suusta; ihan kuin sitä ei olisi siinä nenän edessä läjäpäin.

Lypsykarjan aikaan rehua piti muistaakseni hakea joka toinen päivä. Nyt täysi ruokintapöydällinen riittää noin kolmeksi päiväksi. Ja siitä satsista ison osan lohkaisevat lampaat, jotka syövät aivan älyttömästi.

Kaisa tissillä.
Pylly vasten pyllyä pum pum.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Kun isäntä huuvan rakensi

Vaneria paikoilleen.
Reilu vuosi sitten aloitettu tuparemontti etenee hitaasti mutta varmasti. Olen näköjään viime vuoden maaliskuussa kirjoittanut jotain tästä projektista.

Viimeisin ponnistus oli huuvan tekeminen saarekkeen päälle. Koska kukaan ei tunnu tietävän, mikä on huuva, niin se on sellainen rakennelma, jonka sisään laitetaan liesituuletinsysteemit. Liesikupu? No ei ehkä, mutta sellaisen isäntä nyt kuitenkin rakensi vanerista ja höylätystä parrusta. Tämä oli taas sellainen juttu, että ajattelin ensin: miten sellaisen nyt voi itse tehdä? Mutta mitäpä sitä ei voisi.

Nelli oli assarina. Oikeasti se ei päässyt saarekkeelta pois, kun sen laittoi sinne nököttämään.
Sitten tuli uni.
Puhelinkoppi. Tai mökötyskoppi.
Perjantaina isäntä viihtyi vähän liiankin hyvin maalinkatkuisessa pöntössään...
Erityishuomiona: työskentelyä paita päällä.
Huuvan pinta käsiteltiin kosteutta kestävällä pohjamaalilla. Parruihin laitettiin värillistä öljyvahaa. Huuvan ulkopinnan maalasin - sen verran osallistuin minäkin - Tikkurilan Tunto-maalilla. Ihanan paksua mössöä, josta olisi voinut tehdä jos jonkinlaista kuviota. Rullasin maalin tamponitelalla, joten pinta jäi vähän röpelöiseksi.

lauantai 4. tammikuuta 2014

SormulaSarjis: Vasikka karussa



Ai, tulit sitten ottamaan meistä kuvia. Ei oikein kyllä jaksaisi poseerata. Tukkaakaan ei kammattu tänä aamuna.
Meillä on nyt ruoka-aika. Emmehän me syö kuin noin 16 tuntia vuorokaudessa.
Hei, mitäs tuolla tapahtuu?! Minnes sinä Mister menet?
Aha, joku pölvästi on taas karannut. Timmy-koira kävi hakemassa karkulaisen.
Aidan tällä puolella on siistimpää! Jiihaa! Lähtisköhän kylille!
Kuka siellä taas pöljyilee, ihmettelee Jutta-kyyttö.
Laittakaa siihen rakoon joku tukevampi este, ettei nuoriso pääsee siitä karkuteille.
No ota nyt se kuva.
Tämä on muuten tosi hyvää ja sitä on ihan riittävästi.
No, nyt alkoivat mun päiväunet. Hei hei.